Seksitreffit päättyivät karusti
Torstai 19.5.2011 klo 20.50
Poikaporukka pahoinpiteli, sitoi ja ryösti seksiseuraa netistä hakeneen keski-ikäisen uhrin.
HYÖKKÄYS Helsinkiläismies koki järkyttävän yllätyksen
FAKTA
Törkeä ryöstö
Ryöstö on törkeä, jos:
1) aiheutetaan tahallisesti toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2) rikos tehdään erityisen raa'alla tai julmalla tavalla,
3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä tai
4) rikos kohdistetaan henkilöön, joka ammattiinsa tai toimeensa kuuluvan työn tai tehtävän vuoksi ei voi itseään tai omaisuuttaan puolustaa, ja ryöstö on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä ryöstöstä vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
Lähde: Rikoslaki
Raju tapahtumaketju sai alkunsa, kun helsinkiläismies sopi seksitreffeistä toisen suomalaismiehen kanssa nettipalvelun kautta.
Sovittu tapaaminen osoittautui kuitenkin huijaukseksi, kun miehen kotioven taakse Helsingin Pitäjänmäelle ilmestyi kahdeksan aikaan perjantai-iltana kaksi parikymppistä nuorukaista.
Nuorukaisilla ei poliisin mukaan ollut aikomustakaan tarjota miehelle seksiä. Sen sijaan nuorukaiset pahoinpitelivät, sitoivat ja ryöstivät pahaa-aavistamattoman uhrinsa.
- Häntä on pahoinpidelty aika ronskisti ympäri kehoa. Enimmäkseen nyrkein, tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Mikko Halme Helsingin poliisista kertoo vuonna 1966 syntyneen uhrin vammoista.
Uhri sidottiin
Mukilointiin osallistui poliisin mukaan oven taakse ilmestyneen kaksikon lisäksi myös kolmas, myöhemmässä vaiheessa paikalle saapunut samanikäinen mies.
Pahoinpitelyn jälkeen kolmikko sitoi uhrinsa ja vei tältä omaisuutta.
- Sieltä on viety kaikenlaista. Ainakin matkapuhelinta, lompakkoa ja sen sellaista, Halme sanoo.
Sitä, millä tavalla nuorukaiset uhrinsa sitoivat, ei Halme halua tässä vaiheessa paljastaa.
- Jätetään rosvoillekin jotain kerrottavaa.
Sairaalahoitoon
Sidottu helsinkiläismies pääsi ajan myötä irti ja riensi naapuriin hälyttämään apua. Hänet toimitettiin sairaalahoitoon.
Tekijöiden henkilöllisyys ei toistaiseksi ole poliisin tiedossa.
- Etsinnät ovat parhaillaan käynnissä, Halme sanoo.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä ryöstönä.
- Rikosnimike tulee uhrille aiheutetuista vammoista. Vaikka sieltä vietäisiin vain euron kolikko, se voi silti olla törkeä ryöstö, Halme muistuttaa.
Törkeästä ryöstöstä voidaan tuomita minimissään kahden ja maksimissaan kymmenen vuoden vankeusrangaistukseen.
Nettitreffit kotona
60
10197
Vastaukset
- SurkuHupaisa Nainen
Seuran etsiminen netistä voi olla vaarallista ja noi voi käydä.
Mielummin kannataisi tavata jossain yleisellä paikalla,kuin suljetussa tilassa.
Vaikka netti treffit ovatkin lisääntyneet,niin aina varovaisus on paikallaan,olkoonkin
kysymys kummasta sukupuolesta tahansa.
Toivottavsti tekijät saadaan kiinni ja saavat rangaistuksen ja samalla toivon että
pahoinpidelty toipuu ja jatkossa on varovaisempi.- Pesätikka
Kyllä reikä on aina reikä olipa se sitten millä korkeudella hyvänsä,tuumasi tikka, kun kotikoloansa tyvipuussa tiklasi.
Pesätikka kirjoitti:
Kyllä reikä on aina reikä olipa se sitten millä korkeudella hyvänsä,tuumasi tikka, kun kotikoloansa tyvipuussa tiklasi.
hihhii... sitä saa, mitä tilaaa... hohhoo...
- rosedad2
rosedad kirjoitti:
hihhii... sitä saa, mitä tilaaa... hohhoo...
kaikilta ihmisoikeudet pois jotka yrittävät salaa paritella
- MJ_girl
Kyllä itse miettisin kaks kertaa ennen kuin kutsuisin tuikituntemattomia suoraan kotiini. Netissä toista ei aisti mitenkään ja sinne voi syöttää mitä valheita tahansa.
- Vanha Patukka
Joskus HPY:n aikaan oli puhelinchat ja niistä tuli joskus saatua misuja höylättäväksi kotiin. Ei tullut nuorena mieleen, että sieltä voi tulla joku korsto mukaan, heh. Äänestä sentään sai jotain selville vastapuolesta, nykychateista ei tiedä onko mies vai nainen toisella puolella.
- ErkkiEr
Niin no, kaipa sitä vähän soitellaankin yleensä ennen tapaamista, ettei pelkän sähköpostin tai vastaavan välityksellä sovita... tässä on nyt sovittu homojen kesken tapaaminen ilmeisesti... mutta samat säännöt tietysti pätee muutenkin, mutta toisaalta sama se miten tapaa niin ainahan siinä on omat riskinsä, vaikka lähtisi sitten baarista tuntemattoman matkaan, niin siihen verrattuna sanoisn että netti deittailu on turvallisempaa, varsinkin naiselle, ja monella tapaa fiksumpaa. Toisaalta jos on todella fiksu ei tapaa ketään koskaan, mutta se on taas toinen juttu se.
- check before leaping
Tapaaminen aina julkisella paikalla, ja "ei" sokkotreffeille!
Minulle on naisena ehdoteltu paljon sokkotreffejä - ei tulisi kuulonkaan, saati mennä suoraan jonkun himaan, sellaisiakin kutsuja tulee, tai ehdotuksia tulle omaan himaan. Mielestäni ei normaalia alkututtavuudelle. ne rankataan heti alkuunsa, jos joku on niin typerä ehdotuksineen. - pår gunnar
äiti on aina sanonu etttä homo seksi on vaarallista puuhaa
- Tirskulintu
Mun äiti taas ei puhunut homoista mitään, kun homoilu on miesten hommia, eikä akkojen pidä niihin puuttuman!
- Pimpelipompelipom
Nettitreffeistä voi tulla myös jotain ihanaa ja kaunista. Minulla on ainakin kaksi ystäväpariskuntaa, jotka ovat tavanneet netissä: toiset ovat jo naimisisa, toisilla tulossa kesähäät.
Varovainen pitää olla, varsinkin jos hakee satunnaista seksiä. Kannattaisi ehkä kirjoitella muutaman kerran, ennen kuin kutsuu ketään kotiinsa. Ja tuo julkisella paikalla tapaaminen ekalla kerralla on joka tapauksessa ihan must. - aika homoa
Sitä saa, mitä tilaa.
- hullun touhua
Urpot harrastaa tuommosta ventovieraiden kanssa. Yhdenillan jutut baarista isketyn tyypin kanssa tai juuri noi nettitreffit on niitä vaarallisia. Miten jengi on noin tyhmää, et menee mukaan?
- Jallivaara
Ei kai kukaan ole niin tampio, että kutsuu nettituttavan kotiinsa????
Korkeintaan julkiseen paikkaan, mieluiten kallimpaan raflaan ja
sekin muualla kuin omassa "kotikylässä".
Mikäli todennäköisyydestä huolimatta, nettituttava onkin se minkä
ilmoittaa olevansa ja liikkuu vieläpä omineen, siis ilman "esiliinaa",
saattaa jonkun asian syntymiseksi olla n. 1 prosentin mahkut.
Todellinen onnistumisprosentti kuitenkin, ettei tule kusetetuksi on
noin 0,5 prossun luokkaa, joten jos turpiin haluaa niin nettituttavat
kotiin vaan.- 15 + 6
Naisella on vielä isompi riski joutua vaikeuksiin, koska ei yleensä pysty laittamaan kampoihin yhdellekään miehelle. Jos on aie mennä kuitenkin vielä samana päivänä miehen kotiin, niin ehdottomasti naisen pitää saada tietää nimi ja osoite etukäteen. Sitten vaikka kertoo parille tutulle, mihin on menossa ja kenen kanssa, tai ainakin jättää kotiin lapun, mihin on lähtenyt. Jos nainen tapaa miehen julkisella paikalla, niin eipä se mitään turvaa tuo, jos sitten lähdetään miehen luo tuntemattomaan osoitteeseen. Taas jos nainen kutsuu vieraan miehen omaan kotiinsa, niin sehän vasta riskialtista onkin. Taas jos mies kutsuu naisen kotiinsa tavattuaan ensin julkisesti, nainen voi avata oven laumalle ganstereita.
Myös julkisella paikalla treffanneita on murhattu, viety vain vähän sivummalle. Vaikka ei menisi sokkotreffeille ollenkaan, voi joku hörhö puukottaa tai ampua tai räjäyttää kesken kadulla kävelyn tai työpaikalla. Tai rattijuoppo ajaa yli suojatiellä.
Suurin osa murhaajista, pahoinpitelijöistä ja raiskaajista on joko omia perheenjäseniä tai tuttavia. Voit vaikka seurustella jonkun kanssa kuukausia tai olla naimisissa vuosikausia - sitten eräänä päivänä kumppanisi tappaakin sinut. Enimmäkseen kukaan ei kuitenkaan tapa ketään. On hyvä olla varovainen, mutta ei hysteerinen. Minä kyllä kutsun "leikkikavereita"kotiini".On sen verran käden taitoja et voi tulla noita rosvon niljakkeita useempikin kerralla,niin pistän ne pakettiin. Voishan sitä ottaa yhen söpön rosmon kainaloon ja opettaa sille miesten kesken "rakastelua"? Tuskin tekee ilmiantoa.Se on niin ihanaa,et rosmosta tulis joko bi tai homo.
- Jallivaara
15 + 6 kirjoitti:
Naisella on vielä isompi riski joutua vaikeuksiin, koska ei yleensä pysty laittamaan kampoihin yhdellekään miehelle. Jos on aie mennä kuitenkin vielä samana päivänä miehen kotiin, niin ehdottomasti naisen pitää saada tietää nimi ja osoite etukäteen. Sitten vaikka kertoo parille tutulle, mihin on menossa ja kenen kanssa, tai ainakin jättää kotiin lapun, mihin on lähtenyt. Jos nainen tapaa miehen julkisella paikalla, niin eipä se mitään turvaa tuo, jos sitten lähdetään miehen luo tuntemattomaan osoitteeseen. Taas jos nainen kutsuu vieraan miehen omaan kotiinsa, niin sehän vasta riskialtista onkin. Taas jos mies kutsuu naisen kotiinsa tavattuaan ensin julkisesti, nainen voi avata oven laumalle ganstereita.
Myös julkisella paikalla treffanneita on murhattu, viety vain vähän sivummalle. Vaikka ei menisi sokkotreffeille ollenkaan, voi joku hörhö puukottaa tai ampua tai räjäyttää kesken kadulla kävelyn tai työpaikalla. Tai rattijuoppo ajaa yli suojatiellä.
Suurin osa murhaajista, pahoinpitelijöistä ja raiskaajista on joko omia perheenjäseniä tai tuttavia. Voit vaikka seurustella jonkun kanssa kuukausia tai olla naimisissa vuosikausia - sitten eräänä päivänä kumppanisi tappaakin sinut. Enimmäkseen kukaan ei kuitenkaan tapa ketään. On hyvä olla varovainen, mutta ei hysteerinen.Jaaha, taas soroptimistinen toteamalausunto, kuinka naiset ovat
riskialttiimpia joutumaan sinne ja tänne. Hoh hoijaa....
- ihania höpönassuja
Aivan kamalaa!
- VesaXXX
Kyllä olen mennyt toisen kotiin useastikkin aivan suoraan, ei siinä mitään ihmeellistä ole, tosin on puhelimessa ensin juteltu... ei se sen kummoisempaa ole kun missä tahansa muuallakaan tavata, riippuu ihmisestä se voi olla jopa paljon parempi paikka, tai ei, ei sitä oikein voi sanoa, mutta vähän tietenkin pitää jutella asioista etukäteen... siinä yleensä selviää haluaako mennä tai tulla tai ei.... Voi sanoa niinkin että tuollainen voi käydä vaikka toisilla tai kolmansillakin tapaamisilla, tai jossain muualla kun kotioloissa. Ei elämä ole mustanvalkoista, eikä voi sana satavarmasti että tekemällä näin tapahtuu näin, se on sellaista itsensä huijaamista.
- Jallivaara
Mitä vain voi käydä missä vain, riippumatta siitä teetkö niin tai näin.
Elämä on mustavalkoista, synnyt - elät - kuolet ja se siitä.
- Neffivarovaisuutta
Minäkin olen tavannut mieheni netissä. Rupattelimme netissä chatissa, skypessä, tekstailimme ja soittelimme puhelimella n. kuukauden ennen kuin tapasimme. Tapasimme ensin julkisella paikalla ja siitä jatkoimme meille, että minä sain heitettyä autoni kotiin parkkiin ja lähdimme siitä sitten miehen autolla kaupunkiin kahville ja mies vietti viikon luonani. Nyt olemme seurustelleet päälle vuoden ja olemme asuneet saman katon alla viime syksystä.
Minusta oli ihanaa, kun vihdoin ja viimein sain tämän ihanuuden luokseni ja lähelleni. Mutta tosiaan, ihmiset ovat aivan liian sinisilmäisiä näiden tapaamisten järjestämisen kanssa. On hyvä, että näitä tapauksia tulee esille niin ihmiset ymmärtävät ottaa opikseen, että tosiaan älytään tehdä siihen toiseen tuttavuutta vähän pidemmän aikaa ja että ensimmäinen tapaaminen tulee tosiaan järjestää jonnekin muuanne, kuin omaan kotiin. - juupajuuu
mitäs rupeaa homostelemaan
- vauhtia lisää..
Unohtivat mainita minkälaisesta seksistä oli kyse.
Juuri tautiluokituksesta poistetusta rajummasta suuntautumisesta
vaiko tavanomaisemmasta uroiden soidinmenoista..
Ryöstä tietenkin on moitittavaa ja rikoslain alaista puuhaa.
Ei ketään saa sen takia mukiloida tai ryöstää, että haluaa turvallisesti harrastaa tantraseksiä ilman pelkoa jälkikasvusta..
Oliko seksi liian rajua, jääköön oikeuden ratkaistavaksi.
Tuollainen joukkoorgia on kuitenkin hiukan riskialtista,
koska mistä siinä tietää, kuka sai keneltäkin ja kuinka paljon.
Ja erehtyikö joku vähättelemään toisen miehisyyden kokoa, josta on syntynyt paha mieli ja saattanut hiukan kärsiä kolauksia itsekunkin minäkuva varomattoman vähättelyn takia.
Pitäisiköhän näille erityisryhmille perustaa valtion varoilla erillinen suoja-alue, jossa valtaväestön perinteisestä menetelmästä poikkeavia metodeja voitaisiin ylläpitää turvallisemmin valvovan silmän alla.
Onhan kyseessä kuitenkin uhanalainen laji siinä suhteessa, että lajin säilyminen edellyttää jossain vaiheessa erissukupuolta olevien kanssakäymistä, jotta suuntaus voisi säilyä isältä pojalle ja äidiltä tytölle.
Vähemmistöjen oikeuksien kunnioittamiseksi voidaan enemmistön oikeuksia joutua rajoittamaan, mutta miten se toteutettaisiin, jääköön julkisen vallan harkittavaksi.
Ehkä pitäisi yritysten ja julkisten elinten hallintoon vaatia erillinen suuntautumiskiintiö kummallekin sukupuolelle, jotta aivan varmasti pystyttäisiin turvaamaan vähemmistön oikeudet enemmistön kustannuksella.
Sillä olemmehan sivilisaatioa, emmekä lainkaan osa luontoa.
Luonnossa asia ratkeaa niin, että poikkeavat ominaisuudet eivät periydy, ellei niillä ole lisääntymistä edistäviä tekijöitä.
Sivilisaatiossa luonto on päällystetty asfaltilla ja betoniset asuinluolat keinomateriaaleilla, joten kyllä sivilisaation pitää pystyä voittamaan luonnon kiertokulku.
Julkirietastelua vaan. Sillatavalla Roomankin muinainen kulttuuri kukoisti, kun elämä oli yhtä orgiaa ja lyijyputkien juomavesi taannutti vähäisenkin ajattelu- ja arvostelukyvyn.
Joten, mitäs valitetatte, rietastellaan pari vuosisataa ja romahdetaan.
Sitten rietastellaan lisää, kunnes joku ulkopuolinen tulee rietastelemaan vielä enemmän. Ja keksitään sitten taas jotain uutta rietasteltavaa.
Jos ei tule tauti ja tapa, niin siitä se hekuma kasvaa aivan vain lisää, kunnes taas romahtaa.- Logigo?
"Luonnossa asia ratkeaa niin, että poikkeavat ominaisuudet eivät periydy, ellei niillä ole lisääntymistä edistäviä tekijöitä"
EI sulle kuitenkaan tullut mieleen että jokaisella homolla on hetero vanhemmat? - freqf1gv
Sivilisaatiossa poikkeava ominaisuus ei ole mikään sairaus, se on murtanut tällä tapaa luonnon kiertokulun.
Sukupuolinen suuntautuminen ei ole varsinainen sairaus, enkä ala puhumaan mistään tautijutuista.
Tämä on siten poikkeava laji, jokaisella on oikeus valita seksuaalinen suuntautuminen, "vanhoista arvoissa" se tuntuukin hurjalta.
- niksunaksukaimani
Suomi on täynnänsä tällaisia tampioita jotka hakevat seksiä netistä tms kaikilla ei vaan noin huono tuuri ja osa ei kehtaa puhua vaikka rahat ym menisikin,Eli sitä saa mitä kerjääkin!
- JK
VAI NIN
- Herra 55v
Tuota palataan 70 luvulle kun nettiä ei ollut .Kyllä se tyttöystävä löytyi näillä normi jutuissa.Ihminen on ulospäin suuntautunut eli juttelee ja muutenkin se hapitus on kunnossa, niin kyllä sitä seuraa löytyy ihan tarpeeksi.Nettissä onnistuu se laskujen maksaminen mutta elämänkummpanin /seksi seuran etsintään liittyy tietoinen riski.Nimimerkillä vuodesta 79 aviosssa ja se ensisilmäys jota netissä ei näy kertoi että tämä nainen on lasteni äiti.On muuten 2 tytärtä..Huippu-urheijat ja hyvät rakastajat saavat tyttövauvoja joka saatettakoon kansan tietoon
- Ei huippu eikä hyvä
Sano yksikin esimerkki siitä, että huippu-urheilijat ja hyvät rakastajat saavat tyttövauvoja.
- Paha paikka
ABB:n tehtaan kulmilla. Siellä Kari Tapiokin vietti viimeiset hetkensä.
- xfdxfh
Tyttöystävälleni oli käynyt näin. Hän oli baarissa tavannut ihan hurmaavan miehen, lakiopiskelijan, ja tuo mies oli tullut hänen luokseen yöksi ja raiskannut hänet.
Ei se netti ole sen kummempi paikka kuin mikään muukaan, eikä ihmisistä tiedä, sillä onhan monet puolisot muuttuneet esimerkiksi nopeiden häiden jälkeen täydellisiksi hirviöiksi.
Kuitenkin täytyy muistaa että kaikessa deittailussa suurin osa ihmisistä on asiallisia, ujoja ja arkoja, ja että nämä ihmishirviöt ovat selkeä marginaalinen vähemmistö.- Tavara kiertää...
No joo, netissä on omat riskit. Sitä ei voi kiistää. Mutta jokainen voi omalla järjenkäytöllään maksimoida näiden riskien minimoinnin.
Mulla on netissä profiili enkä kuvittelekkaan että laittaisin kuvan itsestä siihen yhteyteen tai että kertoisin itsestä jotain enempää. Jos todella joku kiinnostuu mun profiilista niin se on sen perusteella miten tekstillä kuvailen itseäni. Jokainen kantaa itse vastuunsa siitä että onko rehellinen vai ei, itse ainakin pyrin olemaan rehellinen. Sitten käytän aikaani siihen että selaan muiden profiileja läpi ja laitan mielenkiintoisiin profiileihin viestiä. Mikäli viestin saanut taho on kiinnostunut niin sitten aloitellaan ens kirjeenvaihdolla, sitten tavataan ystävinä ja mikäli jotain alkaa muotoutumaan niin mikäs siinä sitten... Eli TÄRKEINTÄ ON LUODA VUOROVAIKUTUS-SUHDE ennen kuin alkaa mitään pidemmän puoleen rakentamaan yhteistä elämää... Ja jos seksiä kaipaa tai yhdenillan juttua niin siinä tapauksessa pidän parempana vaihtoehtona laivalippua Viron puolelle ja maksullisia palveluita...
- normivarovainen
Normaalia varovaisuutta on olla kutsumatta ketään kotiinsa ennen kuin on edes jonkinverran tutustunut. Kuten tavattu muutaman kerran yleisillä paikoilla, käyty leffassa, tiedetään missä asuu, missä töissä, mahdollisesti kavereitakin tavannut, kuten omat kaveritkin tätä tyyppiä (niin on joku joka on nähnyt), ja jotain faktaa väitteiden tueksi. Intuitiotakin. Eikä toisaalta pidä mennä kenenkään vieraankaan kotiin. Tai sen kaverille. Ainahan on vaara tulla raiskatuksi ja ryöstetyksi yleisillä paikoillakin mutta se on enempi "tavallista riskinottoa". Riski nousee kun mennään jonkun kotiin. Olkoon raiskaus miten oikeudetonta hyvänsä, niin kyllä olisi osa omaakin syytäni jos olisin kutsunut vieraan ihmisen kotiini. Ei hyvä tavaton. Mutta on ihmisiä, jotka eivät ole henkisesti normaalisti kehittyneitä eivätkä osaa varoa. Herkkäuskoisia ja liian luottavaisia. Ja kävi miten kävi, ulkopuoliset ovat aina parhaimpia arviotsijoita ja vieläpä jälkeenpäin....
- noveenvee
Mä tapaan aina ehdottomasti kaikki julkisella paikalla ja päiväsaikaan. Voin ensin mennä hieman sivummalle sovitusta paikasta ja katsastaa, että millainen mies sieltä oikein tuleekaan.. kun monet miehet ovat yllättäin vanhentuneet yli 10 vuodella siitä, mitä ovat kertoneet ja painoakin on tullut yllän paljon lisää.
Eikä ainakaan missään tapauksessa kannata lähteä sokkotreffeille, eikä tapaamaan miestä ekaa kertaa illemmalla jonnekin miehen ehdottamaan "rauhalliseen paikkaan" tai nousta vaikka hänen kyytiin "hänen" autoonsa tiensivusta.
Ja aina kannattaa ainakin ilmoittaa oman turvallisuutensa takia ystävälle tms., että minne on menossa yms. sellaista.- Jallivaara
Jep jep, hyvä hyvä.
24/7 seuranta nykyisillä kännyköillä tilattuna, jatkuva tilaviestilähetystoiminto
tai vastaava päällä. SMS tai kontrollisoitot alkuun kavereilta vähintään tunnin
välein.
Jos vieras saapuu omalla, tai oletetusti omalla autolla, niin rekkari ylös ja
selvityshaku SMS:llä ajoneuvorekisterikeskukselta (n. 1 euro 50centtiä/viesti).
Mikäli saapuva henkilö ei täysin vastaa saatua valokuvaa, niin välitön
peruutus ja ilmoitus viranomaiselle ahdistelijasta jne... Mikäli henkilö ei
ole kuvaansa ja kopiota passista/ajokortista/henkilötodistuksesta Sinulle
lähettänyt, niin heti epäilys päälle, koska et voi tutkia ja olla satavarma
ko. henkilön taustoista, varallisuudesta, kouluhistoriasta ja kavereista, joilta voi udella ja tsekata jne.jne.
Hyvä hyvä!
PS. Eipä ne naisetkaan ole aina sitä ja näytä siltä, miltä väittävät. Onpa
sitten nuorempi, vanhempi, brunetti tai vaikka Punatukkainen :) - noveenvee
Jallivaara kirjoitti:
Jep jep, hyvä hyvä.
24/7 seuranta nykyisillä kännyköillä tilattuna, jatkuva tilaviestilähetystoiminto
tai vastaava päällä. SMS tai kontrollisoitot alkuun kavereilta vähintään tunnin
välein.
Jos vieras saapuu omalla, tai oletetusti omalla autolla, niin rekkari ylös ja
selvityshaku SMS:llä ajoneuvorekisterikeskukselta (n. 1 euro 50centtiä/viesti).
Mikäli saapuva henkilö ei täysin vastaa saatua valokuvaa, niin välitön
peruutus ja ilmoitus viranomaiselle ahdistelijasta jne... Mikäli henkilö ei
ole kuvaansa ja kopiota passista/ajokortista/henkilötodistuksesta Sinulle
lähettänyt, niin heti epäilys päälle, koska et voi tutkia ja olla satavarma
ko. henkilön taustoista, varallisuudesta, kouluhistoriasta ja kavereista, joilta voi udella ja tsekata jne.jne.
Hyvä hyvä!
PS. Eipä ne naisetkaan ole aina sitä ja näytä siltä, miltä väittävät. Onpa
sitten nuorempi, vanhempi, brunetti tai vaikka Punatukkainen :)Ähhh.. en mä ala ainakaan noin raskaaseen juttuun. Ja muutenkin, tuskinpa kukaan niistä miehistä, jotka muakin on tullu tapaa, on tullu omalla autollaan paikalle, kun sillä alueella on tosi vaikee saada parkkipaikkaa lähistöltä. Ja kyllä ne molempien kuvat on monesti vaihdeltu jo etukäteen ja muut sellaiset jutut selvitetty. Eikä kopiota passista tms tarvita, sillä siksihän tavataan julkisella paikalla, että saadaan asiat selviks ja kumpikin näkee toisensa live niin et sillonhan vasta selvii se, et haluuko kumpikaan, et jatketaan sovituissa asioissa.
Mut sä varmaan sanoit ton kaiken "kieli poskesssa".. ;) - Jallivaara
noveenvee kirjoitti:
Ähhh.. en mä ala ainakaan noin raskaaseen juttuun. Ja muutenkin, tuskinpa kukaan niistä miehistä, jotka muakin on tullu tapaa, on tullu omalla autollaan paikalle, kun sillä alueella on tosi vaikee saada parkkipaikkaa lähistöltä. Ja kyllä ne molempien kuvat on monesti vaihdeltu jo etukäteen ja muut sellaiset jutut selvitetty. Eikä kopiota passista tms tarvita, sillä siksihän tavataan julkisella paikalla, että saadaan asiat selviks ja kumpikin näkee toisensa live niin et sillonhan vasta selvii se, et haluuko kumpikaan, et jatketaan sovituissa asioissa.
Mut sä varmaan sanoit ton kaiken "kieli poskesssa".. ;)No ei kai tänne kukaan vakavasti kirjoita??
Kuka tahansa voi käytännössä skriivata mitä tahansa vaikka
kuinka monella nikillä tahansa, joten "vakavasti" ei näitä juttuja
ja kirjoituksia kannata ottaa.
Joskus harvoin löytyy ihan hyviäkin tekstejä, mutta silti tämä kaikki
on vain yhtä helvatin isoa kärrynpyörää, peliä vain johon aina löytyy
uusia pelaajia. - noveenvee
Jallivaara kirjoitti:
No ei kai tänne kukaan vakavasti kirjoita??
Kuka tahansa voi käytännössä skriivata mitä tahansa vaikka
kuinka monella nikillä tahansa, joten "vakavasti" ei näitä juttuja
ja kirjoituksia kannata ottaa.
Joskus harvoin löytyy ihan hyviäkin tekstejä, mutta silti tämä kaikki
on vain yhtä helvatin isoa kärrynpyörää, peliä vain johon aina löytyy
uusia pelaajia.Ai jaa.. :/
No pitäkää palstanne.. ;) - eihajuakaan
Jallivaara kirjoitti:
Jep jep, hyvä hyvä.
24/7 seuranta nykyisillä kännyköillä tilattuna, jatkuva tilaviestilähetystoiminto
tai vastaava päällä. SMS tai kontrollisoitot alkuun kavereilta vähintään tunnin
välein.
Jos vieras saapuu omalla, tai oletetusti omalla autolla, niin rekkari ylös ja
selvityshaku SMS:llä ajoneuvorekisterikeskukselta (n. 1 euro 50centtiä/viesti).
Mikäli saapuva henkilö ei täysin vastaa saatua valokuvaa, niin välitön
peruutus ja ilmoitus viranomaiselle ahdistelijasta jne... Mikäli henkilö ei
ole kuvaansa ja kopiota passista/ajokortista/henkilötodistuksesta Sinulle
lähettänyt, niin heti epäilys päälle, koska et voi tutkia ja olla satavarma
ko. henkilön taustoista, varallisuudesta, kouluhistoriasta ja kavereista, joilta voi udella ja tsekata jne.jne.
Hyvä hyvä!
PS. Eipä ne naisetkaan ole aina sitä ja näytä siltä, miltä väittävät. Onpa
sitten nuorempi, vanhempi, brunetti tai vaikka Punatukkainen :)Minäkin lähetän kopiot passistani ja ajokortistani kaikille netissä tapaamilleni henkilöille. Näytän ne myös kaikille kavereilleni, sillä en halua olla kenenkään kaveri, ellei he tiedä minusta kaikkea sosiaaliturvatunnusta myöden. Passini, ajokorttini, tilinumeroni ja kaikki yhteystietoni on paitsi teipattuna ulko-oveeni, myös internetissä saatavilla.
En kyllä ymmärrä miksi pankkitilini tyhjenee aina rinnakkaiskortilla jota ei ole olemassa ja miksi minulle tulee laskuja nimelläni vaikka toimitusosoite on minulle tuntematon. No, mitä niistä luottotiedoista. Kunhan ei aina tyhjenis mun pankkitili itsestään, kun pankkikin sanoo, että minä itse olen ne rahat nostanut.
- Maaseudulla asuva
Poliisilla on näitä varmasti arkistoissaan tuhansia...kannattaisko olla varuillaan... etenkin Helsingissä?
- Aimo Hintti
Terve suomalainen taitaa elää vielä 50-lukua.
Ei nykyään hyväksytä YLEISESTI minkään ihmisryhmän nuijimista. Ainoastaan tosi dorkat saattavat sellaista edes kuvitella.
Kaappihomot ovat muuten kovia homouden tuomitsijoita. Ne luulee että oma homous väistyy syrjimällä muita homoja. Paljon on esimerkkejä.
Rohkeesti vaan kulli kouraan kaverilta ja tee mitä mitä mielessäs haluat.
Homous ei ole sairausluokituksessa ollut kymmeniin vuosiin ja miten se sinne kuuluisikaan, kun eihän homot sairaita ole. Ketä homous häiritsee muita kuin homofobisia ja itsessään homoutta pelkääviä.
Normaali hetero ei ole kiinnostunut siitä, mitä naapurin miespariskunta puuhailee. - paskaliisa112
Sanana perse, kuten kaikki muukin käyttökelpoinen, on ilmeisesti tullut ristiretkeilijöiden mukana Suomeen 1300-luvulla. Se on todennäköisesti yksi ensimmäisiä asioita, mitä piispa Henrik on sanonut astuttuaan maihin Suomenniemelle. Erään keskiaikaisen uskomuksen mukaan pahat, huonot ja muuten vain kelvottomat lapset syntyvät perseen kautta, ja niistä päivistä on lähtöisin termi olla perseestä (”Se jätkä on ihan perseestä.”) Tästä lähti tiettävästi myös perinne ommella naimisissa olevien naisten peräaukot umpeen. Vanha perinneriitti kuitenkin kiellettiin lailla joskus vuonna 1865.
Anatomisen perseen historia on hiukan pidempi. Perse on toiminut välitilana, jonka kautta erilaiset asiat ovat joko menneet ihmiseen tai tulleet ulos.
Asioita, joita laitetaan perseeseen: Sperma, sormi, nyrkki, erilaiset ja erikokoiset sauvat, rokotteet, penis, kieli, hedelmät, se (”Tunge se perseesees”), kuumemittari, hymy, naama, Massikan kartaani,(Köyliössä kuulemma näin).
Asioita, jotka ovat perseestä (lyhennetty laitos): kokoomus, paska, tämä artikkeli, kaasu, kotiintuloajat, sperma, kännykällä pelattavat tv-pelit, tämä vittu (”Vittu tää on perseestä”), ei-toivotut isä- ja äitipuolet, koulu, opettajat, rap, hevi, pop, Helsinki, Tampere, Turku, Pori, Hämeenlinna, Lappeenranta, Espoo, Raahe, Köyliö, Kemi, Sievi, Nivala ja joissakin tapauksissa työ.
Toisin kuin jotkut luulevat, Wikipedia ei ole perseestä vaan se on usean yksilön yhteistyön tulosta. Wikipedia on siis perseistä.- adjgccv
Latakko nä syömävälinees perseesees? Taiat olla ihan seko! Normi-ihmine ei tee perseellä muuta ku paskoo! Vauvasupotkin on vain vauvoille! Eikä siihe etureikäänkää mitää luonnotonta ja älytöntä! Ei piä paikkaasa nuo sinu historiajutut. Sanonnat ovat ihan muuta kautta syntyny. Melekone jorisija ootki!
- äijäsavo81
helsinkiläiset nuoret on justiin tuomosia hulluja nistejä. tosin ei voi aikusikäsiäkään mennä kehumaan, aina ku ne tulee salolle ne on ylpeitä mulkkuja eli aivan oikeen etelä sumalaisille ihmisille tuomonen kohtelu
- Olenko homo ?
Olin risteilyllä sika kännissä, eksyin kavereista. Vanhempi äijä tarjosi pari paukkua.Menttiin sitten äijän hyttiin. Äijä avasi housunsa ja otti esiin kullinsa. Ajattelematta mitään tartuin siihen ja ryhdyin sitä runkkaamaan. sain itsekin valtavan tondiksen, kun kulli pamahti seisomaan, äijä alkoi sitä runkkaamaan. Siltä tulii ja se rupes imee mun kulliá. Sain elämäni mahtavimmat orgut.
Kadutti vitusti seuraavana päivänä. En ole nähnyt sitä äijää sen koommin. Kokemus jäi ainut kertaiseksi. - yks monista
Mitäs menee sinne mulkku pystyssä.
- jorma ääääevb
mulla ei seiso ainakaan kun on vetänyt yhden kossupullon.
- Porin malliin
Vähällä pääsi. Takavuosina heppu heräsi porilaisessa puistossa henkihieverissä ja oksankarahka perseessä.
- YleineN AreNa
Diggaat sä tätä kasettaa ...
mikä menee teidän kaaliin häh...
lataa pian tästä ajankohtaisesti IN http://yle-yleisradio.blogspot.com/ - Ihmehesalainen
Itse en ole kauheasti helsinkiläisistä nuorista saanut tolkkua, ihme meininki... jengejäkin nykyään tuntus olevan siellä metrossa niin maan vimmatusti!
Näin ei ois käyny jos ois oikean portaalin kautta löytänyt seuraa... ei IKINÄ kannata minkään keltaisenpörssin kuvalehden kautta hakea, tulee vain ikävyyksiä... tää on hyvä mun mielestä kun kerta on arvostelutkin annettu: http://ihanatseksitreffit.com/nettitreffit/
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384659Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203195Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2722376Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532247- 1652079
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131642M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151289