isäAlkoholistiMinäAvuton

olen 25v nainen, olen ns. hyvästä perheestä, ainut lapsi. Isäni on juonut aina, äitini ei juuri koskaan. Isälläni on oma menestynyt yritys, työpaikalla ei fyysisesti tarvitse olla, riittää kun puhelin päällä. En muista elämästäni yhtään iltaa jonka isäni olisi ollut selvinpäin! kotona asuessani hän sentään useimpina päivinä lähti työpaikalle töihin joten päivään mahtui hetki selvänä. Nykytilanne on se että hän juo edelleen päivittäin, nyt vain aloittaa sen jo herätessään. ongelmasta ei ole koskaan saanut puhua isäni mielestä. ja eihän se tietysti hänestä mikään ongelma olekkaan, muiden liiottelua jne. äitini on viimevuosina alkanut turvautua minuun, puhuu eroaikeista ym. kuuntelen ja tsemppaan, vaikka tiedän ettei se ole tehtäväni. isäni juominen on siis vain pahentunut, hän on ulkoisesti rapistunut, muistihäiriöitä, vapinaa, jalkojen tunnottomuutta, kaatumisia ja loukkaantumisia. ja hän on tyhmentynyt. olen aina ollut isän tyttö. olen niin väsynyt tähän kaikkeen. ratista kärähti vuosi sitten. se oli hänelle kova paikka (lähinnä siksi että äitini soitti poliisit kun hän lähti ajamaan, tämä isäni mielestä törkeää). askeltakaan kohti ongelman myöntämistä hän ei ole ottanut. äitini on isäni kanssa osin siksi että tietää minun toivovan sitä, näin luulen. isälleni ei voi puhua, ei hyvällä eikä pahalla. en tiedä mitä tekisin, ahdistaa ja oksettaa hänen juomisensa. miten hän voi olla niin itsekäs että juo? periaatepäätöksen olen tehnyt että enää en hänen juomistaan tue, siivoa jälkiä, paiaa päätä kun itkettää ym. olen niin kyllästynyt. hän on aina ollut humalassa rauhallinen, nyt viimeaikoina tullut äkillisä mielialan muutoksiä hyväntuulisesta raivoisaan, koskaan ei minun nähteni, äitini vain kertoi. onko kellään kokemuksia että olisi saanut näin alkoholisoituneen ihmisen hoitoon? miten osaisin päästää irti ikuisesta huolehtijasta itsessäni? oma parisuhteeni voi huonosti, energiaa ei riitä mihinkään itselläni enää kun huolehdin perheestäni. kaipaan isääni selvinpäin, vaikka hän melko vähäntavattu tuttavuus on aina ollut. välillä henkinen pahaolo on niin suurta että oksennan. itken ja oksennan. töissä olen jaksanut käydä. äitini turvautuu minuun, välillä soittaa että menisin käymään ja rauhoittamaan isäni. vanhempani riitelevät hyvin paljon. en tiedä mikseivät eroa. olen niin kauhean kyllästynyt ja väsynyt omaan elämääni, huomaan usein kääriytyväni vain ajatuksiin miksi mulle kävi näin. rohkaisua kaipaisin jotta saisin elämääni järjen.