viiltelystä..

Äsken sipulia
leikatessani
etusormi ja
sipuli sekoittuivat
keskenään.
Pelkkä viiltohaava
kuitenkin.

Tyhjää

Kuulen kun minua kutsutaan,
ja käännyn äänen suuntaan.
Toivon sen olevan tulevaisuuteni valo,
mutta ei, se ei ole valo,
se on menneisyyteni Mustaratsu vailla Ratsastajaa.

Kuolema

Niin hiljaa hiipien lähestyy,
kuitenkin kauas kantautuu.
Sen varjot sydäntä viiltää,
valo silmät sokaistaa.
Sen portista astuu enkeli,
kohti kauniimpaa maailmaa!

Yksin

Maailma on kuulema kaunis.
Ja vain minä itken.
Tahdon nähdä sen maailman,
josta minulle aina kerrotaan.
Näin sen kauan sitten..
Kunnes pimeni, enkä enää
nähnyt ulkea eteenpäin, vaan kompastuin,
kaaduin ja satutin...
Se haava ei koskaan parane...
Voin aina tuntea, kuinka se polttaa sisintäni.
Vähitellen kipu tappaa minut...
Hiljaa minä hiivun ja sammun pois...

En

En ole surullinen,
En ikävöi,
En ole onnellinen,
En ole yksin,
En ole tuskissani,
En ole rauhallinen,
En ole levoton,
En unelmoi,
En hymyile,
En itke...
Olen tyhjä.

Tahtonut

Minä en tahtonut satuttaa sinua,
mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja.
Sillä tahdoin vain pelastaa henkesi.
Jos en olisi sitä sanonut,
et seisoisi siinä itkien.
Sain valita henkesi tai vihasi...
sinä tiedät mitä minä valitsin.
Valitsin näin sinun vuoksesi,
sillä minä rakastan sinua!


Siinä muutama...=)

Joka kerta,
kun näen jäljet,
näen arvet, mä muistan.

Muistan kaiken sen
tuskan, kivun, epätoivon.
Vihan, surun, pettymyksen.

Ja mä pelkään.

Pelkään pimeitä iltoja,
yksinäisyyttä.
Vaativia katseita,
katkeruutta.

Pelkään sitä hetkeä
kun taas veitsi välähtää
ja veri värjää kyyneleet.

Odotan.

Odotan sitä hetkeä
kun joku löytää mut pimeästä,
auttaa pystyyn,
kuivaa kyyneleet.

Saa mut jälleen nauramaan...

Se oli varhainen aamu
kun aurinko kurkisti verhojen takaa
ja kyyhkynen nousi lentoon

Ja sinä nousit kevein jaloin
ja kohotit siniset kätesi
kohti valoa

Se oli varhainen aamu
kun aurinko valaisi keltaisen räsymaton
joka oli punainen

Ja mies ja nainen
itkivät hiljaa
sinun viimeiselle hymyllesi