yksin järvellä?

typy..

Oli lämmin iltapäivä,olin tullut navetasta ja oloni oli hiukan likainen. Minun olisi pitänyt lähteä porukoiden kanssa jonnekkin helvetin synttäreille mutta en jaksanut. Päivällä tehtiin heinätöitä ja kaikkee mitä maalla tehdään.. jäin ihan yksin.
Otin mopon ja pyyhälsin järvelle; sytytin tulen saunan pesään ja odottelin sen lämpiämistä. Ajattelin että en laittaisi bikinejä ja uisin alasti, mutta koska ei voinut tietää kuka voisi tulla niin laitoin ihan varmuuden vuoksi.
Olin uinut ja peseytynyt ja ajattelin vielä vähän aikaaa ottaa laiturilla aurinkoa.
Sitten sain tekstiviestin ja ryntäsin lukemaan sen. Porukat ilmoittivat että jäävät yöksi sinne syndeille.
No mikäpä siinä eihän se minua häirinnyt. ajattelin jo lähteä kunnes kuulin auton äänen katsoin taakseni ja sehän oli tuttavaperheen Mika.
Ihmettelin, että mitä hän täältä hakee .. Hänenkin piti mennä sinne syndeille. Mika oli kuullut että en ollut tulossa joten hän tiesi että olen yksin.. hän on 30 vuotias hyvän näköinen tumma rekkakuski.
Olen ollut siihen vast ikään ihastunut. Hän ei ollut tietävinään missä muut olivat joten hän kysyi että missäs kaikki on vastasin että ne jäi synttäri paikkaan yöks. Mika katsoi minua jokseenkin oudosti.
Sitten hän tuli istumaan viereeni ja laittoi kätensä reiteni päälle ja kuiskasi korvaani "no sittenhän me ollaan ihan kahestaan eikä kukaan tiedä missä mäkään oon.." väreet kulkivat lävitseni sitten nousahdin seisonaan, menin nojaamaan kaiteeseen kasvot järvelle päin mietteliään näköisenä. Mika sanoi
- mikäs nyt tuli?
- nokunn.. sä oot mua varmaa 15 vuotta vanhempi ja sulla on lapset ja
tyttö ystävä... Sitä paitsi sä oot kännissä!
- nii mitä sitte? mä luulin et sä tykkäät musta.
_ joo niinhän.. mut..
Mika tuli takseni ja laittoi voimakkaat kätensä lanteilleni ja suuteli minua niskaan. sitten hän hyväili minua rinnoista ja kun hän yritti laittaa kätensa bikineihini niin käännyin ja sanoin
-ei me saatais...
_shh.. ei kerrota kenellekkään. mut mä haluun sua nyt.
Pelkäsin aivan kauheasti seurauksia ja vetäydyin irti Mikasta. Lähdin hiljalleen kävelemään rannalle päin huomasin sivusilmälllä että mikalla seisoi.
Kuulin hänen sanovan hiljaisella äänellä että jos ei hyvällä niin pahalla.
Mika lähti perääni vauhdilla minä lähdin juoksemaan ja niin lähti Mikakin. Juoksin mikan autolle,kiersimme autoa ja mikalla näytti olevan hauskaa.. minä taas sanoin kovaan ääneen, että jos tuut yhtään lähemmäs niin mä huudan! pah! sanoi Mika. sitten tajusin ettei kukaan voinut kuulla, järvi oli kuitenkin niin pieni ettei siellä ollut kuin 5 mökkiä, eikä niisä ollut ketään. jossain vaiheessa astuin johonkin mikä sattui jalkaani ja minä kun olen vielä todella herkkä kivuille.. yritin lähteä mökin suuntaan mutta mika sai minut ja otti ranteistani kiinni .. ja se sattui! Mika raahasi minut mökkiin.
hän heitti minut sängylle ja tuli päälleni.. ja yritin rimpuilla mutta oli aivan poikki.. sitten hän suuteli minua ja purasin häntä huulesta ja huusin! mika laittoi kätensä suulleni. ja hyväili nuorta vartaloani.. hän irrotti molemmat kätensä ja alkoi riisuuntumaan paita.. housut... kunnes oli aivan alasti.. kieltämättä komea näky! mutta jotenkin olin aivan kipsissä. yritin uudestaan pakoon! mutta Mika heitti minut takaisin sängylle ja sanoi " ai tykkäätkö sä kovista otteista,okei!" sitten oli huomannut että olin kiihottunutkin tuosta kaikesta. yritin puhua Mikalle järkeä mutta turhaan eihän tommonen känninen äijä mitään tajuu.. Mika laittoi kätensä suulleni riisui minut ja hyvaili minua. lähemmpää ja lähempää kostunutta vakoani. Mika työnsi kaksi sormeaan pilluuni ja sanoi "taidatkin olla neitsyt pillu, sepä hyvä" ja hän hieroi klittaani.. sydämmeni oli pumpata ulos kurkusta.. sitten hän tuli päälleni. Mika ottikätensä pois suultani. olin sanaton. sitten hän työntyi sisääni. ensimmäiset työnnöt olivat yhtä tuskaa mutta sitten aloinkin nauttimaan kaikesta ja sain elämäni ensimmäisen orkun! sitten makasimme molemmat huohottaen vierekkäin. kello oli jotain puoli 11.. nousin sängyn reunalle istumaan ja tunsin mikan käden olallani.. hän pyyteli anteeksi jos oli liian kovakourainen, eikä tiennyt mikä häneen meni. sanoin ethän sä muuten mut sun takii mä sain tikun jalkaani, kipeet ranteet ja menetin neitsyyteni.. ainoo hyvä oli orkku.. luulin että mika ymmärsi vasta sitten mitä oli tehnyt... olin hänelle hiukan vihainen kävin pesulla uudestaan ja kun tulin saunasta sanoin sille että ei se nyt niin hirveetä ollukkaan... mut seuraavan kerran kun tehään temput sä oot selvin päin ja vähä hellempi. juttelimme ja puimme vaatteet. Mika lähti ennen minua. sitten otin mopon ja menin tilalle.. olin niin väsynyt että sukahdin sohvalle. heinä työt jatkuivat paivällä kello yksi ja yllättäen mikakin tuli sinne. Illalla meillä olikin hausjaa...

3

6421

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • typy..

      ensinnäkin tais tulla väärän otsikon alle ..

      kai toi on jotenkin.. sieltä puuttuu jotain.. ja jotain on liikaa.. no kertokaa te!
      en oo ennen kirjottanu.. ja oon huono kirjottaa.. kaikkia pitempiä tarinoita mut olisko jotain POSITIIVISTA?

      • jotain

        Ihan hyvä yritys, ei siinä mitään. Jotenkin vain sekä sinun että kauriksen tarinasta tuntuisi puuttuvan kokemus, lienenkö väärässä?
        Tai sitten en vain pitänyt kummankaan tyylistä.
        Se kokemus kuitenkin on pieni onkelma, sehän karttuu kaikenaikaa =)
        Jatkakaa valitsemallanne tiellä. Mutta olkaa sitten varovaisia siellä ulkona...
        Onnea!


      • typy..
        jotain kirjoitti:

        Ihan hyvä yritys, ei siinä mitään. Jotenkin vain sekä sinun että kauriksen tarinasta tuntuisi puuttuvan kokemus, lienenkö väärässä?
        Tai sitten en vain pitänyt kummankaan tyylistä.
        Se kokemus kuitenkin on pieni onkelma, sehän karttuu kaikenaikaa =)
        Jatkakaa valitsemallanne tiellä. Mutta olkaa sitten varovaisia siellä ulkona...
        Onnea!

        oot vissiin oikeessa..** (=


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      139
      5174
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      25
      3426
    3. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      114
      2700
    4. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      47
      2388
    5. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      261
      1807
    6. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      47
      1739
    7. Mihin se sysipska hävisi?

      Katso Frida Kahlo elämäkerta ja opi.
      Ikävä
      32
      1587
    8. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      20
      1556
    9. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      28
      1520
    10. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      20
      1386
    Aihe