Naisten Kymppi ehdottomasti pois Helsingin keskustasta. Olin tänään viemässä kaveria klo 2:n bussille keskustan linja-auto asemalle. Mannerheimintien ja Runebergin kulmauksessa tuli yllätys. Satoja selluliittia kantavia yksilahkeisia oli valloittanut etelään vievän ajokaistan manskulla. Kääntö oikealle Runebergille ja heti vasemmalle ensimmäisestä Töölönkadulle. No eikös ne perkeleet jo olleet valloittaneet pohjoisen Hesperiankadunkin. Veto oikealle ja taas Runebergille ja Topeliuksenkatua takaisin pohjoiseen. Ajateltiin että jospa päästäisiin Mechlininkadun kautta kiertämään. Turha toivo. Tuo selluliittimassa vyöryi edelleen katkeamattomana massana Pohjoista Hesperiankatua yli Mechelinin kadun. Meidät oli siis pussitettu selluliitin voimalla. Silloin repesin ja soitin torvea niin pitkään että skoude paskakin tajusi viheltää pilliin ja stopata selluliittivyöryn, jotta muukin liikenne pääsi etenemään.
Kuinka näin idioottimaisesti organisoituja tapahtumia sallitaan järjestettävän???!!!! Miksi Mannerheimintien pohjoispäässä, saatikka Vihdintiellä/Hämeenlinnan väylällä ei ollut kehoitusta kiertää tuo typerä selluliittimassa esim. Pasilan ja Teollisuuskadun kautta? Nyt jouduttin täysin yllättäen pussiin. Just ja just kaveri ennätti linja-autolleen edellytyksellä että huudatettiin torvea idiooteille. Eikö noin typerää Femakkojen massatapahtumaa voi järjestää pururadoille ja kevyen liikenteen väylille metsiin? Tai vaikka raviradoille ? Helsinki on muutoinkin kaikkea muuta kuin autoilulle suunniteltu kaupunki, niin että tällaista typeryyttä ei katujen tukkeeksi tarvita.
Naisten Kymppi Metsään
Ammattiautoilija 10
0
82
Luetuimmat keskustelut
- 1111383
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.106516Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e99474- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?117466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410