Totuus

Teille kaikille, jotka väittävät homoseksuaalisuuden olevan luonnotonta ja sairaus, homoutta on esiintynyt historian alkuajoista lähtien kaikkien eläinten parissa, joten voidaanko sitä hyvällä tahdollakaan väittää luonnottomaksi? Homoseksuaalisuuden tavoite on rajoittaa populaation kasvua estämällä lisääntymistä, joten ajatelkaa, te ahdasmieliset, homot ovat teidän pelastuksenne. Jo nyt maailman väkiluku on jyrkässä kasvussa, eikä ruokaa, vettä yms. riitä kaikille, mutta ilman homoutta olisi tilanne katastrofaalinen.
3320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Totta.. Ja lisäksi jo antiikin aikana homous oli ihan normaali juttu miesten keskuudessa,sillä kulttuuri oli mieskeskeinen.. En tajuu, missä vaiheessa tästä on tullu "niin hirvee juttu"

Äänestä

Homot myös adoptoivat lapsia, jotka saattaisivat muuten jäädä adoptoimatta ja antavat niille hyvän kodin :)

Äänestä

Homous on tärkeä osa ihmisyyttä. Ilman meitä ihmisyhteisöissä ei olisi ollut niitä, joille olisi jäänyt aikaa lastensa ruokinnalta. Ilman meitä monet keksinnöt olisivat jääneet keksimättä. Me homot luomme pehmeyttä ihmisyhteisön kahden äärileirin välille.

Kannattaa myös muistaa, että miehet ja naiset elivät kivikaudella pääasiassa erikseen. Miehet päivien metsästysmatkoilla ja naiset luolissa. Homoilla oli selvä paikka. Homot sopivat luoliin naisten seuraksi, mutta myös miesten matkaan tuomaan empatiaa.

Tutkimuksen mukaan, sisko, joka saa paljon lapsia, hänellä on homoveli. Tämä lie luonnon tapa varmistaa, että lapsille löytyy riittävästi turvaa.

Tosiasia on, että meillä suomessa homoutta on koko suomessa, mutta hauskasti tietyt pakkakunnat ovat yliedustettuina. Se viittaa vahvasti homouden perinnöllisyyteen.

Myös eläimet ovat homoja. Vaikka meidän seksuaalisuutemme on erilainen, medän aivojen osat, joista tunteet kumpuavat, ovat hyvin samoja. Homous kertoo paljon seksuaalisuudesta, mitä se on.

Totta on, että jotkin eläinlajit vaihtavat sukupuolta ympäristötekijöiden mukaan. On kiinnostava miettiä, voiko tiheän populaation aiheuttama stressi vaikuttaa seksuaalisuuteen.

Meihin jätkiin kohdistuu nykyään hyvin paljon kemikaaleja, jotka häiritsevät hormonijärjestelmäämme. Homoja oli jo satoja vuosia sitten, joten yksi kemikaali ei tee kesää. Pistää se kuitenkin mietteliääksi.

Homous voi olla myös valinnan tulos. Naiset ovat vuosisatoja valinneet vähemmän agressiivisia puolisoja. Lopputulos on, että osasta lempeitä tuli homoja. Meille on vain käyny kuten koiran jalostuksessa. Emme ole enää susia.

Minusta on kiinnostava nähdä, harvinaistuuko homous, kun sitä sallitaan enemmän. Sallivuus johtaa siihen, että homot eivät pakota itseään kulissiavioliittoihin. Itse asiassa, olen siinä käsityksessä, että ruotsalaiset ovat suvaitsevaisempia ja ruotsissa on vähemmän homoja. Geneettistä sanon minä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kansanvalistaja kirjoitti:

Teille kaikille, jotka väittävät homoseksuaalisuuden olevan luonnotonta ja sairaus, homoutta on esiintynyt historian alkuajoista lähtien kaikkien eläinten parissa, joten voidaanko sitä hyvällä tahdollakaan väittää luonnottomaksi? Homoseksuaalisuuden tavoite on rajoittaa populaation kasvua estämällä lisääntymistä, joten ajatelkaa, te ahdasmieliset, homot ovat teidän pelastuksenne. Jo nyt maailman väkiluku on jyrkässä kasvussa, eikä ruokaa, vettä yms. riitä kaikille, mutta ilman homoutta olisi tilanne katastrofaalinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu