Yksi mies myy Suomen. Kansa ei kun ihmettelee. Kuka korjaa potin. Euroopan
suurpääoma. Eiköhän olisi aika jo panna Kataiselle kapuloita rattaisiin.
Katainen pois
1
187
Vastaukset
- Mummi 2011
Epäoikeudenmukaista!
Eroammeko EMUsta ja kenties koko EUsta?
Jos eroamme EMUsta, Euroopan rahaliitosta, on Suomen markka meidän valuuttamme.
Se pitäisi ensin 'kelluttaa' arvon määrittämiseksi.
Olemmeko valmiit siihen.
Ruotsissa on edelleen kruunu, Englannissa on edelleen punta.
Nuo maat eivät maksa eivätkä ole maksaneet mitään EU:lle.
Suomi on maksanut niidenkin edestä.
Meidän yli 1300 - 1500 € työeläkettä saavien itse säästämät kansaneläkkeetkin Koivisto-Lipposen-linja otti
ja ohjasi valtion kassaan, jotta EU'lle riittäisi annettavaa.
NYT
Jutta Urpilainen sanoi, että köyhyysraja on 3500 € ansaitsevain alapuolella.
Mitähän me 1300 -1500 € / kk ansaitsevat sitten olemme, rutiköyhiä varmaan, silti meidät ryöstettiin!
Kansaneläkkeemme pohjaosatkin vietiin kahteen kertaan, "vahinko" myönnettiin Lipposen hallituksen, siis valtiovallan taholta, mutta takaisin ei maksettu.
Taitettu ineksi vielä koko ajan pienentää eläkettämme.
Niin kova oli valtapyrkimys Paavo Lipposella, vanhalla tyhmällä ja suomalaisia kohtaan 'kaunaa' tuntevalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2234111Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112593Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit382325Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811416Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861298- 481159
- 751037
- 59913
- 45896
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu58891