Nirso sakemanni

Toivoton!!!

Omistan n. 4-vuotiaan puhdasrotuisen uros saksanpaimenkoiran, jota nirsompaa koiraa saa oikeen etsimällä etsiä. Ostin koiran selvästi alipainoisena (n10kg) n. vuosi sitten perheestä, jossa oli liikaa eläimiä eikä aikaa ja rahaa niiden hoitamiseen löytynyt tarpeeksi (eli alipainoisuus ei alunperin johdu itsestäni). Alan olla jo toivoton kun poika on selvästi alipainoinen eikä ruoka vaan yksinkertaisesti tunnu maistuvan. Eläinlääkärissä käydään pojan kanssa säännöllisesti ja aina sama laulu, että "koiranne on liian laiha ja tehkää asialle jotain!". Mitä ihmettä muka voin asialle tehdä kun tuntuu että olen kaikkea jo kokeillut: eläinkaupan kalliita (monia hyvälaatuisia) aktiivisille koirile tarkoitettuja erilaisia kuivaruokia esim. Versele laga, Britti yms... ja nyt olen alkanut kokeilla ns. "oikeatakin" lihaa eli siis ostan teurastamoista luita, joissa vielä lihaa päällä ja siis ihan tuoreita juuri leikattuja luita ovat. Mutta kun annoin pojalle eteen luun ensimmäisen kerran niin tietysti hän vain nyrpisti nokkaansa ja jatkoi matkaa toiseen huoneeseen. Kokeilin joku aika sitten myös eläinkaupan ns. "HEAVY-" makkaraa, mutta se ei ollut koirasta edes haistamisen arvoista. Kuivaruokaakin olen kokeillut monella eri tavalla: Veteen sekoitettuna, märkäruoan-, makkaran-, piimän-, maustamattoman jogurtin- ja joskus jopa paistin ja keitettyjen kasvisten kera, mutta nekään eivät ole erityisemmin maistuneet. Kun eläinlääkärissäkin viimeksi käytiin niin kerroin tietysti heti että olen todella huolissani pojasta kun kerran ruoka ei maistu ja tekivät joitakin testejä yms., mutta mitään hälyyttävää eivät löytäneet ja kehuivat vaan että hyvinhän sen turkki kiiltää että terve koirahan teillä on. Olen ihan neuvoton!!! välillä en edes kehtaisi poikaa lenkille viedä (mutta tottakai vien kun pakkohan se on) kun kaikki ihmiset tuntuvat katsovan kun jotain eläinten rääkkääjää VAIKKA EN TODELLAKAAN SELLAINEN IHMINEN OLE!!! Tuntuu ettei pojalla ole edes ollenkaan omistamisen halua vaan on todellä "nöyrä" ja alistuvainen vaikka vaan katsoisi pahasti... Ruoka-aikojakin olen kokeillut , mutta poika oli syömättä niiden takia 2 kokonaista päivää niin en enään uskaltanut, ettei ihan olemattomiin haihdu! SIIS mikä neuvoksi? Auttakaa ihmiset, jotka olette esim. ollut samassa tilanteessa tai tiedätte jotain asiasta... KIITOS JO ETUKÄTEEN!

7

142

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • J&J

      Mullakin on nirso koira, mutta hyvän neuvon mul kerrottiin: "koira ei kuole nälkään". Se syö sit kun on tarpeeks nälkä. Mä ihan kylmästi otan ruuan pois jos ei syö ja annan seuraavan kerran vasta kun on seuraava ruoka-aika. Jos alkaa tyrkyttää kaikenlaista uutta niin koira oppii nopeesti sen että tulee jotain muuta jos ei syö. Koira voi olla ihan pari päivääkin syömättä, mutta kyl se sit syö kun sil tarpeeks nälkä ja oppii sen ettei muuta tule, on turhaa yrittää :)
      Tsemppiä ja rapsutuksia =)

      • Toivoton!!!

        Kiitos paljon neuvosta. Taidan kokeilla jo heti tänään. Toivotaan että toimii. :>


      • eljak
        Toivoton!!! kirjoitti:

        Kiitos paljon neuvosta. Taidan kokeilla jo heti tänään. Toivotaan että toimii. :>

        heip! yhdyn edelliseen kirjoitukseen. "ei koira kupilleen kuole". toki koirasi on pitkään ollut laiha, ja ihmiselläkin nälän tunne katoaa ajanmyötä, kun on tarpeeksi syömättä/pienellä ruualla. en tiedä onko koirilla näin. pidä ruokaa 15min tarjolla, sen jälkeen pois. vaikka koirasi on jo aikuinen, voit aloittaa esim. 3-4 ruoka-ajalla päivässä. Back to basics, kaikki herkuttelut pois, terveellistä nappulaa eteen. voit liottaa, jos maistuu paremmin. vasta kun perusruoka alkaa maistua, tarjolle välillä muuta. tsemppiä!


    • Toivoton!!!

      Hei, olen itsekin ajatellut että onhan koiratkin eri kokoisia ja näköisiä niinkuin ihmisetkin. Jotenkin tuntuu että poika on muutenkin aika "hoikkarakenteinen" jo ihan luonnostaankin vaikka ei toki ihan noin hoikka mitä on tähänasti ollut. Pitää vaan sitkeästi yrittää laittaa poika syömään pelkkiä nappuloita. Arveluttaa vaan, että jos hänellä on vain pelkkiä nappuloita tarjolla ja kun ei niistä tykkää niin alkaakohan koskaan syömään kuitenkaan niitä pelkästään niin paljon kun päivässä tarvitsisi? Taidan olla pojan kanssa nyt vaan kotioloissa jonkin aikaa kun ylensä matkustellaan aika paljon että saataisiin ruoka maistumaan vihdoinkin sillälailla kun laadukkaitten nappuloiden pitäisi maistua. Kiitos taas vastauksesta.

    • eljak

      jos ei alakkaan niin paljon kuin olisi tarvis, kun edes vähän paremmin maistuvat, ala lisäämään joukkoon lihaa, porkkanaa, hapanmaitotuotteita ym. jos ei pöperö kelpaa, ota pois ja seuraavan kerran sama seos. kärsivällisellä menetelmällä! Kun koira hoksaa muutamassa viikossa että odottamalla ei saa vaihtoehtoja, yleensä alkaa ruokakin maistua. Kun sitä ei ole koko ajan tarjolla, nirsoinkin koira alkaa syömään sitä silloin kun on. Vielä yksi tärkeä juttu; ulostaako koirasi normaalisti? monastikko päivässä? jos ulostaa useammin kuin kerran, on syöminen kuitenkin sillä tasolla että suolisto toimii normaalisti ja ravinto kulkee läpi niin kuin pitääkin (=yksi huoli vähemmän). Tarkista myös että matokuurit ovat ajantasalla!

      • eljak

        niin ja kokeile myös ajoittaa ruoka-ajat esim. ulkoilun päälle, maistuu ruoka paremmalle liikunnan jälkeen!


    • Toivoton!!!

      Ollaan jo parissa päivässä päästy vähän eteenpäin kun poika on selvästi paljon kiinnostuneempi ruoasta vaikkei vieläkään ole suostunut maistamaan, mutta haistelee jo ja selvästi odottaa innolla ruokaa ruoka-aikoina kun ei ennen sitä ole tehnyt. Joo ja poika ulostaa ihan normaalisti ja just monta kertaa päivässä vaikkei nyt "dieetillä" paljoa syökään. Matokuuritkin on ajantasalla. Vaikka ei ruoka maistukaan halutulla tavalla niin matokuurit ja muut tarvittavat lääkkeet otetaan aina tosi hienosti mikä sinänsä tuntuu hassulta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      88
      1303
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      35
      853
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      797
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      38
      776
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      705
    6. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      697
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      80
      696
    8. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      688
    9. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      638
    10. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      637
    11. 65
      610
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      86
      600
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      41
      581
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      565
    15. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      556
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      537
    17. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      534
    18. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    19. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      9
      505
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      495
    Aihe