Miksiköhän maatalousyrittäjällä mikä tekee liitännäis elinkeinoja ei ole perusturvaa olemassa kun sairastuu.Itsellä ainakin sellaisia kokemuksia on vakuutus yhtiöt kuin kelakin eivät ole kustantaneet sairaslomaani enää vuoteen ,sairasloma kyllä jatkuu mutta kyseiset laitokset ovat pesseet kätensä tässä asiassa. Ohkohan kellä muilla saman oloisia kokemuksia.
perusturvaa vailla?
Muamies
1280
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kokemusta on ja aivan riittävästi. Kokemuksen karttuminen jatkuu edelleen, vaikka yritystoimintaa ei enää olekaan.
Pienyrittäjä on Suomessa lainsuojaton, eikä se yhteiskunnan etuisuuksien ulkopuolelle potkaisu edes lopu siihen samaan, kun yrittäjyys loppuu, vaan yrittäjätausta laahaa etuisuuksien menetyksenä mukana vuosikausia.
Muutaman viikon kuluttua lähden ammattitaitoani edistävälle kurssille ja maksan sen omasta kukkarostani samaan aikaan, kun duunaritaustaiset kurssikaverini saavat aikuisopintorahan. En ole vieläkään oikeutettu liittymään sitoutumattomaan työttömyyskassaan ja olen myös päivärahakelvoton niin sairaustapauksessa kuin työttömäksi jäädessäni.
Siispä minä en sairastu enkä jää työttömäksi... ei ole varaa kumpaakaan :(
Kurssini rahoitan pankkilainalla ja maksan sen vipin pois sitten, kun saan taas astetta pätevöityneempänä astetta paremman palkan:)