Noin viikko ennen kuukautisten alkua minulla alkoi tuntua kova painontunne alavatsalla, ikäänkuin virtsarakon / emättimen kohdalla. Sama jatkui kuukautisten aikana ja nyt edelleen, kun kuukautiset ovat menossa ohi.
Jos painan varovasti rakon seutuvilta, tuntuu kuin rakko olisi täynnä, vaika ei olekaan.
Virtsatulehduksesta en usko olevan kyse, kun ei ole poltetta tai mitään muutakaan tulehduksen oiretta. Rakkoni on myös tähystetty tammikuulla, eikä siellä ollut mitään vikaa.
Papa luokka oli joulukuulla 2 ja tuolloin ei annettu mitään lääkekuuria tms. Uusinta papa tulossa piakkoin.
Usein yhdynnän jälkeen tuntuu olevan jonkinlaista ärsytyksen tunnetta juurikin tuolla rakon / emättimen seutuvilla. Yhdynnän jälkeinen alapään pesu kirveltää, vaikka olemme käyttäneet yhdynnässä liukastetta.
Mistähän voisi johtua kova painontunne alapäässä ? Tuntuu ikäänkuin emättimen takaseinämässä. Lievää kutinaa on myös ollut, mutta ei mielestäni runsasta eikä poikkeavaa valkovuotoa.
Alapään ultra tehty myös 1/2 v sitten, eikä mitään poikkeavaa.
Joulukuulla tehty gynekologinen tutkimus ei tuonut muuta ilmi, kuin tuon papa lk 2 ja lievän Kondyloomaepäilyn.
Puristava tunne alavatsalla
alavatsan paino
0
211
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614167Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643403Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541775Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251633Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961412Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132915Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235852en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115813Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17778