Voiko myöhäinen baletin aloittaja päästä vielä pitkälle?

Becoming ballerina?

Täällä näkyy nyt muitakin balettiaiheisia keskusteluja, mutta päätin silti aloittaa uuden vielä hieman eri aiheesta. Eli aloitin baletin tänä vuonna ja olen tanssinut nyt n. 5 kuukautta. Aloitin tanssin aikuisbaletissa alkeissa. Opettajani siirti minut melkeinpä heti perustason tunneille (vaikka minulla ei aiempaa kokemusta oikeastaan mistään tanssista ole). Viime tunnin lopuksi opettajani tuli juttelemaan ja ehdotti, että ensi vuonna menisin nuorempien tyttöjen klassisen baletin tunneille harjoittelemaan kärkitekniikkaa. Kyseessä olisi siis noin 11-vuotiaiden tyttöjen tunti. Kun opettaja huomasi epäröivän ilmeeni hän tokaisi, että minussa on todellista potentiaalia ja toivottavasti en anna sen mennä hukkaan. Hän haluaisi alkaa opettamaan minua kunnolla ja voisin kuulemma päästä vielä pitkälle.
Kysymyksenä kuitenkin heräsi, että mihin ihmeen pitkälle? Olen 20-vuotias ja minulla ei ole aiempaa tanssitaustaa mistään lajista. Mihin opettajani yrittää minua kouluttaa? Ammattitanssijaa minusta ei ikäni vuoksi voi enää varmaankaa tulla. Miksi opettaja on noin innoissaan? Itse olen kyllä aivan valmis treenaamaan enemmän, koska baletista on jo nyt ehtinyt tulla intohimoni. Mutta kannaattaako aloittaa opettajan ehdottamaa kahdeksaa tuntia viikossa tanssitreeniä ja jos aloitan, mitä opettajan mainitsema pitkälle pääseminen tarkoittaa? Että olisin vain hyvä lajissa? Lisäksi kymmenen vuotta nuorempien tyttöjen tunnille meneminen voisi olla aika noloa vai mitä luulette?
Olen hieman pyörällä päästäni! Olisi kiva jos heittelisitte aiheeseen liittyviä ajatuksia ja ehdotuksia ! :)

4

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yksi ehdotus vain!

      Aika mielenkiintoinen juttu! Voithan treenata balettia intensiivisesti ja jos tanssi oikeasti kiinnostaa ja rahkeet riittävät, niin pyrkiä esimerkiksi konservatorioon tanssilinjalle ja myöhemmin ammattikorkeaan tanssiopettajan linjalle.

      Eikä 11-vuotiaiden tunnille meno niin kauheaa ole. Menet vain asenteella sinne nii hyvä tulee. Etkä montaa tuntia viikossa varmaankaan heidän kanssaa olisi, joten etköhän kestä!

      Haluaisin myös kuulla muiden kommetteja aiheesta? Varsinkin balettia itse tanssivien. Mihin tuollainen aikuisiän puolella baletin aloittanut voisi vielä edistyä?

      Mielenkiintoinen aihe!

    • kaikki tanssii

      Minä ainakin treenaisin,jos noin pyydettäisiin. Itse tiedät haluatko. Jos se on kivaa niin miksi ei?
      Pitkälle pääseminen voi tarkoittaa monia asioita. Balettia tulisi viedä myös muualle kuin vain kansallisoopperaan rikkaiden katseltavaksi. Kekseliäisyydellä ja innolla voi baletin osaaja luoda vaikka kokonaan uudenlaisen ammattikunnan.
      Itse olen tehnyt näin etnisen tanssin saralla ja tanssinopettajana voisin kuvitella että pitkälle pääseminen voi tarkoittaa myös sitä,että opettaja haluaa nähdä omat kykynsä opettajana,että voiko opettaa lahjakkaalle oppilaalle kaiken sen minkä haluaisi. Mitään takeita ammatista tai urasta ei ole kellään tanssinopiskelijalla, että kyllä sitä on syytä tehdä ihan muista syistä. Itse kaipaan balettia tällä hetkellä ihan kauheasti kun en ole muilta tanssiharjoituksilta päässyt balettitunneille pariin vuoteen. Toivon löytäväni jonkun kivan ja edullisen tiiviskurssin kesäksi ja jos sitten syksyllä kerkeäisi ihan viikkotunneillekin.
      Miksi et muuten kysy suoraan opettajalta noita asioita jotka sinua askarruttavat? Ja varmasti ei ole noloa mennä taitavien 11-vuotiaiden kanssa treenaamaan. Minäkin kävin usein erikoisluvalla n.10-vuotiaden tunneilla,sillä tunnin sisältö oli sopiva ja myös muutama muu edistynyt aikuisbalettilainen kävi samalla tunnilla ja olin silloin 30-v! Eikä kukaan nauranut tai kyräillyt vaan vanhat ihailivat nuorten sulokkuutta ja nuoret taas meidän vanhojen no jaa..ehkä varmuutta tai jotain..kivaa oli. :)

      • eskata

        Valitettavasti baletti on sellainen laji Suomessa, jossa etenemismahdollisuudet ovat aika huonot. Täällä ainoa etenemismahdollisuus on Kansallisbaletin kautta, jossa sielläkin taso kohtalaisen huono, ja toiseksi Oopperalle halutaan vain hyvin nuoria tanssijoita, jotka voivat käydä läpi koko instituution koulutuksen. Muutoin ''pitkälle pääseminen'' on lähinnä sitä, että saat mahdollisesti tanssia tanssikoulun kevätjuhlissa eturivissä. Baletti ei sinänsä ole huvilaji, vaan tanssijalle työ. Baletti on tavallinen harrastus tai sitten tanssit Kansallisbaletin riveissä, siinä oikeastaan vaihtoehdot.
        Minusta on vähän epäilyttävää, että opettajasi päästää sinut kärkitossuille noin lyhyen ajan jälkeen. On toki totta, että aikuisen nilkat ovat jo loppuun asti kehittyneet, mutta sinänsä baletissa kehittymistä ja tekniikan omaksumista ei juuri voi nopeuttaa, koska tarvittava kropan hallinta ja lihaskunto kärjelle nousuun vie aina oman aikansa, oli ikä sitten 10 tai 20 vuotta.


    • Becoming ballerina?

      Kiitos teille, jotka vastasitte! :) En ole rohkaistunut opettajaltani kyselemään asioita sen enempää, koska hän on no hieman ankara luonteeltaan. Tunneillammekin vallitsee ankara kuri, enkä sielläkään uskalla kysyä mitään kysymyksiä :D Kiitos tsemppauksesta nuorempien tunneille menemisestä. Jos tunneilla on käynyt 30-vuotiaitakin niin ehkä minäkin sitten uskallan! Näytän onneksi vielä ikäistäni nuoremmalta ja olen todella hoikka, joten ehkä edes hieman sulaudun joukkoon ;)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      257
      4151
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3391
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1768
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1625
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1406
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      131
      907
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      850
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      806
    9. anna hänen mennä

      Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.
      Ikävä
      54
      769
    Aihe