valdive,

mitä näkisit minulle?
Keski-ikäiselle ristiverikölle.
Elämä on heitellyt sinne tänne ja olen keskellä uutta tuntematonta, joka tähän mennessä on tuottanut minulle vain työn teollisesti paineita, mutta myös iloa.
Miehet.., mitäpä noista osaisi sanoa??
Olen vuoskausia ollut yksin, tokko enää osaisinkaan kenenkään kanssa olla?
Onhan noita tuossa ympärillä, mutta kaikki rajoittuu työn piiriin, ei mihinkään henkilökohtaiseen.
Haluaisin kaverin jonka syliin painautua, mutta luotto on menny joka tyyppiin.
260
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nostamani kortti näyttää, että elämässäsi on monia positiivisia, henkisesti rikastuttavia mahdollisuuksia. Oletko keskittynyt vellomaan sen kaipuussa, mitä sinulla ei ole, sen sijaan että katsoisit todellisuutta ja sitä, mitä sinulla jo on? Elämä jaksottuu kullakin syklisesti: välillä on toiminnallisempia jaksoja, jolloin käydään läpi erilaisia oppitunteja, minkä jälkeen tulee rauhallisempi kausi, jolloin saatuja oppeja sulatellaan ja käännetään omaksi voimaksi.
Sinulla näyttäisi olevan lahjakkuutta ja kykyjä vaikka mihin, kun vain uskaltaudut niitä käyttämään. Emme voi jakaa muille ihmisille sitä, mitä emme näe itse itsessämme. Tämä koskee myös ja ennen kaikkea rakkautta. Kun kohtelee itseään rakastavasti ja lähettää kaikille olemuspuolilleen rakastavia ajatuksia, vetää automaattisesti puoleensa samaa myös ulkopuolisesta maailmasta.

Äänestä
  • Pitää paikkansa, tuo kun sanoit että kun oppii hyväksymään/rakastamaan myös itseään.., ympärillä alkaa tapahtua.
    Tiedostan, että minulla on paljon sellaista, mitä ehkä jollain toisella ei ole. Johtuu vissiin aika paljon siitä, että olen vähän yllytyshullu ;)
    Kun puhutaan lemmen asioista, olen aika tarkka mihin suostun ryhtymään ja mihin en ja kuitenkin liihottelen pää pilvissä kun kuvittelen, et nyt natsaa! Olen muutaman kerran pilvilinnoistani tippunut, eikä se pudotus järin pehmoinen ole ollut, joten olen oppinut kiertämään vaarallisia tilanteita ja sitä että satutan toisia tunkemalla väliin, johon en kuulu.
    Niimpä sitten jään aina rannalle ruikuttamaan.......,
    vaikka toisaalta siihen olen jo tottunut. Mutta kukaan ei täällä telluksen päällä ole tarkoitettu olemaan ilman sitä toista puoliskoa, vaikka se sitten olisikin arvemmin tapahtuvaa tapailua, mut kuitenkin. Edes joku.. Vapaa mies.
    Sillattiis.
    Kiitosta vaan Valvide, oikein näit

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mä vaan kirjoitti:

mitä näkisit minulle?
Keski-ikäiselle ristiverikölle.
Elämä on heitellyt sinne tänne ja olen keskellä uutta tuntematonta, joka tähän mennessä on tuottanut minulle vain työn teollisesti paineita, mutta myös iloa.
Miehet.., mitäpä noista osaisi sanoa??
Olen vuoskausia ollut yksin, tokko enää osaisinkaan kenenkään kanssa olla?
Onhan noita tuossa ympärillä, mutta kaikki rajoittuu työn piiriin, ei mihinkään henkilökohtaiseen.
Haluaisin kaverin jonka syliin painautua, mutta luotto on menny joka tyyppiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu