Krp hävisi kolme vuotta kestäneen kiistan nettiaktivistia vastaa

poliisirikolliset

Keskusrikospoliisi (krp) joutuu poistamaan lapsiporno.info-nimisen nettisivuston estolistaltaan.

Helsingin hallinto-oikeus katsoi, ettei sivustoa voi laittaa estolistalle, koska sitä ylläpidetään Suomessa.

Oikeuden mukaan lapsipornon levittämisen estosta säädetty laki soveltuu vain ulkomailla ylläpidettävien sivustojen estoon.

Nettiaktivisti Matti Nikin lapsiporno.info-sivusto joutui poliisin estolistalle kolmisen vuotta sitten. Poliisi perusteli asiaa sillä, että Nikki oli julkaissut sivuillaan poliisin ylläpitämän lapsipornon estolistan.

Nikin mukaan hänen sivuillaan listatut sivustot eivät kuitenkaan pitäneet sisällään lapsipornoa. Listauksen tarkoituksena oli Nikin mukaan osoittaa, ettei poliisin lapsipornon suodatus toimi.

Vaikka Nikki voitti kiistan, hallinto-oikeus määräsi hänet maksamaan omat oikeuskulunsa. Oikeuden mukaan poliisin ei voitu katsoa toimineen väärin lain tulkinnanvaraisuuden takia.

Nikki harkitsee valittavansa korkeimpaan hallinto-oikeuteen kuluista. Myös krp harkitsee valittamista.

Kiistan käsittely on käynyt jo kerran korkeimmassa hallinto-oikeudessa. KHO määräsi viime syksynä, että hallinto-oikeuden on käsiteltävä Nikin valitus.

Hallinto-oikeus oli aiemmin katsonut, ettei poliisin ylläpitämälle lapsipornon estolistalle joutumisesta voida valittaa.

Nettiaktivisti Nikin motiivina on kritisoida internetin ennakkosensuuria ja luoda yhteiskunnallista keskustelua aiheesta.

Nikin mukaan mukaan poliisin ylläpitämä estolista ei todellisuudessa ehkäise lapsipornon leviämistä.

Estolistan ylläpidon sijaan poliisin pitäisi Nikin mielestä keskittää voimansa varsinaiseen poliisityöhön.

Ongelmana on Nikin mukaan myös se, että estolistalle päätyy sivustoja, joilla ei lapsipornoa ole.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Krp hävisi kolme vuotta kestäneen kiistan nettiaktivistia vastaan/1135266359817

2

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 3328644+HG9985376

      Joo
      Todella hieno päätös ? Kun lapsipornosivujen lähettäjä on Suomesta, niin toiminta on laillista, vain silloin se on kiellettyä ja toiminnan voi estää, jos toimija on Suomen rajojen ulkopuolelta.
      Että näin Helsingin hallinto-oikeudessa.

    • ????????????????

      Omalla nimellä puolustaa lapsipornoa vai?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe