housut

Kertokaapa teini-iän ohittaneelle uteliaalle, mistä johtuu se ettei nykyisin ole niin laihaa tyttöä etteikö läski pursuisi housunkauluksen yli? Johtuuko tämä siitä että pursuilu on muodikasta, vai siitä että olo tuntuu hoikemmalta silloin kun vaatteet ovat tiukat? Ovatko liian pienet housut "se juttu", eli sopiviin housuihin pukeutuvat onnettomia nössöjä siksi etteivät tajua olla kuin muut? Näyttääkö housujen yli roikkuva tai pullottava maha kauniilta teidän silmissänne?

Valaiskaa asiaa teinit, jottei aikuisten tarvitse pyöritellä päätään teidät nähdessään kun eivät tiedä MIKÄ on se juttu kokoa liian kireissä pökissä.
81105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

tota suurin syy on varmaa se et kaupasta ei löydy mitään muita farkkuja ku niitä lantio ja hoikille tarkotettuja.. tai näin itse olen ajatellut kun katson nuorempia joilla jenkka kahvat roikkuvat yli..

Äänestä

...Että kyse saattaa olla eräänlaisesta itsetunnon pönkittämisestä... Ehkä he kuvittelevat näyttävänsä jotenkin paremmilta jos rohkeasti "pursuilevat" eivätkä "peitä" itseään oikean kokoisilla housuilla. Mallia on varmaan otettu mediasta, ( kuten varmaan 95% pukeutumisesta muutenkin)...Ja kun faktaa on tosin sekin että kaupoista on helpompi löytää tämän mallisia ( lantiomallisia, tai muuten kireitä ja "sexyjä") housuja, Tosin "tavallisia" housuja saa melkein kaikkialta. Itse en ole koskaan edes kokeillut muita kuin "tavallisia" housuja, joten en tiedä noista lantiomallien tms. koko jutuista mitään; ehkä niiden kuuluu olla niin älyttömän pienet ??? --> sairas muoti-ilmiö.

Äänestä
  • no tota jos on lantiomalliset housut ja iittaa kauheezt, ni ei tarvi avaa nappii... ne bokzyt ku on jo valmiix nii alaal, ni ne ei ahizta mahaa.

    Äänestä

Musta se on kauheen näkösetä (olen teini) ja syynä on varmaan se ettei löyty muodikkaita vaatteitta läskikasoille eikä ne kasat ees huomaa kuinka rumia on.

Äänestä

Mä en kyl osaa tohon vastata koska oon itekkin tota ihmetelly..
Oon ite 14w teini ja käytän tosi tiukkoja lantifarkkuja, mut oon alipainoinen ja mul ei todellakaan tuu mitään jenkkakahvoja tai muutenkaan mahaa siitä farkkujen yli..
Mä en todellakaan käyttäis niin tiukkoja farkkuja jos mulla jenkkakahvat olis, mute hkä ne joilla on vähä sitä mahaa niin tykkää niin paljon niistä matalista ja tiukoista housuista että tunkee ne väkisin päälle?
Mulla ei oo mitään hajuu mut ajattelisin niin?

Äänestä

ja TAAS tota yleistystä.

Äänestä

Höh.

Enpä jaksanut kirjoittaa kommentia, joten kierätän tekstiäni

"Höh.

Taijat olla anorektikko kusipää? Jos olet anorektikoinen kusipää, oletko huomannut,että hiuksissasi on jotakin vikaa? Ei se älykkyys, mikä sulla ei tietävästi loista, mut tuo kampaus vasta järkyttävää on.

Entä koulutodistuksesi? Olen nähnyt sen. Ei mitään kehuttavaa. Pelkäätkö,että vanhemmat huutavat sulle? Sitä minäkin. Sinuna jo muuttaisin pois. Kaikella sillä kiirellä kun juokset vessaan tai käytät energiaa toisten ihmisten kiusantekoon, jää läksyjen tekemiseen ja tuntien seurailuun yhä vähemmän aikaa.


Kun kerran olet anorektikko, niin uskon,että pahastut kun kysyt mitä et syöt. Lista olisi varmaan loputon,eikö niin? Minustakin vihanniksissa ei ole mitään mielenkiintoista.Maistuvat ei miltään,näyttävät samalta aina.Vaikka vihannekset ovatkin maailman tylsimmät kasvit, pitän niistä ja niin myös lampaista, possuista,kanoista, lehmistä. Lista on kuule ihan loputon!

Jotkut sanovat että on kaunista, jos lautasella on keskellä parsa ja sen päällä kauniisti valutettu sitruunakastike. Ikävä kyllä tarvitsen enemmän lautaselle, jotta voisin hieman tönäistä vähä-älyisiä sukupuolettomia viestin lähettäjiä.

Muotilehtien seuraaminen se vasta mukavaa onkin,eikö totta? Ja se itku kun päästät itsestäsi iltaisin,ihan itsekseen omassa pehmoisessa sängyssäsi.


Tai sitten se kun kastelet öisin lakanat. Sekin on ikävä tapa sulla. Olen jo kertonut äitillesi, ja hän on kertonut koko suvulleen. Miksi muuten serkusi tirskuu takanasi?

Minua ei kuule harmita ettet saa ruusustasi/prinssiäsi. Et kuulema sovi hänelle ja minusta hän on siinä ihan oikeassa. Voisit katsoa tuonne sivumalle,oikealle,juuri siellä! Se on tuleva kulta. Eikä kuvajaisesi olekin söpö?

Minuakin on askartellut monia kysymyksiä viime aikoina. Elämänkysymyksiä ne vasta visaisia on.

Harmi vain, etten voi vastata olenko nähnyt rumia lihavia tyttöjä. Minun pitää ihan sinun epäonneksesi sanoa ettei heidä ole tullut kertaakaan vastaan. Missä kummassa sinä olet heidä nähnyt? Kerro minullekin! "

Äänestä

Mä epäilen sitä, että kun muodissa näkyy vain hoikkia naisia ja mallitkin ovat niin laihoja, niin ei isokokoiset kehtaa käyttää isompi kokoisia vaatteitta kuin muut. Sanotaan vaikka että on yksi normaalikokoinen tyttö joka käyttää kokoa 36. Sitten hänellä on kaveri jonka koko on 40, mutta joka ei kehtaa käyttää sitä joten käyttää kokoa 38 taikka jopa kokoa 36. Kun kaverit kysyvät hännen kokoaan, hän voi ylpeillen sanoa "Mä käytän koko 36". Ja jos itsetunto olis nollassa, se kasvaa pikku hiljaa......

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liian pienet kirjoitti:

Kertokaapa teini-iän ohittaneelle uteliaalle, mistä johtuu se ettei nykyisin ole niin laihaa tyttöä etteikö läski pursuisi housunkauluksen yli? Johtuuko tämä siitä että pursuilu on muodikasta, vai siitä että olo tuntuu hoikemmalta silloin kun vaatteet ovat tiukat? Ovatko liian pienet housut "se juttu", eli sopiviin housuihin pukeutuvat onnettomia nössöjä siksi etteivät tajua olla kuin muut? Näyttääkö housujen yli roikkuva tai pullottava maha kauniilta teidän silmissänne?

Valaiskaa asiaa teinit, jottei aikuisten tarvitse pyöritellä päätään teidät nähdessään kun eivät tiedä MIKÄ on se juttu kokoa liian kireissä pökissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu