Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää paljonko saa maataloustukia eläkeläinen,ehkä jotakin sentään ettei kaikki lopu? Entä sitten kun alkaa saamaan ostoeläkettä,itsemaksettua vapaaehtoista sellaista,miten se vaikuttaa tukiin? Useallakin varmaan on omakohtaista kokemusta
eläketuki
korpi-eetu
189
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Luopumiseläkkeensaajat eivät ole oikeutettuja tukiin. Työkyvyttömyyseläkkeen, työttömyyseläkkeen, osa-aikaeläkkeen, yksilöllisen varhaiseläkkeen tai vanhuuseläkkeen, varhennetun vanhuuseläkkeen tai vanhuuseläkkeen saajat sen sijaan ovat muiden edellytysten täyttyessä oikeutettuja tukiin. Kansallisissa tuissa on vaikutusta MYEL-vanhuuseläkkeen saannilla.
Hakijalle on asetettu erilaisia vaatimuksia tukityypeittäin esimerkiksi hakijan iän ja eläkkeen suhteen.
Tilatuen, valkuais- ja öljykasvipalkkion, tärkkelysperunan tuen ja timotein siementuotannon tuen saamiselle ei ola ikärajoitusta.
Luonnonhaittakorvaus- ja ympäristötukijärjestelmässä sekä eläinten hyvinvoinnin tukea ja ei-tuotannolliseten investointien tukea haettaessa, ei yli 65-vuotias (sitoumuksen tai sopimuksen antamista edeltävän vuoden joulukuun 31. päivänä ).
Kansalliset tuet, ei yli 68vuotias, eikä vanhuuseläkkeellä."