Ruusujen kieli

Ruusuilla on oma kielensä ja sen aakkoset osaavat varmaan kaikki, ainakin miehet.

Edellisestä syystä en lähde meitä vanhuksia neuvomaan. Olisiko neuvoilla enää käyttöäkään.

Onnellisia ovat ne kauniimman sukupuolen edustajat, jotka ovat saaneet noita lähettäjien ajatuksista ja tunteista kertovia kimppuja.

Myönnän auliisti lähettäneeni muutamia kimppuja, vaihtelevin määrin. runon tai kirjeen kera.

Todettuani lopullisen tilanteen, olen pyytänyt kerran tai kaksi hävittämään viestini. Eivät ole suostuneet vaan perustelevat "säilönnän"

Tällainen höppänä olen vieläkin, minä vaivainen matkamies maan.

Yritän vieläkin sulkeutua suosioonne.
4108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Noin romanttisia mietteitä aamuvarhaisella, saa hymyilemään kenet tahansa.
Voiko sen kaunimmin tunteensa kertoa, eikä kukaan nainen halua hävittää niin suloisia huomionosoituksia!

Sellainen tunteikaskin osaat olla, niinkuin joka vuosi olet meille äideillekin ojentanut ruusukimpun runon kera!

Ihan rakas kanssamatkaaja olet!

Äänestä
  • Ruusuttajia on silloin tällöin eloni tielle tulla tupsahtanut. En kiellä etteivätkö iki-ihanat ruusut ole päivään säteilyä hyvää mieltä tuoneet suorastaanmakealta tuntuneet.

    Usein olen miettinyt, mikä on ruusuisen huomion osoituksen viesti, ainakin ne tuovat aina hyvän mielen. Joskus olen kuullut - ensin pyydetään ulos kahveille, sitten tulee suklaarasia, sitten kutsu lounaalle ja kimppu ruusuja ja sitten onkin jo hyvän tavan mukaista kutsua ruusuttaja kotiin ilta teelle, jatkot sitten miten kemiat synkkaavat.
    Elämässä on hyvä olla aina pientä vipinää jolloin alkaa arkin tuntua sunnuntailta.

    Ketjun aloittajalle kaunis kiitos ja aurinkoista alkukesän sunnuntaita.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Lorena* kirjoitti:

    Ruusuttajia on silloin tällöin eloni tielle tulla tupsahtanut. En kiellä etteivätkö iki-ihanat ruusut ole päivään säteilyä hyvää mieltä tuoneet suorastaanmakealta tuntuneet.

    Usein olen miettinyt, mikä on ruusuisen huomion osoituksen viesti, ainakin ne tuovat aina hyvän mielen. Joskus olen kuullut - ensin pyydetään ulos kahveille, sitten tulee suklaarasia, sitten kutsu lounaalle ja kimppu ruusuja ja sitten onkin jo hyvän tavan mukaista kutsua ruusuttaja kotiin ilta teelle, jatkot sitten miten kemiat synkkaavat.
    Elämässä on hyvä olla aina pientä vipinää jolloin alkaa arkin tuntua sunnuntailta.

    Ketjun aloittajalle kaunis kiitos ja aurinkoista alkukesän sunnuntaita.

    Jäi vielä sanomatta, että ainakin ruusujen määrä on aina pariton. Siis 1,3 ,5 jne..
    taitaa päteä muihinkin kukkiin.

    Eräs syy lienee se, että parittomista syntyy kauniimpi kimppu.

    Äänestä

  • old_profile_6403 kirjoitti:

    Jäi vielä sanomatta, että ainakin ruusujen määrä on aina pariton. Siis 1,3 ,5 jne..
    taitaa päteä muihinkin kukkiin.

    Eräs syy lienee se, että parittomista syntyy kauniimpi kimppu.

    Ruusu vai ohdake.

    Hurmaavaa ruusun kukkaa
    ihaillen juhlitaan
    mutta ohdakkeen tummat nuput
    rikki rajusti runnotaan.
    Ei piikit ohdakkeiden
    pistä sen enempää
    kuin ruusun jumaloidun
    jotka piilostaan pilkistää.
    Kai piikit pistäväiset
    ruusun ja ohdakkeen
    on heillä samanlaiset
    luotu turvaksi itselleen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


old_profile_6403 kirjoitti:

Ruusuilla on oma kielensä ja sen aakkoset osaavat varmaan kaikki, ainakin miehet.

Edellisestä syystä en lähde meitä vanhuksia neuvomaan. Olisiko neuvoilla enää käyttöäkään.

Onnellisia ovat ne kauniimman sukupuolen edustajat, jotka ovat saaneet noita lähettäjien ajatuksista ja tunteista kertovia kimppuja.

Myönnän auliisti lähettäneeni muutamia kimppuja, vaihtelevin määrin. runon tai kirjeen kera.

Todettuani lopullisen tilanteen, olen pyytänyt kerran tai kaksi hävittämään viestini. Eivät ole suostuneet vaan perustelevat "säilönnän"

Tällainen höppänä olen vieläkin, minä vaivainen matkamies maan.

Yritän vieläkin sulkeutua suosioonne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu