Lyyli hoi

kysymys tarkoitettu pelkästään Lyylille vai kenelle tahansa? ;-)

ihan varmasti kantsii muistella entisii kalle, sehä on sitä ommaa elettyy elämää.;))
muistelu tekkee hyvvää sielulle, se puhistaa ja antaa kuuluvan tunteen, et on jostain kotosin.

spykiatrithan tekkee potilaan muistelun kuuntelu tunteja.
ja sitten on tämä yks terapia,tämä oikee tieteenä todettu jokkuu,voi et mie en saa sen nimmee taas päähän. siitä on kovast viime aikoina puhuttu televisiossa.

mutta saatat tietää ,sellanen jota tehhää monta vuotta potilaan kanssa ja siin paneututaan lapsuuteen, se hoito katsoo, et kaik ongkelmat on lapsuuden peruja.

oon olt oma psykiatri itsellein. mie ko sain omat aivot;) jalmarin kuoltuu ja siin surussa tuli kaikennäköstä kampailuu lyylin kanssa :)ja kysyttyy se suur kysymys iteltä, kuka ja mikä mie oon ja mitä virkaa miul on täs maailmas. olisko parempi kuolla pois kuleksimasta.

miks mie oon tämmönen yksinkertanen,en ossaa mittää ihmisten ilmoilla,en panna pensaa autoo,käyvä pankissa,en tiiä joka virastoo mihin pitäs ottaa yhteyttä, en tahtont uskaltaa kaupunkii männä. en tienny mite yksin eletää.

onko minun ossaaminen ja tietäminen äitin ja isän vikkaa,vai jalmarin vai peräti jumalan. miks minus on tämmönen viha tullu jalmariin , hää ko lähti minul sopimattomaa aikaa. tämmösii ajatuksii elämäin suurin jyssäys sai aikaseks.

siin sit tuli muisteltuu kaik asiat, 3 vuotiaasta asti,siitä asti muistan. niin hyvät ko pahatkii.
lajittelin paperille mikä oli kenenkin syy. ite olin syytön kaikkeen,;))äiti ja jalmarihan minust oli elämäin huolehtinut, hyö ol myös vastuussa.

siin sit vuosien mittaa ko luin kirjoja kirjastosta,mite vois ellää hyvän elämän, tulin lopputuloksee joka on helpottannu huomattavast minun elämää.

mänin toisen asemaa ajatuksissain. totesin et,mitä se äitikää enenpää osas antaa, ko ei ite ollu saannu eikä muusta tienny. hää ainakii yritti leivän saaha meille,vaik konstit ol kyseenalasii.ihminen ossaa antaa toiselle vaa sen mistä on tietonen.

ennen tieto ol äitin,mummon,saarnaajan,piian,rengin,tai jonkuu isännän tai emännän mielipide.radiookaa ei ollu joka torpassa.

nykyää on asiat toisin ko ennen. tällä vuosituhallella ihminen saap niin paljo tietoo ulkomaailmasta jo lapsesta lähtien,hää senko noukkii parhaan ja itelle sopivamman päältä.
välil minust on tuntunu että 12 vuotias tietää enenpi ko mie nyt 78 vanhan.;))

muistojen kanssa käyp niin, että ko ikkää tullee ne kultaantuu,siin sananlasku pittää kutinsa.

ihan kaikkein ikävimpii en viitsi ees muistella,niil ei ole ennää minulle mittää merkitystä,olen ilonen vaa että olen selvinnyt niistä,eikä ennää tarvii sellasta kärsimystä.

kyllä mie monast iteksein nauran äitin ja minun touhuille, vaik sillo ei naurattanu,huonost ko ois käynny ois ollu linna reissu eessä:))ain selvittii meil ko ol vikkelät kintut ja äiti hyvä selittämmää.

kun muistelee ikäviäkin, niin ne ikkäänkuin puhhuu itestää pois. niitä ko on tarpeeks mielessää väännelly ja muistellu,niin ne ei ennää vuosien saatossa ole niin kirvelevvii.ja ne itestää unohtuu.

hyviä asioita taas pitäs muistella usein, ettei vaa pääse unehtummaa.

minust talvi on ihaninta muistelun aikaa.
ulkona ko paukkuu kova pakkanen,uunis pallaa valkea ja istun keinutuolis liekkien tanssia katsellen, siin väkisin tullee karjalan muistoja mielee.
ne on niitä elämän hienoja hetkiä muistoissa.

muistoista on tehty kaunis laulukin,laulan sen sinulle,tunnet vissii tämän.

muistosi on mulle kallis
muuta kun jäljel ei oo
kätesi kaulaani kiertyy
huulesi kuiskaavat vain
luonani viivy oi armain
lohtua tuskaani tuo
että mä unhoittaa voisin
elämän murhehet nuo.

Niinpä niin - kaksi vastasi lyylille. Meni melkein kaksi kuukautta ennenkuin edes huomasit repliikkini.