ROSA ROSE

unicorn2011

Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa koska olen silmäillyt palstaa jonkin verran ja nyt rohkaisin mieleni.
Tunnen olevani tällä hetkellä elämässäni jonkinmoisessa käännekohdassa ja olen tutkiskellut elämääni ja olisin todella kiinnostunut jos saisin vastauksen.
Olen melkein kolmekymppinen nainen ja olen asunut nykyisen miesystäväni kanssa avoliitossa parisen vuotta.
Onko mies minulle se oikea?
Ajatuksissani on usein eräs toinen tärkeä ihminen mutta meillä ei ole ollut mitään romanttista muutamaan vuoteen. Kuitenkin välillä " haikailen" hänen peräänsä. Onko siinä mitään järkeä? Voiko meille tulla enää koskaan mitään vaikka olemmekin hänen kanssaan kokeneet yhdessä paljon? Onko hänellä tunteita vielä minua kohtaan, muita tunteita kuin fyysisiä?
Onko minulla mahdollisuus joskus tulla äidiksi? Saanko pienen tyttö- tai poikavauvan joskus? Yksi keskenmeno takana vuosia sitten ja asia mietityttää minua kovastikin.
Onko lähellä oleva muuttomme toiselle paikkakunnalle hyvä idea?
Saanko koskaan ammattia kun niin moni koulu on kesken jäänyt? Riittääkö motivaationi ammattiin valmistumiseen asti?
Ja myös huoli läheisten terveydestä.
Miten vanhempieni avioliitto kestää ja kestääkö se? Rakastavatko he toisiaan? Kaikillahan on joskus vaikeampia aikoja..
Voinko olla hyvillä mielin?
Tässä oli paljon asiaa ja minua helpottaisi paljon jos saisin vastauksia minua kovasti askarruttaviin kysymyksiin.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RosaRose

      Jotenkin arvelinkin, että joku tarkkaili tätä palstaa ja uskaltautuisi lopulta kysymään, en tosin olisi arvannut, että kysymyksiä olisi ollut näin valtavasti! :'D

      Saan sinusta jotenkin jaksamattoman voiman. Olet sellaista ihmis-tyyppiä jota pitää hoivata hellästi, ehkä et ole saanut pitkään aikaan toivomaasi hellyyttä ja huomiota. Sinussa on tosin jotain suurta rakkauden voimaa.. ei sellaista mitä yleensä tuneetaan toista ihmistä kohtaan, vaan jotain paljon suurempaa..

      Sinulla on melko "tavanomainen" elämä näin ulkoa katsottuna, ei mitään ylipääsemättömiä suruja (anteeksi, jos vähättelen, mutta niistä pääset kyllä yli..), vaikka keskenmeno toki mietityttääkin ja kaikkea muuta tapahtuu. Itseasiassa tämä rakkauden voima mistä puhuin äsken, niin saattaa liittyä tähän. Uskaltaisin milteimpä väittää, että tämä voima tulee syntymättömästä lapsestasi (ja jos ei hänestä, niin joku rakas ihminen(?) toisesta elämästä). Miltein enkeli tai jonkinlainen suojelija tulee mieleen.. en osaa ollenkaan sanoa pysyykö hän vierelläsi jatkossa koko ajan, mutta välillä hän tulee ainakin sinua lohduttamaan ja jakamaan iloja kanssasi..

      Vaikka mainitsinkin, että sinun elämässäsi ei ole ainakaan nyt mitään hirvittävän suuria pelkoja, niin se ei tarkoittaisi, etteikö elämäsi tuntuisi sinusta "mysteeriltä". Tahdot selvittää kaikki avaamattomat ovet ennen kuin voit alkaa elämään taas kunnolla.

      Saanko minäkin kysyä sinulta jotain? Miksi kysyit minulta etkä Valdivealta? Pottuilin aijemmin, että lopetan ennustukset täällä, mutta jokin mut saa aina tulemaan tänne takas kattomaan miten ihmiset voi :'D

      ps. Lupaan jatkaa tätä! olen vain nyt niin väsy, etten jaksa..! D: Tahdon todella auttaa sinua näkemään elämäsi uudelta kantilta, mutta sinun on luvattava, ettet kuuntele tulkintaani liian vakavasti, sillä mielestäni sinun on tärkeää ajatella näistä asioista myös itse.. Ei minun tai muiden takia, vaan itsesi ja ajattelutapani mukaan myös "sielusi" (en viittaa kristinuskon käsitteeseen)..

    • unicorn2011

      Hei!
      Kiitos viestistäsi =)
      Kysyin sinulta koska olen näitä tosiaan lueskellut ja tuli vain sellainen fiilis että minun pitää juuri sinulta kysyä. En ota liian vakavasti tätä mutta haen edes jotain ns. suuntaa antavaa :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4183
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3414
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1779
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1637
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1414
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      920
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      819
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      784
    Aihe