Minulla oli vanha koira joka jouduttiin sairauden vuoksi lopettamaan vuosi sitten.
Nykyään huomaan selaavani netistä koira-ilmoituksia ja vanhan koiran osuessa silmiin jään pitkäksi aikaa ihan vaan katsomaan ja haaveilemaan..
Minulla on kyllä koira kotosalla, se tuli melko pian vanhan koiran kuoleman jälkeen (oli ollut jo tulossa ennen kuin silloisen koiran sairaudesta edes oli tietoa), mutta silti jotenkin haaveilen vanhan koiran pelastamisesta. Liekö syynä että vanhukseni meni niin yllättäen, kaikki jäi ikäänkuin kesken..
Vanhan koiran katse on jotain niin pysäyttävää, kuin vanhan ihmisenkin.. Täynnä kokemusta ja viisautta, koirilta vain puuttuu katseesta se mikä useimpia ihmiskatseita pilaa, katkeruus..
Toki aika on kullannut muistot, eikä netistä löytyvät vanhat koirat ole kuin omani, sehän oli kanssani kasvanut ja luki minua kuin avointa kirjaa, siksihän vanhoista koirista joskus sanotaankin että "puhetta vaille ihminen".
Tuntuu kyllä pöljältä ettei vielä vuodenkaan jälkeen ole päässyt yli koirasta, mutta minkäs teet..
Pistää suututtamaan kun ihmiset luopuu vanhoista koirista milloin mistäkin syystä, vaikka tiedänkin että kaikilla nyt on omat tilanteensa ja voimavaransa, minkäs sille tekee.. Suututtaa myös se etten voi haalia niitä kaikkia itselleni ja kenties saada onnellisempaa loppua kuin rutiinitarkastuksen joka päättyikin kyyneliin..
Sekavaa ja lapsellista tekstiä, mutta sainpa purettua johonkin.. :)
Nykyään huomaan selaavani netistä koira-ilmoituksia ja vanhan koiran osuessa silmiin jään pitkäksi aikaa ihan vaan katsomaan ja haaveilemaan..
Minulla on kyllä koira kotosalla, se tuli melko pian vanhan koiran kuoleman jälkeen (oli ollut jo tulossa ennen kuin silloisen koiran sairaudesta edes oli tietoa), mutta silti jotenkin haaveilen vanhan koiran pelastamisesta. Liekö syynä että vanhukseni meni niin yllättäen, kaikki jäi ikäänkuin kesken..
Vanhan koiran katse on jotain niin pysäyttävää, kuin vanhan ihmisenkin.. Täynnä kokemusta ja viisautta, koirilta vain puuttuu katseesta se mikä useimpia ihmiskatseita pilaa, katkeruus..
Toki aika on kullannut muistot, eikä netistä löytyvät vanhat koirat ole kuin omani, sehän oli kanssani kasvanut ja luki minua kuin avointa kirjaa, siksihän vanhoista koirista joskus sanotaankin että "puhetta vaille ihminen".
Tuntuu kyllä pöljältä ettei vielä vuodenkaan jälkeen ole päässyt yli koirasta, mutta minkäs teet..
Pistää suututtamaan kun ihmiset luopuu vanhoista koirista milloin mistäkin syystä, vaikka tiedänkin että kaikilla nyt on omat tilanteensa ja voimavaransa, minkäs sille tekee.. Suututtaa myös se etten voi haalia niitä kaikkia itselleni ja kenties saada onnellisempaa loppua kuin rutiinitarkastuksen joka päättyikin kyyneliin..
Sekavaa ja lapsellista tekstiä, mutta sainpa purettua johonkin.. :)
Vastaukset 6
Vanhimmat
kuka maksaa eläkkeen hihihihihihihihihih
pöljä
Hyvää tekstiä se oli. Elämää ymmärtävää ja lämminhenkistä.
Pöljällä tarkoitettiinkin varmaan kikkelitonttua, ei AP:ta...
todennäköisyydellä näin on. Tuo tonttu vois kyllä hiukan kattella mihin näitä kommenttejaan lykkii. Joskus onnistuu, mutta nyt ei.
Lemmikin poismeno on omistajalle kova juttu. Kun on Elämänsä Lemmikin löytänyt, haluaa löytää sen kopion. Jokainen suree poismenoa omalla tavallaan ja niin kauan kuin siltä tuntuu.
Oman hevoseni poismenosta on kulunut 3 vuotta, kyseessä oli ehdottomasti elämäni The Hevonen. Ensimmäinen vuosi oli rankin. Päivittäin itkin, piilossa ja salaa, kukaan ei nähnyt kyyneliäni. Vuoteen ei kanssani voinut puhua hevosestani sanallakaan ilman, että olisin murtunut. Kuvia oli raastavaa katsoa, mutta se helpotti oloani. Ikävöin päivittäin hevostani, se kulki rinnallani 5 vuotta läpi teiniajan vaikeudet. Se oli silloin ainoa asia, minkä takia jaksoin yrittää elää (koulukiusaus läpi peruskoulun, ei muita kavereita kuin lemmikkini). Kun hevoseni kuoli terveenä, tapaturmaisesti ja yllättäen ilman että sain hyvästellä - se oli shokki ja järkytti mailmaani. Vuoteen en käynyt tallilla.
Nyt kolmen vuoden päästä voin sanoa, että alan pääsemään yli. Nyt olen huomannut, etten ole päivittäin ajatellut hevosta ja pystyn puhumaankin yleensä normaalisti siitä. Aika todella parantaa haavat. Mutta ikävä ei lähde ikinä, se on ja pysyy, mutta ikävän kanssa oppii elämään.
Haaveilen uudesta hevosesta. Aina kun selailen myynti-ilmoituksia, etsin edesmenneen hevoseni kaltaista yksilöä niin luonteenpiirteiltä kuin ulkonäöltä. Kopiota en löydä, mutta samankaltaisen voin joskus löytää.