Sain keväällä onnenkantamoisena aivan mahtavan vuokra-asunnon kohtuuvuokralla. Pääsiäisen ja Vapun tienoilla rahaa paloi juhlintaa vähän liikaan ja toukokuun vuokra jäi maksamatta. Ilman mitään varoitusaikaa tai edes maksukehoitusta, vuokraisäntäni tunkeutui pari viikkoa eräpäivän jälkeen, eräänä yönä, omilla avaimillaan kotiini.
Hän ei tehnyt väkivaltaa, mutta sitoi minut alasti seisoma-asentoon kissalleni ostamaani kiipeilypuuhun yksiössäni. Hän tunki keittiövälinelaatikosta löytämänsa piirakkakaulimen margariinilla voideltuna anaaliini. Purki ostamastani pöytätuulettimesta suojakehikon pois ja laittoi ropellin pyörimään täysillä kierroksilla sukukalleuteni korkeudelle. Lähtiessään pois hän napsautti olohuoneen televisioon porno dvd:n pyörimään ja äänet täysille.
Ulkoisia vahinkoja tai ruhjeita välikohtauksessa ei syntynyt. Jouduin virumaan sidottuna koko dvd:n kestoajan, noin 1, 5 tuntia. Voiko tästä nostaa syytettä ja millä perusteilla. Tapahtuma on niin nolo, etten viitsisi asiasta suurta haloota nostaa. En halua, että saan tällaista julkisuutta, kun oikeustoimien kautta nimeni tapahtumiin voitaisiin yhdistää.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Otsikon kysymykseesi vastaus: Kummola maksaa!
Sitten itse ongelmaan. Mielestäni ongelmasi on aivan itse aiheutettu vai mitä sanot henkilökohtaistesi virheratkaisuiden määrästä:
- Miksi valitsit loosereille ominaisen vuokra-asumisen?
- Miksi jätit vuokran maksamatta?
- Mikset vuokralaisena omista tummelia?
Olit kuitenkin onnekas, mieti jos dvd:si olisi sisältänyt homopornoa!
Pätkänä vai siivuina?
Hehehheh, miksei lurkki vastaa asiallisiin jatkokysymyksiin?
Kummola!