Onko kellään vastaavaa kokemusta, että ensin koirat leikkivät keskenään ja äkkiä toinen kävee horjahdellen ja sillä on selvästi heittää päästä.
Parin minuutin kuluttua koira oksentaa ja sitten on taas kaikki ok ja koira kuin mitään ei olisi ollutkaan. Mistähän tuo olisi voinnut johtua, voiko koira esim. lyödä päänsä tuollaisin seurauksin? Kannattaako käydä eläinlääkärillä varmuuden vuoksi?
Koira on nuori ja hyväkuntoinen.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä koiran pentu leikki hirveästi siinä 7 kuukauden iässä vieraiden kanssa varmaankin puoli tuntia yhtä menoa. Sitten yhtäkkiä alkoi horjua kävellessään ja tuntui kuukahtavan. Oksentanut ei mutta hetken piti kyllä rauhoittua sylissä. Vähän ajan päästä oli taas niin kuin ennenkin. Epäilen itse ylirasitusta (heikottaisihan sinuakin jos olisi kova meno päällä ja elimistö kovilla), mutta jos uusiutuu niin kannattaa ehdottomasti viedä eläinlääkärille. Varmuuden vuoksi on *aina* hyvä käydä lääkärille, siitä ei ole *ikinä* haittaa. On kuitenkin paljon pahempaa menettää koiransa kuin rahansa tai aikansa.
Ei löytynyt fyysistä vikaa mistään. Jäi siis arvoitukseksi joten toistaiseksi tarkkaillaan uusiiko tuo.