Hei!
Onko kellään kokemusta ko. huoneistohotellista ja sen ympäristöstä. Olemme lähdössä matkalle alle 2-vuotiaan kanssa ja joidenkin tietojen mukaan Antillian ympäristössä on hankala liikkua rattaiden kanssa (kadut kapeita, ei jalkakäytäviä laisinkaan).
Huoneistohotelli Antillia
2
472
Vastaukset 2
On totta, että Antillian lähellä kulkeva katu (Rua do Mercado - Rua do Peru) ei ole ihanteeellinen jalankulkijan kannalta, sillä jalkakäytvät ovat kapeita, mutta sillä liikkuminen ei kuitenkaan ole mitenkään ylipääsemätöntä. Lapsen kanssa liikkuvalle annetaan tietä ja autoilijat varovat. Muita katuja te hotellin ympäristössä tuskin paljonkaan kävelette, koska niillä on vähän tekemistä. Tavallisin reittinne kulkenee todennäköisesti Mercado da Graçan ohi teatteriaukion vieritse (Largo de São João) alas kohti rantaa ja ydinkeskustaa ja takaisin. Teatteriaukiosta eteenpäin kohti liikekeskustaa ovat Rua do Mercadon jalkakäytävät (katu muuttaa nimeään useasti) jonkin verran leveämpiä.
Kapeilla kaduilla liikenne on yksisuuntaista. Kun autoja ei kulje, kävellään ajotiella. Auton lähestyessä mennään. Sopu antaa sijaa. On parasta katsoa mallia paikallisista asukkaista.Liikenneonnettomuudet Ponta Delgadan keskustassa ovat harvinaisia. Autoilijat pysähtyvät lähes sataprosenttista suojatien eteen, kun näkevät jalakulkijan olevan aikeissa ylittä katua. Tästä huolimatta on luonnollisesti syytä varmistaa, että auto pysähtyy ennen kuin lähtee ylittämään katua.- ideal
Moi!!
Olimme Antillia hotellissa 2v. sitten ja tykkäsimme kovasti itse hotellista. Kadulta katsoen ei vaan ihan heti olisi uskonut että semmoisessa paikassa voi hotelli ollakaan. Hyvä hotelli, palvelu ja huoneisto.
Hotellilta lähtevä katu molempiin suuntiin on hyvin kapea, mutta ei kovin pitkältä matkalta ja luulisinkin että on helpompi pitää lapsi sylissä kapemmalla kohdalla ja kantaa rattaita. Meidän lapset ovat jo isompia, joten rattaita ei tarvinnut. Peräkkäin kuljettiin kapeimmilla kohdilla ja yleensä paikalliset väistivät meitä ohittaessaan kadun puolelle.
Kaipaamme kovasti Azoreille!! Hyvä paikka ja 2 kertaa käyty.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502