Valdive

Katsoisitko ketjussasi nimimerkille Yksin vaan.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Menneisyytesi epäonnistuneiden suhteiden ansiosta sinusta on tullut voimakkaampi ja vapaampi antamaan rakkautta ja huolenpitoa sinulle tärkeille ja läheisille ihmisille. Olet kasvanut rakkaudessa ja oppinut luottamaan itseesi enemmän. Ympärilläsi on rakastavia ihmisiä, vaikka huolet ja läheisen suhteen kaipuu välillä sumentaisivatkin tajuntaasi. Näkyy jokin sinulle hyvin tärkeä ja merkittävä asia, joko suhteeseen, työhön tai yleiseen elämäntilanteeseen liittyvä, jossa sinulla on ollut menneisyydessä mahdollisuus aloittaa uutta, mutta jonkin (uhkaavien mielikuvien, virheiden tekemisen) pidättelemänä olet jäänyt epäröimään ja tilanne on jäänyt polkemaan paikalleen tai kokonaan kuihtunut pois. Ihminen ilmentää ulkoisesti ja vetää puoleensa sitä, mitä ajattelee.
Tulevaan kesään kortit näyttävät huumorintajuisen ja älykkään (kuvan itsestään antavan) mieshenkilön, joka ei välttämättä kuitenkaan ole sitä mitä etsit, ei aivan sinut itsensä kanssa. Hänellä saattaa olla taipumusta omistushaluun tai hän voi yrittää hallita sinua. Tärkeintä kaikissa elämäntilanteissa on luottaa itseensä ja kuunnella intuitiotaan, sitä mitä todella tarvitsee tunteiden tasolla. Sinua kehotetaan tutkimaan itseäsi, joudut ehkä arvioimaan uudelleen elämäntilannettasi ja ihmissuhteitasi ja välttämään tai kokonaan jättämään elämästäsi asioita, jotka eivät edistä tasapainoasi. Tämä voi olla haastavaa ja viedä aikaa, mutta on sen arvioista. Joka tapauksessa olet vaistomaisestikin menossa oikeaan suuntaan ja tulevaisuuteen kortit lupaavatkin erittäin positiivisia uudistuksia, jopa onnenpotkuja. Käytä hetki hyväksesi, sillä se rikastuttaa elämäsi kaikkia osa-alueita myönteisesti. Iloisuus ja onnellisuus on ihmisen luonnollinen olotila.

Äänestä

Kiitos paljon sinulle,minulla oli suhde joka oli se suuri rakkaus ainakin minulle.
MInä kylläkin olin siinä suhteessa rohkeampi osapuoli ja koiti ja halusi edetä hänen kanssaan,hän ei kuulemma ollut valmis seurusteluun.
Lopetin juuri seurustelun tuollaisen miehen kanssa,toivottavasti ei tule uutta samanlaista tilalle.Hyviä puolia oli paljon,mutta ne huonot söivät koko suhteen.
Näkyykö edes jossain kauempaa,että olisin onnellinen ja löytäisin sen rakkauden.
Mukavaa kesää :)

Äänestä

Lähitulevaisuudessa suhdetta ei ole näkyvissä, mutta muutaman vuoden päästä kylläkin. Alussa voi olla pientä epäröintiä puolin ja toisin, mutta se on voitettavissa ja luvassa on tasapainoinen ja ajan mittaan vain lujittuva suhde.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yksin vaan kirjoitti:

Katsoisitko ketjussasi nimimerkille Yksin vaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu