mitä meinaa??

Oon tuntenu yhen jätkän jo kohta vuoden verran,mut en vieläkään saa oikein selvää mitä meidän välillä on. Oon ite 16-vuotias tyttö ja tää mies on 25. Me tutustuttiin ensimmäistä kertaa viime keväänä,meidän koulun pajapäivillä,jossa tää mies oli sitten tekemässä remonttia. Meillä loksahti jutut heti tosi hyvin yksiin ja siitä se sitten oikeastaan alko. Me nähtiin kesällä toisemme ainoastaan ohi mennen,ettei koskaan kerennyht tapaamaan eikä juttelemaan. Seuraavana syksynä olin sitten koulun puolesta työharjoittelussa kunnalla ja tämä mies oli myös sen viikon samassa työpaikassa. Sen viikon aikana me sitten tutustuttiin toisiimme enemmän ja vaihettiin puhelin numeroita ja kuukautta myöhemmin istuin jo iltaa tämän miehen ja hänen kaveriensa kanssa. No aikaa kului ja me vaan istutiin viikonloppuisin ja pidettiin hauskaa. NO sitten puolen vuoden jälkeen,me istuttiin normaaliin tapaan perjantai iltaa ja muutamaa tuntia myöhemmin ei ollut enää jäljellä muita kuin minä ja (vaikkapa nyt) Mikko.
Jos sanotaan suoraan niin yhtäkkiä se vaan "hyökkäs kimppuun" ja alko suutelemaan. kuukaudet kului ja meistä tuli "läheisempiä" ja aloin enemmän kulkemaan Mikon luona ja vietin monet yötkin tämän kotona ja me nyt touhuttiin aina jotain,enemmän tai vähemmän. :)) Tämän vuoden aikana olen myös tutustunut Mikon kavereihin,perheeseen ja sukuun. Koko ajan se huolehtii että onko kaikki hyvin,ettei mihinkään satu,ettei ole kylmä ja kaikkea muuta vastaavaa.
Ja kuitenkin kysyisitte että ollaanko harrastettu seksiä. Ei olla.

mutta sitten taas se toinen puoli.
Me molemmat asutaan samassa,tuppukylän pahasessa,jossa kaikki tuntee toisensa. Aina jos me ollaan samaan aikaan julkisella paikalla, vaikkka nyt kaupassa, hän SAATTAA morjestaa ihan normaalisti,siis sillä tavalla kuin moikataan ihan ketä tahansa tuttua. ( ja täällä se on ihan perinne että kättä nostetaan jokaiselle vastaan tulijalle) Siis kaveri on sen oloinen, ihan ko me ei oltas ennen edes tavattu. Pari viikkoa sitten me satuttiin samaan aikaa kauppaan. Mikko oli just lähdössä kaupasta kun me tultiin,mutta kuitenkin se jäi jotain autonsa viereen touhuamaan. Kun kävelin kauppaan mies ei edes morjestanu, katso vaan pitkään. Kun taas tulin kaupasta ja lähdettiin autolla kotiin, niin mikko jäi katsomaan perään.

Osaisko joku kääntää tän suomi- mies- suomi sanakirjalla?
ja saa kysyä jos jotain haluaa vielä tietää,mut olis oikeasti ihan mukava tietää mitä liikkuu miehen päässä muutakuin .....
283
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ehkä se on tullut lopputulokseen että olet liian nuori vaikka ikäero ei ole pahakaan. Etkö pääse häneltä itseltään kysymään?

Äänestä

Pääsisin toki kysymään suoraankin asiasta..

Me kuljetaan edelleen samoissa piireissä ja aina kun tavataan vahän syrjäsemmässä paikassa ( esim,tämän kämpillä tai kavereiden luona) mies on sen oloinen että tässä seurustellaan ja osaa olla tosikin herttanen. Mutta sitten julkisella paikalla en just sen olonen että ehkä ollaan ohi mennen tavattu,mutta ei sen kummempaa. Ite oon kans miettiny tuota ikäero systeemiä. se ei sinänsä ole edes paha,mutta jos kaveri on sitä mieltä että jos pidettäisiin ns. matalaa profiilia asiasta..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sweet 16 kirjoitti:

Oon tuntenu yhen jätkän jo kohta vuoden verran,mut en vieläkään saa oikein selvää mitä meidän välillä on. Oon ite 16-vuotias tyttö ja tää mies on 25. Me tutustuttiin ensimmäistä kertaa viime keväänä,meidän koulun pajapäivillä,jossa tää mies oli sitten tekemässä remonttia. Meillä loksahti jutut heti tosi hyvin yksiin ja siitä se sitten oikeastaan alko. Me nähtiin kesällä toisemme ainoastaan ohi mennen,ettei koskaan kerennyht tapaamaan eikä juttelemaan. Seuraavana syksynä olin sitten koulun puolesta työharjoittelussa kunnalla ja tämä mies oli myös sen viikon samassa työpaikassa. Sen viikon aikana me sitten tutustuttiin toisiimme enemmän ja vaihettiin puhelin numeroita ja kuukautta myöhemmin istuin jo iltaa tämän miehen ja hänen kaveriensa kanssa. No aikaa kului ja me vaan istutiin viikonloppuisin ja pidettiin hauskaa. NO sitten puolen vuoden jälkeen,me istuttiin normaaliin tapaan perjantai iltaa ja muutamaa tuntia myöhemmin ei ollut enää jäljellä muita kuin minä ja (vaikkapa nyt) Mikko.
Jos sanotaan suoraan niin yhtäkkiä se vaan "hyökkäs kimppuun" ja alko suutelemaan. kuukaudet kului ja meistä tuli "läheisempiä" ja aloin enemmän kulkemaan Mikon luona ja vietin monet yötkin tämän kotona ja me nyt touhuttiin aina jotain,enemmän tai vähemmän. :)) Tämän vuoden aikana olen myös tutustunut Mikon kavereihin,perheeseen ja sukuun. Koko ajan se huolehtii että onko kaikki hyvin,ettei mihinkään satu,ettei ole kylmä ja kaikkea muuta vastaavaa.
Ja kuitenkin kysyisitte että ollaanko harrastettu seksiä. Ei olla.

mutta sitten taas se toinen puoli.
Me molemmat asutaan samassa,tuppukylän pahasessa,jossa kaikki tuntee toisensa. Aina jos me ollaan samaan aikaan julkisella paikalla, vaikkka nyt kaupassa, hän SAATTAA morjestaa ihan normaalisti,siis sillä tavalla kuin moikataan ihan ketä tahansa tuttua. ( ja täällä se on ihan perinne että kättä nostetaan jokaiselle vastaan tulijalle) Siis kaveri on sen oloinen, ihan ko me ei oltas ennen edes tavattu. Pari viikkoa sitten me satuttiin samaan aikaa kauppaan. Mikko oli just lähdössä kaupasta kun me tultiin,mutta kuitenkin se jäi jotain autonsa viereen touhuamaan. Kun kävelin kauppaan mies ei edes morjestanu, katso vaan pitkään. Kun taas tulin kaupasta ja lähdettiin autolla kotiin, niin mikko jäi katsomaan perään.

Osaisko joku kääntää tän suomi- mies- suomi sanakirjalla?
ja saa kysyä jos jotain haluaa vielä tietää,mut olis oikeasti ihan mukava tietää mitä liikkuu miehen päässä muutakuin .....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu