Oireita seksin jälkeen

Emes

Hei!

Olen 18-vuotias nainen. Olen seurustellut poikaystäväni kanssa nyt vuoden ja muutaman kuukauden. Ehkä noin puoli vuotta sitten minulle alkoi tulla oireita seksin jälkeen: tihentynyt virtsaamisen tarve, kirvely virtsaamisen lopulla ja suunnattoman iso pissahätä heti virtsaamisen jälkeen, vaikka ei mitään enää tulisikin. Kirvely tuntuu virtsaputken suulla. Ensimmäisen kerran jälkeen oireiden ilmestymisen jälkeen ne menivät itsestään pois ehkä viikossa ja kaikki oli normaalisti taas. Nyt oireet on kestänyt jo pari viikkoa. Tuntuu, että ne helpottavat hiukan ja pari päivää seksin jälkeen oireet kiusaavat taas. :s En ole vielä käynyt lääkärillä/gynekologilla mutta kohta pitää varmaan mennä. Käytämme ehkäisykeinona kondomia. Kondomi on ollut joka kerta ehjä ja kunnolla paikallaan. Suuseksissä ei käytetä kumia. Minulle rakkaani on kolmas ja minä hänelle ensimmäinen, joten sukupuolitautia en usko kantavani? Poikaystäväni on oireeton. Onko kellään samoja oireita tai kokemuksia tai neuvoja asiaan liittyen?

15

14283

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Honeymoon

      Hei,

      Mieleeni tuli sellainen vaiva kuin Honeymoon Kystiitti. Olen joskus lukenut sellaisesta. Koetapa googlettaa ja katsoa, vaikuttaisiko yhtään tutulta.

      • Anonyymi

        Google ei oikeastaan ole aina se paras tiedon antaja asioissa mihi; ta4vitaa tietoa ihmisen kehosta.
        Joten ei muuta kun gynekologille tarkastukseen.
        Se voi olla että olet allerginen ehkäisyvälineelle m sillä joillekin on kehittynyt kumiallergia juuri kondomeista tai sitten on virtsateissä tulehdusta . Sitten tuo anaaliseksikään ei aina ole terveellistä koska alapäässä on anaalista tulevia bakteereita siis päästät ilmaa ulos päivässä monet kerrat ja toinen sitten nuoleskelee niitä bakteereita .
        Joten joka asiaan on syynsä , siksi on paras kun et googleta vaan menet gynekologille tutkimuksiin ja kerrot tarkasti hänelle ongelmasi . Niin saat parhaan mahdollisen avun


    • Emes

      Kiitos vinkistä, tarkastan asian heti netistä. :) Tämä kun ei tunnu virtsatieinfektiolta (vaikka lapsena minulla usein olikin virtsatieinfektio), ei ole vatsakipuja eikä virtsaaminen satu, kirvelee ja tuntuu inhottavalta muuten vaan.

    • Itselläni..

      oli viime talvena hiivatulehdus, oireili siten, että sattui juuri virtsatessa ja virtsaputken ympäristö oli kipeä. Ulkoisesti käytettävä hiivalääke (voide) auttoi ja oireet hävisivät. Voisiko yhdyntä aiheuttaa pientä hiivaa? Gynellä käynnistä ei ainakaan haittaa ole.

    • Emes

      Tulin äsken lääkäristä ja virtsanäyte näytti virtsarakon tulehdusta. Nyt on viikon antibioottikuuri edessä. Toivottavasti vaivat poistuu. Kerroin kyllä lääkärille oireiden voimistumisesta yhdynnän jälkeen mutta ei vaikuttanut noteeravansa tätä seikkaa..

      • Hei!

        Mulle tulee samoja oireita yhdynnän jälkeen. Muutenkin tunnun saavan virtsaputken tulehdusoireita tosi herkästi. Itsehoitona noihin vaivoihin pyrin juomaan runsaasti vettä, tai kirvelyn iskiessä jo päälle, vaihdan veden karpalomehuun, joka ainakin mulla tuntuu tepsivän siinä, missä lääkekuurikin.
        Mulle terkkarissa muistutettiin myös, et vaivaan auttaa, kun käy pissalla ja alapesulla, niin ennen, kuin myös heti seksin jälkeen.
        Rakasteluasennotkin voi ärsyttää eritavalla. Niissä on eroja, joita sun kannattais myös kokeilla. Vanha kunnon lähetyssaarnaaja on tosi huono, jos sulla on kerran tuota Honeymoon taipumusta. Itsellä tuntuis lusikka olevan se, joka ärsyttää vähiten.


    • Lääkäriopiskelija

      Hyvä, että kävit lääkärissä! Yhdyntä voi aiheuttaa virtsateiden tulehduksen, sillä siinä tapahtuu mekaanista hankausta virtsaputken suulla ja lisäksi alapään luonnolliset bakteerit pääsevät väärään paikkaan virtsaputkeen peniksen mukana, vaikka käyttäisikin kondomia. Tähän on joillakin naisilla "luonnollinen" taipumus. Vaivaa hoidetaan ottamalla yksi antibioottitabletti heti jokaisen yhdynnän jälkeen (esim. trimetopriimi 100 - 300 mg tai nitrofurantoiini 50 - 75 mg kerta-annoksena). Tämä ehkäisee virtsatieinfektion syntyä tehokkaasti.

      Jos tilanne kohdallasi jatkuu kuurin jälkeen aiemman kaltaisena, mielestäni sinun tulisi hakeutua uudelleen lääkäriin tällaisen lääkityksen aloittamista varten.

      terv. lääkäriopiskelija =)

      • Anonyymi

        Lääkäriopiskelijalle. Totta tuo, mutta on muitakin syitä aloittajan tilanteeseen. Hyvin neuvottu lääkekuuri kyllä. Omasta kokemuksesta voin kertoa, että täyteyden tunne rakossa, kirvely virtsaputken suulla ynnä muu, mm. Munajohtimen tulehdus, joka täten aiheuttaa kirvelyä. Otit nyt huomioon yhden tärkeän kohdan kyllä. Virtsaputken tulehdus, mutta kokonaisuutta ajatellen, tulee kullä mieleen muitakin juurisyiyä. Onnea opintoihin.


      • Anonyymi

        Sisäsynnytintulehdukset ovat aloittajan tilanteessa myös mahdollisia.


    • Anonyymi

      Ukki kerto mulle kun hän oli ennen sotia panohommissa naisen kanssa, ukkia rupesi kusettaa ja paskattaa kesken panon, akka ei antanut kusta vittuun niin ukin piti tehdä lreppuun ja vääntää paskakakkara taskuun, sitte ukki matkusti onnikalla takas savotalla ja heitti paska makkaran metsään

    • Anonyymi

      Peltikatolta loikkaaminen tuo tauon moneen oireeseen. Enempää ei tee mieli ottaa sitten.

    • Anonyymi

      Mullakin oli nuorena tuollaisia oireita ja vaikka minkälaisia seksin jälkeen. Luulin sukupuolitaudiksi ja vaikka miksi, vaikka käytettiin kondomia. Klamydia ja tippuri, jotka on yleisimpiä ja helppoja hoitaa, on myös helpoimpia tarttumaan ja voi tarttua vaikka sen suuseksin ja säsillä koskettelun kautta. Mutta multakaan ei koskaan noita löytynyt. En tiedä oppiko seksiä sitten myöhemmin harrastamaan jotenkin hellemmin vai muuttuiko paikat jotenkin, koska se oireilu loppui.

    • Anonyymi

      aloittajalle. tulehduksiin voit käyttäöä esim trikozolia, metronidatsolia. tehoaa sopivasti kyllä.

    • Anonyymi

      Virtsateiden tulehdus

    • Anonyymi

      Mulla on ollu panohommissa ja tullu monenlaista haaraperä tauteja, kun vetelee paljaalla tahtoo tulla kaikenlaista ulkomailla pannessa. Kerran tuli joku mulukku meinasi märäntyä j
      Pelotti että kusella tippuu paska huusin reikään

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      808
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      625
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe