Heippahei.
Meillä on ongelma, tai mielestäni se ei ole kovin suuri mutta naapurini on toista mieltä.
Koira on pian 15 viikkoa,itäsiperian laika, viettää päivät ulkona, joskus nyt ollut yötkin. Itse olen kotona suurimman osan päivää (joskus käyn muualla töissä 2-4tuntia). kokoa alkaa olla jo sen verran paljon että en viitsi sitä sisälläkään pitää 2.5 vuotiaan tyttäreni takia sekä pienen chihuahuan vuoksi :D
Koira haukkuu n.2min jos on saanut itsensä puun ympärille (on siis ulkona juoksunarussa ja koppi toisessa päässä) ja haukkuu tasan sen aikaa että päästän sen irti ja sitten lakkaa, tätä sattunut tasan kaksi kertaa.
Joskus haukkuu kun siitä lähdetään sisälle, mutta silloinkin max pari minuuttia ja nämä kerrat ovat todella harvoin. haukunta ei siis ole jatkuvaa ja jos olisi niin hermot kyllä menisi itselläkin.
Naapuri ei ole kertaakaan jutellut sievästi, päin vastoin huutamalla rymyää meidän pihalle uhkailemaan poliiseilla koska ei heidänkään koira hauku. yritän selittää että onhan koira vasta todella nuori ja vasta opettelee ulkona olemaan ja hirvikoira jota ei ole tarkoitettu sisälle (käski pitää koiran jatkossakin sisällä).
he eivät jaksa kuunnella koska naapurin 2 koiraa ovat jo kaksi vuotta räkyttäneet.
ymmärrän kyllä jos 2 vuotta ovat kuunnelleet TOISTEN koiria mutta se ei ole minun vika. asiasta ei voi nätisti keskustella vaan tullaan huutamaan ja uhkailemaan.
milles aletaan? neuvot vastaan.. tuo olematon haukkuminen on niin vähäistä ja en tiedä mitä sillekkään vois tehdä.
Koiran haukunta omakotitalon pihalla
69
5291
Vastaukset
- canis.familiaris
- "Koira on pian 15 viikkoa"
- "viettää päivät ulkona"
Voi olla että haukkuhaitta on vielä pientä. Tilanne muuttuu ja kuten esimerkissäkin sanoit. "Koira haukkuu n.2min jos on saanut itsensä puun ympärille".. Haukku -> henkilöpaikalle jne.. nyt kun hieman ikää tulee koira oivaltaa pian, jos haukkuu, että sillä saa tavoittamansa huomion.
Lisäksi jos koira pitkästyy/naapuri reagoi /elinympäristö jne. tilanteet muuttuu aika nopeasti ja tulee mukaan useita eri tekijöitä. Muodostuu useiden tekijöiden summa. (hallittavuus)
Tuossa ei mielestäni kohtaa koiran käyttöominaisuus ja käyttö tarkoitus. Jos koiralla metsästetään on se aika kuitenkin suhteellisen pieni suhteessa kiinnipitoon ja, kun koiralla alkaa vietit kasvamaan niin voi olla että naapurisopu on todella koetuksella.
Pitää valita. Joko hyvä kotikoira (tapakasvatus ja koulutus) tai metsästyskoira (kompromissi. ulkokoira haukku)
Tuo hieman ihmetyttää koiran turvallisuuden kannalta.
"Koira haukkuu n.2min jos on saanut itsensä puun ympärille"..toivottavasti ei ole tilannetta, että kukaan ei ole kotona.- JUURI NIIN
....USEIDEN TEKIJÖIDEN SUMMA.....IHMISEN KÄYTÖKSEEN PÄTEE SAMA RESEPTI...
- tirppa tiina
kävin jo laittamassa niin ettei saa itseään enää puun ympärille =) tänään tämäkin sattui ekan kerran :)
olisi kiva tietää mitä virikkeitä muut hirvikoirilleen laittelee että saavat pidettyä ne hiljaisena. mies tekee kuitenkin aamusta iltaan töitä enkä minäkään pysty sitä kokoaikaa kävelyttämään.. lenkillä toki käydään 3krt päivässä reippaan tunnin verran mitä tyttäreni jaksaa mukana olla. saa olla vapaana metsässä paljon.- haukut+ymmärrys
Jotain järsittävää esim. siankorvia tms. En kuitenkaan itse antaisi mitään mikä muistuttaisi esim. ihmisten kenkiä, koska meidän koira oppi järsimään siitä oikeitakin kenkiä.
Meillä ei koirat ole koskaan täysin hiljaisia, varsinkaan pystykorva. Koirat haukkuvat jokaiselle ohikulkijalle. Talvella haukkuminen on pahinta kun haukkuvat jopa 3km päässä näkyvälle hiihtäjälle. Emmekä me ainakaan pysty haukkumista hallitsemaan kun olemme väh. 8 tuntia töissä.
Aluksi naapurit huusivat meille joka kerta kun koirat haukkuivat iltakymmenen jälkeen. Nyt onneksi ovat ymmärtäneet kun naapurin isäntäväen kanssa on keskusteltu koirista ja kerrottu että niillä on aina jokin syy haukkumiseen (kissa, jänis, hirvi, siili, savu, tai sitten joku normaalista poikkeava asia). Naapurit ymmärtävät nykyään paremmin koiriemme käyttäytymistä, ja senkin että ne haukkuvat usein kanalinnuillekin koska niitä koirilla metsästetään.
- perrr...
Naapurisi on ongelma, ei koirasi. Mikään laki ei kiellä koiraa haukkumasta omalla pihallaan päiväsaikaan jonkin verran. Jotta haukunta ei lisääntyisi, älä palkitse sitä käymällä sen luona kun se haukkuu. Kun on hiljaista, mene moikkaamaan.
- hau hau
Samaa mieltä. naapuri on ongelma. Turhautunut, ym ym
Koiraa saa vähän haukkuakin. - kotirauha
Ota huomioon että koiran jatkuva haukunta on kotirauhan häiritsemistä. Joten kyllä, se on laissakin.
- Koiran ehdoilla
Itäsiperianlaikat haukkuvat, piste. Ne haukkuvat tylsistymistään, ne haukkuvat innostumistaan, ne haukkuvat kissoja, lintuja, hevosia, lehmiä, hirviä, oravia, hiiriä jne jne jne. Ne on jalostettu haukkumaan, ja haukkuminen on niille itsestäänpalkitseva käytös - eli tulee hyvä fiilis kun saa toteuttaa tätä luontaista käytöstä, ja silloinhan sitä käytöstä kannattaa lisätä :)
Tottakai koiralle kuin koiralle pitää tarjota virikkeitä - esim. yhteisiä lenkkejä, yhdessä oloa, harrastuksia, arkitottelevaisuutta, luita, pallonheittoa jne. Ja mielellään, laikan ollessa kyseessä, metsästysharrastuksen - niinkuin ilmeisesti on asia? Mutta millään keinolla ei saa laikaa lopettamaan haukkumista, ja se todennäköisesti haukkuu keskimäärin enemmän kuin useimmat muut rodut huolimatta virikkeistä ja harrastuksista. Tämä on kyllä täysin rodunvalintakysymys - laikoista ei löydy mitään kotikoira- tai näyttelykoiralinjaa, vaan käytännössä kaikki laikat on metsästyskoiria joissa on vahvana haukkuminen. Jos taas koiran kanssa ei metsästetä, haukkuu se todennäköisesti vielä enemmän kuin muuten haukkuisi & turhautuminen saattaa tuoda mukanaan liudan erilaisia ongelmakäytöksiä.
Metsästyskauden ulkopuolella ja/tai muiden harrastusten lisäksi voisi koiran kanssa harrastaa esim. verijälkeä tai muuta nenänkäyttöä vaativaa tekemistä. Näitä etenkin kesällä kun paksuturkkista koiraa ei paljon voi juoksuttaa (uiminen tietty hyvä vaihtoehto kesällä), ja muutenkin nenätyöskentely (verijälki, ihmisjälki, namien etsiminen, hajutunnistus jne) ja aivotyöskentely (tottelevaisuus, temput jne) väsyttävät koiraa enemmän kuin pelkkä fyysinen liikunta.
Haukkumiseen vielä sen verran, että kannattaa opettaa koiralle käsky mistä se hiljenee haluttaessa. Tämä onnistuu niin, että alkuun sanoo sanan kun koira on hiljaa ja palkkaa heti, useamman toiston jälkeen sanoo sanan kun koira haukkuu ja jos hiljenee, antaa palkan heti - ja sitten paljon toistoja koiran haukkuessa eri tilanteissa. Jos hiljaisuudesta ei palkata alkuun ahkerasti, koira palaa nopeasti haukkumisen jatkamiseen (käskystä huolimatta) koska tälle rodulle haukkuminen on niin vahvasti itsestäänpalkitsevaa - ja koira lisää aina käytöstä josta se saa palkan. Koiran oppimisen myötä palkkausta voi vähentää, ja namin (tai mikä onkaan koiran mielestä se mieluisin palkka) sijaan voi palkata pelkällä kehulla tai rapsutuksella. Tietenkin, jos koira on yksin ulkona esim. tarhassa tai juoksulangassa, se kyllä haukkuu jos siihen on pienintäkään syytä ja siihen ei taida auttaa mitkään kommervenkit... Taas palataan siihen, että kyseessä on täysiverinen metsästyskoira jolla lisänä vähän vahtikoiran taipumuksia, joten haukkuminen kuuluu erittäin vahvasti sen rodunomaiseen käytökseen...
Laika, niin kuin muutkin rodut, oppii kyllä olemaan juoksematta sisällä ja törmäilemättä lapsiin - sitä voi opettaa esim. keskittymällä alkuun siihen, että koiraa palkataan rauhallisesta käytöksestä kun se on lapsen/lasten lähistöllä. Yleensä ottaen laikat ovat mielestäni hyviä perhekoiria, erittäin ihmisystävällisiä ja muutenkin yleensä tervepäisiä ja hyvähermoisia koiria. Vielä sellainen huomio, että chihuahuan ja laikan on parasta totuttaa toisiinsa hyvin, etenkin siksi ettei chihu pelkäisi laikaa - karkuun juokseva ja vinkuva pikkukoira on omiaan herättämään laikan saalisvietin, vaikka muuten kavereita olisivatkin... - tirppatiina
Kiitos vastauksista :)
Ja juurikin hirvikoiraksi on laika otettu.
Metsässä käytetään juoksemassa lähes päivittäin ja harjotellaan luokse tuloa, ihmisten etsimistä menemällä piiloon ym. Nyt oli mietinnässä jos alettais se pilliin opettamaan, saa nyt nähdä. jos ollaan pihalla niin saa irti peuhata.
Verijäljestä tulikin mieleen että kuinka nuorella koiralla tätä voi alkaa harjoitella?
Rantakin on onneksi vieressä ja sielläkin joka lenkin yhteydessä kuljetaan, myös rantoja pitkin ja maisemaa mahdollisimman paljon vaihdellen mennään sitä mukaan onko tytär mukana vai ei.
Chihun kanssa ei periaatteessa ole ongelmia, chihu ei pelkää eikä juokse karkuun.. päinvaston kyllä näyttää kun ei jaksa leikkiä ja kuten normaalia kuvittelee olevansa isompi mitä on. haukkumaan tämä ei onneksi ole oppinut (jos ei lasketa paria kertaa kun ilmoittaa jonkun tulevan) pennun kasvaessa isommaksi rupes vaan leikit menemään jo hurjiksi ja chihun lonkka pahempaan kuntoon riehumisen takia.
noh.. mutta hyvä että on muutkin minun kanssa samaa mieltä. yöt koira on hiljaa ja nukkuu ikkunan alla joten kuulen kyllä jos haukkuu.
eilisen naapurin purkauksen jälkeen ei haukkunut kertaakaan klo 17 jälkeen, kolme kertaa tätäkin ennen vain hetken. toisen naapurin koirat haukkuvat reilusti enemmän..
josko ottaisin kynän sievään käteeni ja raapustaisin naapurille jonkinmoista kirjettä jonkin sovun aikaan saamiseksi vaikka ei heitä kiinnosta muu kuin päästä meidän koirista eroon. - laumiksen omistaja
Voi otan osaa! Siis tuo naapurin vihanpurkaus kun on kyllästynyt koirien haukuntaan. Purkaa sitten myös teidän vähmmän haukkuvaan. Sympatiseeraan siksikin, että meillä taas viikonloppuna sain "pidä se turpas kiinni" kommentin lenkkeiljä-rouvalta, kun yritin selittää miksi koiramme haukkuu omassa pihassa häntä, kun hän lenkkeilee ohi. Samainen rouva on aina raivonnut koiralle ohi mennessään ja heittänyt kivelläkin kohti. Asumme syrjässä, eikä suoraan naapureita ole. Rouva vaan lenkkeilee tonttimme ohi pari kertaa viikossa eikä kestä että koira haukkuu sille. No meidän tapauksessa ei mitkään kiellot auta, koska koira on vaistonnut sen vihan, mikä rouvalta purkautuu. Muiden kohdalla koira tottelee, kun sanoo, että antaa olla. Yksin olleessaan kyllä haukkuu toiset lenkkeilijät, mutta niistäkin vain muutamaa. Sellainen tapaus, joka ei vaan ymmärrä koirien sielunelämää lainkaan. Sanoo, ettei olla koulutettu koiraamme olemaan haukkumatta!
Se haukkuminen kun on niin rotukohtaista. Metsästyskoirat haukkuu kokemuksestani herkemmin. Ne on alkukantaisempia samoin kuin laumanvartijat. Kannattaa kokeilla tuota palkitsemista haukkumattomuudesta, niinkuin edellä ehdotettiin. Välillä se auttaa, välillä ei. Vähentää kuitenkin sitä haukkumista. Tsemppiä naapurisopuun!! Kannattaa yrittää jutella asiasta.- ...
Sinuna sanoisin sille rouvalle että vaihtaa lenkkireittiänsä, jos ei halua kuunnella. Oma on mokansa. Tai jatkaa samaa reittiä& opettelee tosiaan pitämään oman turpansa kii.
Koira teidän& piha myöskin. Saatte tehdä mitä haluatte omalla pihalla, varsinkin jos syrjässä asutte & ei häiritse teidän naapureitanne.
Asiaa pahentaa hänen kivinsä heittely. siitähän vois jo tehdä ilmoituksen.. - vahti on vahti
Ja jotkut koirat on opetettu vahtikoiriksi. Meillä kaikki koirat ovat talonvahteja ja siksi jokaiselle ohikulkijalle haukkuvat.
On toki sellaisia tuttavia jotka eivät voi sietää sitä että kylään tullessaankin koira heille haukkuu. Minkäs teet, meidän koira on epäileväinen vieraiden suhteen (rotukohtainen ominaisuus) ja siis haukkuu niin kauan kunnes alkaa luottamaan vieraaseen.
Meilläkin on muuten yksi lenkkeilijä jota koirat eivät voi sietää tämän agressiivisen käyttäytymisen vuoksi. Jos pidän kotipihassa koiraa irti, niin pysyy pihassa vaikka lenkkeilijöitä menisi ohi (jopa koirien kanssa). Mutta tämä naisihminen... senpä luo mennäänki heti tuhatta ja sataa haukkumaan eteen ja varmistamaan ettei varmastikaan tule meidän pihaan. Näin tapahtunut kerran, jonka jälkeen olemme ottaneet koiran kiinni heti kun huomaamme kyseisen naisimmeisen lähestyvän. - 69
... kirjoitti:
Sinuna sanoisin sille rouvalle että vaihtaa lenkkireittiänsä, jos ei halua kuunnella. Oma on mokansa. Tai jatkaa samaa reittiä& opettelee tosiaan pitämään oman turpansa kii.
Koira teidän& piha myöskin. Saatte tehdä mitä haluatte omalla pihalla, varsinkin jos syrjässä asutte & ei häiritse teidän naapureitanne.
Asiaa pahentaa hänen kivinsä heittely. siitähän vois jo tehdä ilmoituksen.."Asiaa pahentaa hänen kivinsä heittely. siitähän vois jo tehdä ilmoituksen.. "
Minä kyllä taitaisin heittää takaisin ja vähän vielä isompina. ;D Kaikenmaailman idioottei sitä onkin...
- tirppatiina
Nojuu.. Meillä koirat on omalla pihalla irti sillonkun ollaan itse pihalla niin naapuri on haravakourassa rajalla ja valmiina lyömään jopa tuota chihua jos eksyy rajapuun sille puolen, kerran mies jo melkein osuikin... hienoa..
itse inhoan yli kaiken tämmösiä riitoja varsinkin kun kaksi muuta hyökkäävät suoraa päätä, ei kuunnella vaan huudetaan yhtä ja samaa lausetta: onko todellakin niin ettette saa pidettyä koiraanne hiljasena, meitä ei kiinnosta ei meidänkään koira hauku, viekää se sisälle räkyttämään.. ja tämä toistuu joka ikinen kerta. ilmeisesti he eivät osaa puhua normaalilla äänellä..
en saanu kirjettä raapustettua.. poliiseja odotellessa ja pitää ens kerralla pyytää heitä nauhoittamaan tuon koiran haukkuminen, vielä se ei tälle päivää ole kertaakaan haukkunut. - laumiksen omistaja
Voi apua. Onpa vaikee naapuri. Siis tunnevammainen jollakin tasolla, jos haravan kanssa ollaan kyttäämässä ja vain huutamalla osataan kommunikoida! Toivon niin, että saatte tilanteeseen muutoksen jollakin tapaa! Voimia kovasti!!
- tirppatiina
jos ilkeä olisin niin uhkailisin poliisilla samalla mitalla, yhtälailla häirintäähän se on meillekkin jatkuva syyttely,huutaminen ym :D mutta ei...
koira oli koko eilisen ihan hiljaa eikä tänäänkään ole ääntä päästänyt, ihme jos tulevat vielä jotain marisemaan. - Oma koira = oma vika
No koirahan on jokaisen oma päätös, ei sen naapurin päätös. Jos koira meuhkaa edes vähän on naapurilla oikeus siitä ilmoittaakkin, sillä hän ei ole päättänyt kuunnella koiraa päivät pitkät. Suomeksi: jos koiran hommaa, ottaa vastuun siitä itse että se esim saattaa haukkumalla ärsyttää muita.
Sinä sentään voit pitää koiran sisällä jolloinka ongelmaa ei ole. Toista se on kerrostaloissa.- sovitaan yhdessä
Fiksu vastaus ja yksinkertainen logiikka ajatuksessasi. Siis naapurillakin on oikeus rauhaan, eikä tarvitse kuunnella haukkumisia.
Kerrot että toista se on kerrostaloissa! Se on sama periaate. Kotirauha PITÄÄ olla kaikilla.
Käytännöllinen ja normaali tapa on tämän kotirauhan saamiseksi kerrostalossa, ottaa puheeksi naapurin kanssa jos haukkuminen (tai mikä vaan liiallinen) melu vaivaa.
Jos naapuri on vähänkään normaalisti ajatteleva, alkaa hän toteuttamaan sopivan ajan kuluessa toimenpiteitä, jotka edesauttavat naapurisopua. Naapurihan voi olla esimerkiksi vuorotyöläinen ja hänellä on tarve nukkua koko päivän.
Koiran omistaja, joka haluaa sopua tutkii, mikä menetelmä on paras metelin vähentymiseksi tai kokonaan loppumiseksi.
Oma kokemus on:
Olen ollut koiranomistaja, jonka koira ei haukkunut, koska pidin huolta siitä että kun on naapureita, opetan koirani puhumaan vain ulkoillessamme. Onnistuu aivan erinomaisesti opettaa. Ei koirat ole tyhmiä.
Kerrostalossa jossa naapurin rouvalla kovaääninen koira, räkytti, herätti silloin tällöin alkamalla haukkumaan keskellä yötä.
Nuvottelun tuloksena hankki rouva sellaisen sitruunakaulapannan koiralleen, ja haukkuminen ei enää kuukunut. - Oma lapsi=oma vika
Joo, ja minä voisin kieltää naapurin penikoita leikkimästä meidän pihan viereisessä ojassa kovaäänisesti, olen yötöissä, ja ketuttaahan se heräillä välistä jalkojen tömistelyihin (juoksevat pihan läpi) ja kiljuntoihin. Koira on minulloa myös, eikä reagoi lasten kiljuntaan eikä leikkimiseen ojassa, mutta kun juoksevat ikkunan alta niin tottakai se koira ilmoittaa että nyt on joku ikkunan alla!
Olen hienosti jutellut perheen äidin kanssa, ja erikseen isän. Isä ymmärsi ja lupasi puhutella lapsiaan, äiti sen sijaan käski minun suksia hevon vi... tai lopettamaan yötyöt koska lapset on lapsia ja lasten täytyy saada päivällä leikkiä, kun yöllä nukutaan.
GREAT!!
- IhmeTouhua*
Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu joten antaa koirienkin vähän haukahtaa! Hitto että meikäläine ei voi käsittää millään sitä että valitetaan siitä jos koira vähäsen haukkuu. Koira on koira, ei se voi aina täysin hiljaakaan olla. Kyllähän ne lapsetkin huutaa ja kiljuu!!
- koirakuri ja kova
Lapsien ja eläinten rinnastaminen ei ole mielekästä. Koirien haukunta voi tosiaankin olla aivan sietämätöntä, kun se jatkuu vuositolkulla ja omistajat ovat täysin muista piittaamattomia.Ei kait näitä kirjoituksia ja valitusia olisi näin paljon, jos tää ei olisi ONGELMA ja suuri. Koirakoulut, korkeat koiraverot ja kunnon sankiot leväperäistä koiraterrorismia harjoittaville henkilöille.
- jepulissipulis8
Käytkö metsästämässä? Jos et niin miksi olet valinnut tämän koiran kun sen käyttötarkoitus on juurikin metsästys ja ulkoilmassa mahdollisimman paljon oleminen.
Koiraa hankittaessa kannattaa aina miettiä koiran ominaisuuksia ja soveltuuko se kyseiseen kotiin.
Ymmärrän varsin hyvin niitäkin ihmisiä, jotka menettävät hermonsa koiran haukuntaan.
Jos et käy metsällä niin sanoisin että sulla on totaalisesti mennyt nyt koiran hankinta käyttötarkoituksen mukaisesti sekä soveltuvuudeltaan pieleen, tämähän ei ole koiran vika vaan omistajan eli ihmisen vika.
Saas nähdä miten sun käy tuon koiran kasvatuksen suhteen ja miten saat elettyä naapurisi kanssa. Nyt homma näyttäisi menevän hieman puihin kun koira saa haluamansa haukkumalla mikä taasen vahvistettuna lisää haukkumista.
Mutta joo, onnea jatkoon ja toivottavasti homma lutviutuu parhain päin, kivojahan koirat on kun homma toimii.- HirviOnEläin
No ap totes, et hirvenmetsästystä varten.. Jos ei jaksa ketjua läpi lukea ei kannata myöskään kommentoida, ainkaan tällaisia "miks oot tollanen"-tyylisiä kommentteja..
- Anonyymi
Hienoa kun olet lukutaitoinen
- Ajatellen
Itse kerroit että koira on kaikellatapaa Sinulle itsellesikin vaivaksi.
Miksi ihmeessä olet sen ottanut. - Minulla.
On hyvin koulutettu koira,joka kulkee ääneti kytkettynä vierelläni ja joka tekee tarpeensa metsään,silti lähitaloista huudellaan solvauksia niiden ohitse kulkiessani. Olen tullut siihen tulokseen,että ihmisiä pelottaa iso mustakoira,joka ääneti kulkee vieressäni,joten en piittaa solvauksista mitään. Ymmärrän ihmisiä joita koirat pelottaa ja huuteleminen on heidän sijaistoimintaa pelkoonsa.Vanha sananlaskukin sanoo,kyllä ääntä maailmaan mahtuu.
- JK.
Tehkää nyt hyvät ihmiset vähän tutkimustyötä ensin, älkääkä menkö hankkimaan heti sitä kaikkein söpöintä karvapalleroa. Joka sitten saa naapureiden hermot niin kireälle, että tullaan päin naamaa kiroilemaan. Joku taisi mennä niinkin pitkälle, että alkoi levittelemään rotanmyrkyllä kyllästettyjä makkaranapalsia pitkin maita ja mantuja.
- Unikeko-okekinU
Kaikki koirat haukkuvat joskus!Voit myös käydä itse poliisi asemalla ja kysyä,että onko naapurin uhkaukset otettava vakavasti.Naapurisihan käyttäytyy ihan samalla tavalla kuin koirasi ja sentään aikuinen mies!Hänhän (tavallaan)haukkuu päivät pitkät pihalla sinulle!
- nimimerekki
Lain mukaan ei saa aiheuttaa häiriötä. Suosittelen muuttamaan pois taajamasta. Koirasi ja naapurisi kiittävät ja kaikilta säästyy hermot.
Itsellä muuttin lammaskoiria naapuriin jotka leppoisasti haukahtavat tervehdykseksi, tosin noin ison koiran haukku pelottaa monia ja on siks haitallista. - järkyttynyt.....
Miksi pidät 15 viikkosta koiraa juoksunarussa. Eläinrääkkäystä sanoisin minä. Toivottavasti naapuri tms tekee ilmoituksen niin pääsee koira narun päästä. Ei noin nuorta koiraa pidä jättää narun päähän yksinään. sairasta.
Itselläni on 3 huskya ja kaksi suomen pystykorvaa ja kyllä saat koiran haukkuvaksi ja häiriöiseksi, jos kidutat sitä narun päässä. Juoksunaru on tarkoitettu vain väliaikaiseen käyttöön, ei siihen että koira joutuu siinä olemaan tuntikausia. Luehan ensin koiranpito-ohjeita ja perehdy rotuun, ennenkuin hankit koiran.jos ollenkaan luit keskustelua, niin koira pääsee kolme krt päivässä tunnin lenkille eikä ole muutenkaan koko päivää pihalla.
- bulllmastiffi
myy94- kirjoitti:
jos ollenkaan luit keskustelua, niin koira pääsee kolme krt päivässä tunnin lenkille eikä ole muutenkaan koko päivää pihalla.
myy94- : "jos ollenkaan luit keskustelua, niin koira pääsee kolme krt päivässä tunnin lenkille eikä ole muutenkaan koko päivää pihalla. "
Koira on todellakin 24/ 7 narussa pihalla, se on vasta 15 viikkoinen (eli ihan pieni pentu vielä) ja pääsee siis VAIN KOLMEKSI TUNNIKSI / PÄIVÄ narustaan.
ELI PENTU ON 21 TUNTIA VUOROKAUDESSA NARUNJATKONA "PIHAN PERÄLLÄ"!!!
-HUH HUH! Jos minä olisin heidän naapurinsa, tekisin TODELLAKIN ( haukkui pentu tai ei) ilmoituksen poliisille ja eläinsuojeluun!
- ...
Saa eläimetki pitää ääntä siinä missä ihmiset. Enemmän täällä häiritsee tuon naapurin vanhan rouvan lapsenlapset, jotka tuunaa autojaan tuossa pihalla& popittaa musaa samalla kovaan ääneen subbarin avulla.
Joskus todella myöhään yöhön. Vaikka viikonloppu, niin jotkut voivat olla töissä viikonloppuisin/vuorotyöläisiä, joiden saatava nukkua.
Tässä lähellä lapsi perheitäki, jotka varmaan haluavaisit sen olevan hilajisempaa..
Tai nuoret jotka ajelee mopoillaan yms kovaa & kauhealla metelillä.
Mut jaksa tuosta välittää & valittaa.
Luultavasti tuosta syystä joku taisikin pölliä poikien autosta sen subbarin.
Oli kuulemma kyllä pitäneet autoa monta päivää auki, joten ei yllätä tuo.
Asiasta edes tietäisi, elleivät olisi kyselleet tästä naapurista onko nähneet mitään.- ..
niin & täällä naapustossa on paljon koiria. melkein jokaisella tällä kadun pätkällä nykyään joko yksi tai kaksi koiraa.. sekä pikku räkyttäjiä, että isojakin.
paha vaan, että tuo ääni kaikuu & kuuluu siksi kauas.
- pystäri
naapurillasi ei ole mitään oikeuksia sinun pihallasi, vielä vähemmän haukkumalla, siitä voisi vetää kotirauhan rikkomisen ja kunnianloukkauksen, toki ei liene järkevää - laissa on muistaakseni sellainen kohta, kun kohtuullisen haitan sietäminen, perustuu siihen että millään asetuksella ei voida eliminoida kaikkia haittoja, perehdyin tähä syystä että mulla on suomenpystykorva, joka on myös metsästyskoira, eli haukkuva lintukoira, naapurin rouvan kanssa väännettiin tästä, no minä kehotin häntä tekemään poliisille ilmotuksen, mutta ei sieltä ole sen koommin mitään kuulunut, nyrkkisääntö on että 7.00 - 22.00 saa vähän melua kuuluakin =)
- 216
No, eiks olis helppoo, jos koiralla olis tarha, niin se ei haukkuis sen takia, että on pistänyt ittensä puun ympäri? Sitäpaitsi jo asetus koiranpidosta sanoo, että kytkinhihna ei saa kiertyä minkään ympärille.
Alle vuoden ikäistä saa pitää vain tilapäisesti ulos kytkettynä.
Satunnaisen haukkumisen ei pitäisi olla kenellekään ongelma, mutta pahalta näyttää, että teille on tulossa kunnon naapuririita. Koiranne on metsästyskoira ja ilmeisesti se nimenomaan juuri haukulla sitä hirveäkin merkkaa? En todellakaan tiedä mitä asiattomalle valittamiselle mahtaa, mutta ainakin te voitte tehdä kaikkenne, että teidän koirastanne ei tule tyhjän rätkyttäjää. - Haukku tekee haavan
Ottaa suuresti pattiin kun naapurin koira räksyttää kaikki ohikulkijat. Aikansa sitä jaksoi kuunnella mutta kun tietty piste ylittyi niin jokainen haukahdus saa verenpaineen kohoamaan. Pahimpia on kesäaamut, kun on kuuma niin mielellään nukkuu ikkuna auki ja naapuri päästää koiran pihalle klo 7 aamulla myös viikonloppuisin. Kiva herätä räksytykseen, siitä lähtee päivä reippaasti liikkeelle!
- helelppoo
Ei naapureista kannata välittää, käske sen painua
Kannattaa nuorelle koiralle keksiä tekemistä kuten musta kongi on tosi hyvä!
suosittelen itse sitä
Koripallo on toinen siinä menee jonki aikaa pallon kanssa telmiessä ja on hauskaa :)- ei pihakoiraa
Meillä on naapurustossa saksanpaimenkoira, ollut neljä vuotta. Sitä ennen oli toinen samanlainen. Molemmat huutavat pienessä häkissä parinkymmenen metrin päässä kodistamme. Ovat häkin "täytteenä". Koiraa ei juurikaan lenkitetä, ehkä kerran kuukaudessa, ja häkki kasvaa nokkosta reunoiltaan. Koiran juoksu-ura on ravalla. Kesähelteellä paskan haju on sanoin kuvaamaton. Olemme niin väsyneitä tuohon "häkin täytteeseen", josta ei pidetä huolta.
Koira on kaunis ja melkein itku tulee sen turhasta elämästä pihansa perällä häkissä huutamassa, kun naapureissa ja heidän omalla pihalla lapset leikkivät ja juoksevat. Koira ei koskaan pääse mukaan, ei päässyt edes pentuna.
Emme uskalla sanoa tälle rouvalle asiasta mitään. Hänellä on melkoinen maine rääväsuisena ja pahakielisenä ihmisenä, jonka hampaisiin ei kukaan halua joutua.
Joku oli kirjoittanut paikallislehteen parisen vuotta sitten tuosta koirasta. Ainakin niin oletamme kuvailun perusteella ja niin lienee olettanut emäntäkin, koska silloin tapahtui muutos parempaan. Emäntä vei vettä koiralle pari kertaa päivässä ja lenkittikin muutaman kerran viikon aikana. Muutos kesti viikon verran, sitten sama meno jatkui.
Ollaan neuvottomia. Miten siitä voisi ilmoittaa jollekin niin, ettei naapuri hyökkää meidän kaikkien naapureiden kimppuun ja tee elämästämme helvettiä. Tilanne on silloin todennäköisesti se, että koira huutaa ja emäntä huutaa ja paska haisee vielä enemmän. Hän ei tajua sitä, mitä meillä lähinaapureissa on nyt jo vuosikaudet hiljaa kestetty. Mitä tehdä?
Älkää hyvät ihmiset edes harkitko tiiviille kaupunkiasuntoalueelle näitä pihan perällä narussa tai häkissä olevia koiria. Ei mihinkään muuallekaan koiraa, jota ei hoideta ja jonka kanssa ei leikitä ja touhuta. Se on julmaa koiraa kohtaan ja julmaa naapureita kohtaan. Jättäkää ulkokoirat ihmisille, jotka asuvat maalla ja jossa koirilla on tilaa olla ja elää rauhassa oman rotunsa mukaista elämää pihakoirana. Ei ole minkään metsästyskoiran arvokasta elämää, jos joutuu olla parin neliön häkissä tai narussa, jossa kiertää itsensä puun ympärille. Jos ei metsästä, ei sellaista koiraa tarvitse. Järki käteen.
Viestin aloittajalle: mietipä kerran, kaksi tai vaikka kymmenenkin kertaa, miltä mahtaa naapuristasi tuntua, kun lähinaapurustoon ilmenstyy uusia pihalla haukkuvia koiria. On varmaan tosi väsynyt huomaamaan, että taas uusi räksyttäjä tullut. Kyllä se kuule häiritsee tosi paljon, jos esimerkiksi yrität tehdä kotona töitä, nukkua vuorotyöläisenä päivällä tai vaikka yrität nukkua yöllä ja muutaman metrin päässä räksyttää naapurin koira. Mieti itsekin, elääkö oma koirasi oikeasti onnellista koiranelämää (itsensä kannalta), kun huutaa pihassa (se huutaminen ja haukkuminen lisääntyy, kun ikää tulee ja kun huomaa, että menet sen luo haukuttaessa). Olet itsekäs ottaessasi haukkuvan ulkokoiran tuollaiselle alueelle. Tsemppiä naapurillesi ja toivottavasti löydät koiralle uuden kodin jostain maalta, jossa on koirankin onnellisempi elää.- toimintaa ihmiset
Eläinsuojeluilmoituksen voi tehdä kunnan eläinlääkärille vaikka sähköpostilla. Neuvoja saa myös paikallisilta eläinsuojeluvalvojilta (tiedot löytyy Suomen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta www.sey.fi). Muutenkin tietoa kannattaa hakea Seystä.
Eläinsuojeluilmoituksen saa ja voi tehdä nimettömänä. Toisaalta esim. valvovalla eläinlääkärillä ei ole mitään oikeutta kertoa ilmoittajan nimeä. Eläinlääkäri on se henkilö, joka käy paikan päällä toteamassa tilanteen, eli onko eläimen olot ja hoito asianmukaiset.
Eläinsuojelulaissa ja eläintenpito asetuksessa on määrätty miten esim. koiria tulee hoitaa. Liian pieni ja siivoton tarha, ei koppia tai muuta suojaa, liian lyhyt juoksunaru, veden ja ruuan puute sekä muu huono kohtelu on KIELLETTY. - mm
Apua! Jos tälläistä näkee eikö ihminen tajua ottaa yhteyttä eläinsuojelu yhdistykseen? Ota hyvä ihminen luuri käteen ja soita.
Ei tajua.... ei se koira itse pääse apua pyytämään. - pelasta edes koira
nimimerkille "ei pihakoiraa",tee hyvä teko ja ilmoita asiasta paikalliseen eläinsuojeluun,ilmoituksen tekijän nimi ei tule koskaan koiran omistajan tietoon.He käyvät tarkistamassa koiran elinolot ja hyvinvoinnin ja ottavat koiran tarvittaessa kokonaan pois omistajaltaan.Tee hyvä ihminen palvelus sille koirarukalle ja anna sille mahdollisuus parempaan elämään!!Eläinsuojelun yhteystiedot löydät varmaan vaikka googlesta ja paikallinen eläinlääkärikin aina tietää,kehen ottaa yhteyttä.
- Koira ei ole lapsi
Koiravero auttaisi.
Yksi koira 200e/vuosi
Toinen koira 500e/vuosi
Kolmas koira 1500e vuosi jne
Yksi koira pitäisi riittää normaalisti
Kerrostalossamme on koiran omistaja, jolla kaksi koiraa, joista toinen räksyttää aina kun omistaja ei ole paikalla. Kun häätö uhkasi omistajaa osti kai jonkin sitruspanna tms, joka rauhoitti jonkin verran meteliä - ei kaupunki koiria
ei koira saa haukkua yhtään...mitä jos naapurissa esim nukkuu pieni lapsi ym...koirat kuuluu maalle. Tämä kaupunki koira villitys on mennyt liiallisuuksiin1
- ÄrsyyntynytEukko
Näin meillä maalla. Tosin kirkonkylällä jossa rivitalossa asutaan.
Seinänaapurilla on pystykorva ja kaksi kissaa. Minua ei haittaa vaikka se pystis siellä haukahteleekin silloin tällöin ja kissatkin käyvät kukkapenkissäni pissalla.
Mutta antaas olla jos lasken oman koirani pihalle, silloin alkaa naapurin valitus. Hänen kissansa eivät uskalla enää tulla pihapuuhuni kiipeilemään, koirakin kuulemma pelkää...minulla on tosi vaarallinen Whippet. Se ei hauku koskaan, ei ole kellekkään vihainen,kissojakin vain uteliaana katselee. Ikääkin koirallani on vasta 7kk.
Selitin asiaa rouvalle, eipä mennyt perille vaan aidan (jonka rakensin) yli huitoo katuharjalla koiraani. Karjaisin siinä tilanteessa eukolle että nyt lopetat, kysymys on minun pihastani, eikä hänellä ole mitään oikeutta tulla sinne huitomaan. Tämän jälkeen ollaankin oltu mykkäkoulua, rouva ei suvaitse edes päivää sanoa.
Harmittavaa sekin että oma koirani ei koskaan ole valvomatta pihalla, ainoastaan silloin kun siinä itse oleskelen. Syypää ja pahempi häirikkö on tämä jästipääemäntä jonka kanssa ei voi keskustella.
Meitä löytyy joka lähtöön, minä olisin valmis hyväksymään räksytyksen ja kissankuset, mutta rouva ei suvaitse edes sitä että oma koirani on omalla pihallaan.
Samainen rouva huiskii kylän muita kissoja ja koiria myöskin jotka vapaana pyörivät, (kuten hänen omansakin) harjalla tai mikä nyt sattuu kädessä olemaan....Eihän niitä vapaana saisi pitää kaiketi täälläkään, mutta hänen elukoillaan on omat säännöt.
- Niinpä niin...
Alati haukkuvien koirien hankkijat saavat puolestani muuttaa kesyttämättömille aroille, missä naapurin ei tarvitse ympäri vuoden herätä joka ikinen aamu viideltä. Nimim. kokemusta on. Asiaa ei paranna se, että kahden naapurin koirat alkavat viestittää toisilleen koodeja (aamuvarhain) eikä se pääty ennenkuin jompikumpi omistajista viitsii ottaa omansa sisälle. Pännii ja pahasti.
- koiran virka
Älä hyvä ihminen pidä koiraa narun päässä. aivan varmasti haukkuu. tee sille aitaus ,eli tarha ,jossa se juoksentelee vapaasti. Kyllä koira saa toimittaa virkaansa ,mutta tietysti kohtuudella.
- cö<'j'bn
Mitä jos opetat koiran etsimään piiloittamiasi leluja? Se on metsästyskoira ja ne etsiin saaliin sekä ilmoittaa sen löytyneen haukkumalla. Se pilli on hyvä haukkumisen lopettamiseen. Kutsu pillillä ja koira saa herkkua kun lopettaa haukkumisen ja tulee luoksesi. No, kaupungissakin voi pitää koiraa. Koiraa ottaessaan pitää sitoutua siihen ja huomioida sen tarpeet. Mulla on Australianterrieri, joka ei hauku. Sen ei tartte, kun se pääsee kolmesti tunnin lenkille ja kerran päivässä koirapuistoon" jahtaamaan" kavereita sekä sille on aivojumppaa tarjolla aina kun ollaan pois kotoa leikitään sen kanssa kotona ollessa. Koira saa haukkua silloin tällöin kerrostalossakin, ei tietenkää öisin. Kuuluu normaaleihin elämisen ääniin. Mutta eihän televisiotakaan tai radiota saa huudattaa niin, että se häiritsee naapureita. Pianonsoitto se sitten ihmisiä ärsyttää vaikka senkin soittaminen on ihan sallittua. Mun mielestä vuorotyöläinen saa mennä töistä tullessaan suihkuun ja yöllä wc:n saa vetää. Joku voi pitää bileet niistä varoittaessaan. Mutta sitä en ymmärrä et koira pissitetään taloyhtiön pihalle ja että juhlapyhinä/ sunnuntaisin porataan tai hakataan niin että kuuluu toiseen päähän taloa.
Vuorotyöläinen tarttee korvatulpat, jos haluaa päivällä nukkua. Kokemusta on. - koirankanssa
Opeta koirasi olemaan hiljaa käskystä. Kun haukkuu, käske olla hiljaa, ja kun se on hiljaa ollut pari minuuttia, palkitse koiraa. Siis niin että palkinto tulee, kun on hiljaa, mutta ei palkita kun haukkuu. Mutta se voi metsästyskoiran olla sitten oma hommansa. Metsällähän sen pitää haukkua. Olen kasvattanut ajokoiria, karhukoiria ja koirat olivat kotona kotikoiria, metsässä metsäkoiria. Hyvät teot palkitaan, pahoja ei.
Pentukoiralla pitää olla virikkeitä. Luuta tai muuta jykerrettävää. Paras olisi, jos rakentaisitte häkin. Koirat yleensä viihtyvät koppinsa katolla seuraamassa ympäristöään.
Ihmettelen kyllä mitekä koirasi ei voi olla toisen koiran takia sisällä ja tyttäresi takia. Jotenkin tuokin asia kielii, ettet osaa kasvattaa koiraasi. Toisesta koirastahan on seuraa. Silloin se ei hauku niin. Eipä siinä käyt ite kysymässä laitoksella poliisin mielipidettä asiasta. Itse kävin tekees rikosilmotuksen naapurista jonka koirat aina lenkil ilman hihnaa ja taas vaihteeksi kävivät mun koiran kimppuun, mikäs siinä kun 2 vastaan yksi. kaikki kolme suht pieniä koiria joten otin sen koiria selkänahasta kiinni ja heitin pari metriä takasi päin ja sit kävi äijjä muhun käsiksi, syytti mua että ku en ota koiraa syliin... Ei koiraa voi syliin ottaa jos sillä puolustus vaisto herää... Noh äijjä sai syytteen metsästysrikkomuksesta (kevääl ilman hihnaa) ja päällekarkauksesta.
Kunhan muistat, ole aina tilanteessa rauhallinen, jos mahdollista ota heti puhelimen äänitystoiminto käyttöön ja sanot että sinä äänität tämän keskustelun ja viet niitä äänityksiä poliisille. Kyllä ne sitten tekee stopin tolle touhulle.- neuvoton..
me asumme rivitalossa ja meillä on nyt kohta vuoden ikäinen japaninpystykorva. aluksi koiramme oli niin arka ettei se tehnyt tarpeitaan tai edes lähtenyt omaa takapihaa kauemmas. sitten pikkuhiljaa se oppi tekemään tarpeet kauemmas ja tuli pikku hiljaa kauemmas lenkille. no en tiedä miksi mutta kerran sitten keväällä kun siivosin koiran tekemiä jätöksiä takapihaltamme, niin naapuri tuli siihen valittamaan että aina annan koiran tulla hänen puolelleen tekemään tarpeitaan ja että koiran hakkuminen ärsyttää. sanoin hänelle rauhallisesti että en ole hänen puolelleen päästänyt koiraa ja että jos koira on haukkunut, en ole antanut sen jatkaa vaan kieltänyt ja ottanut takaisin sisälle. koira ei siis ole koko ajan takapihalla, vaan aina pieniä aikoja, se tykkää niin paljon olla siellä :)
no sitten sanoin että kysyin isännöitsijältä että miten koira-asian kanssa menetellään ja isännöitsijä sanoi että koira saa olla takapihalla ja jos se tekee tarpeet sinne niin siivoaa vaan pois. naapuri meni vähän hämilleen mutta seuraavaksi hän sanoikin sitten että on seuraavaksi poliisiin yhteydessä. minä sanoin siihen että ei kait tämmöseen juttuun tarvitse poliisia sotkea. sitten naapuri vain käänsi minulle selkänsä ja lähti..
nyt sitten tuli tällä viikolla huomautus isännöitsijältä että koiran pitämisestä takapihalla on valitettu. siinä vaan luki että jos koira tekee tarpeensa takapihalle, on ne siivottava, niin kuin olen tähänkin asti tehnyt! ja yleensä kyllä käytän koiraa ihan lenkillä tarpeillaan, kun se nyt on jo vanhempi ja sillä on rohkeutta lähteä jo kauemmas.
siinä luki myös että valittaja on ollut asiasta yhteydessä poliisiin ja poliisi on valmis kirjoittamaan asiasta sakon tarvittaessa!
en kyllä ymmärrä miksi naapuri tekee näin, ja en ole yhtään tehnyt edes niin kuin hän väittää.. vähän ärsyttää kun koko ajan saa olla varpaillaan vaikkei mitään varsinaista syytä edes ole olla..
onneksi toinen naapuri on tosi kiva ja leikkii koiran kanssa ja juttelee minun kanssa :) - opeta koiraasi
Minulla oli kaksi bull mastiff koiraa Usassa.Noin 50 kg kummatkin. Voitte arvata kuinka olisi aanet kuuluneet naapureihin jos olisin antanut niitten kilpaa haukkua ulkona. Kuitenkin kunnioitin naapureitani niin palkon etten koskaan antanut heti aamusta kello 900 niitten alkaa meteli ulkona ja myos sitten illalla ei koiria laskettu ulos klo 800 jakkeen. Vein aamulla aikaisin ne lenkille ja sitten illalla samaten.
Naapuriini muutti asukkaat 2 koiran kanssa ja ne haukkuivat ulkona klo500 aamusta iltaan klo 1100 asti. Taytyy sanoa koirien omistajana miten torkeeta se on etta annetaan koirien haukkua ulkona jatkuvasti-aamulla aikaisin ja sitten taas illalla myohaan.Riita tuli naapurin kanssa vaikkakin koitin asiat puhua inhimillisesti mutta naaman edesta vain vedettiin ovi napakasti kiinni.
No,seuraavana aamuna heratin kovalla musiikilla naaputit jo klo 400 aamulla ja sitten konsertit jatkuivat taas klo 1100 illalla. Naapurit soittivat tietty poliisit niskaani ja menin poliisien kanssa jutteleen naapurille ja sanoin etta jos koirat herattavat minut klo 5 aamulla niin samaan tahtiin otan aamuvuoron seuraavaksi aamuksi joten herattelen ne myos jo klo400 aamulla.
Poliisit kiittelivat minua ja sanoivat etta tama koirista tuleva jatkuva hairinta ei ole muuta kuin sita etta itsekkaat ihmise eivat vaan valita miten meluisasti elavat muitten kanssa. Koirista on harmi poliiseille ,onhan heilla tarkeampaakin tekemista.
.Naapurin koirat olivatten hiljaa taman jalkeen. Olen elainrakas ihminen ja suojelen koiriani silla etta olen heille opettanut maaratyt tavat.
Omistajissa on vika jos koirat naapureita hairitsee-minun koirista ei viela koskaan ole tullut hairiota naapureille - monta junallista...
EIeiei... Ei todellakaan 15 viikkoisen koiranpennun paikka ole juoksulangassa! Sehän on vielä vauva ja tarvitsee laumansa lähellä oloa ja ohjausta aivan mielettömästi. Missään nimessä ei pentua saa jättää naruun töissäkäynnin ajaksi itkemään, vaan joku muu ratkaisu pitää löytyä. Voisit esim ulkoilla koirasi kanssa niin, että se väsyy ja nukkuu tyytyväisenä, kun olet töissä. Sopivasti väsyneenä se ei chihua kiusaa. Itselläni on aikuinen koira, muttei tulisi mieleenkään jättää sitä ulos edes tarhaan, kun olen poissa kotoa.
Nuo asiat olisi mietittävä jo ennen koiran ottamista. Naapurisi toki on kaheli ja varmaan itse vetäisin mokomaa päänaukoja kuonoon, jos pihamaalleni erehtyisi. Päiväaikaan pikku haukkumiset ovat normaaleja ääniä ja ihmiset, joiden hermot eivät kestä tavanomaista elämää, voivat muuttaa kauaksi korpeen. onkos asiassa otettu huomioon että saattaa olla molemminpuolista, että siis naapurikin kävisi koiran hermoille?
- Koiraparka
Poliisin ja eläinsuojeluvalvoja kannattaisikin kutsua paikalle. Alla lainaus eläinsuojeluasetuksesta.
"Alle vuoden ikäistä koiraa saa pitää tietylle paikalle kytkettynä ainoastaan tilapäisesti. Koiraa saa pitää kytkettynä tietylle paikalle muuten kuin tilapäisesti vain asutun rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Sisällä koiraa saa pitää kytkettynä vain tilapäisesti, lyhytaikaisesti ja hyväksyttävästä syystä.
Muutoin kuin tilapäisesti ulkona tietylle paikalle kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 m². Koiran kytkin ei saa päästä kiertymään puun, tolpan eikä muun vastaavan esteen ympärille, ja koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädettävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava.
Koiralla, jota pidetään ulkona kytkettynä muutoin kuin tilapäisesti, on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan." »en viitsi sitä sisälläkään pitää 2.5 vuotiaan tyttäreni takia sekä pienen chihuahuan vuoksi :D»
Nyt nyt jätät tuon hymiön vittuun ja alat ajattelemaan ihan maalaisjärjellä.
Arvaan, että sinä olet tyypillinen chihuanpitäjä (toivottavasti olen väärässä), joka kuvittelee tekevänsä hyvinkin "suojellessaan" pikkukoiraa kaikelta pahalta. Seurauksenä tästä on lähes automaattisesti kaikille vittuileva pikkukoira, joka menee mamman syliin piiloon ja jatkaa vittuilua muille koirille.
Tosiasiassa chihua ei ole mikään avuton koira isompienkaan joukossa, mutta lähes aina ne ovat koiria, jotka eivät typerien emäntiensä tietämättömyyden takia ole oppineet koirien kunnollista kommunikointia.
Mitä ajattelit, että huskynpenty tekee chihualle? Oletko miettinyt, miten husky suhtautuu siihen, että hän on laumassa perusteettomasti eriarvoisessa asemassa toisen koiran kanssa? Kuvitteletko että iso pentu tekee pahaa lapsellesi?
Et ole tainnut ymmärtää laumakäyttäytymisestä hevon vittuakaan.
Nyt joko opiskelemaan, tai sitten luovuta suosiolla koirat pois.
Jonkinnäköinen kurssi pitäisi vaatia ennen kuin tietämättömät saisivat ostaa koiria.- tirppatiina
täällähän on keskustelua käyty ja osa ei näköjään ole vaivautunut edes viestejä läpi lukemaan..
-parissa viime viestissä taisin mainita koiran olleen hiljaa jo pari päivää? eli. se ei todellakaan räksytä koko päivää kuten naapurini väittää.
-yhdessä viestissä muistaakseni mainitsin laittaneeni nyt niin että ei pääse kiertymään puiden ym sekaan.
-koiralla on ruokaa ja on juotavaa ja myöskin ISO koppi johon tarvittaessa pääsee,narun toinen pää on vedetty (naru siis 15m) meidän makkarin seinään ulkopuolelle kiinni.
-myös mainitsit että lenkkien lisäksi koira on IRTI AINA kun ollaan itse pihalla ja voin sanoa että pihalla olemme suurimman osan päivästä, vasta talo rakennettu ja pihatöitä siis tehdään. Koira ei siis ole kiinni edes puolia päivästä.
-taisin myös jossain välissä mainita että saatan käydä töissä joinakin päivinä pari tuntia muualla, en siis ole sen pidempiä aikoja edes poissa kotoa!
-koira käy meillä myös sisällä, kerroin jo yhdessä viestissä että chihu ei ole ongelma ja tästähän taas jonkun piti pultit vetää.
-te ette tiedä mitä minä teen työkseni ja minkä takia minun on pidettävä asuntoni siinä kunnossa että ilkeän tänne asiakkaat päästää ja sanotte te mitä hyvänsä niin tuon kokoinen pentu jo tuo sisälle sen verran hyvin hiekkaa ja karvoja ettei minulla ole aikaa puunata taloa aina uudestaan. tämäkään ei taas tarkoita sitä etteikö se sisällä kävisi! myöskään työni takia en sitä sisälle päivisin voi ottaa mellastamaan toisen koiran kanssa.
-mieheni metsästää ja kyllä, se on nimenomaan otettu hirvikoiraksi, ei miksikään lellikkikoiraksi sisälle ja koiralla on selvästi muutenkin kuuma kun se täällä hetken rellestää joten miksei voisi olla ulkona viileässä varjossa?
sanottakoon vielä että myöskin tämä päivä on ilman haukkuja mennyt, koira ei myöskään hauku vieraille,ohi kulkijoille,autoille ym.
ja myös että me asumme "maalla", emme lähelläkään kaupunkia.
nyt asiakas, jatkan myöhemmin -> - tirppatiina
Taas pika visiitti aikaa kirjoitella ennen seuraavaa.. :)
-chihulle on myöskin omat säännöt. tässä talossa koirien paikka on lattialla. koskee myös sitä eikä se ole sohvalla/sängyssä eikä myöskään istu sylissä sohvalla. silläkin on oma paikka missä olla. myöskään sitä ei syliin turvaan oteta eikä se tuota pelkääkkään. lähinnä kun chihun mainitsin niin sanoin sen sillä että nämä kaksi leikkiessään pitävät melkosta mekkalaa ja neidin nukkuessa/minä asiakkaideni kanssa ym ym sitä mekkalaa ei vaan sovi olla,kyllä, kieltää voi mutta miksi ruveta tähän rulianssiin koska alusta asti on ollut selvä että koira tulee olemaan ulkona ja sillä selvä. välillä leikit on myös tosi rajuja koska pentu on jo kovasti kasvanut ja en voi ihan koko aikaa olla vierestä vahtimassa, chihulla on lonkkavika joka leikkien takia on pahentunut joten tästä syystä pikku taukoja on pakko pitää. myöskään en kokoaika voi vierestä vahtia jos pentu hyppii ym neitin päälle,sanotte taas tähän mitä hyvänsä niin myös minä ihmisenä tarvin "hengähdystauon" kaiken hälinän keskeltä jotta jaksan hoitaa välillä hyvinkin raskaan työni. ja se hengähdystauko tarkoittaa sitä että ulkokoira pistetään ulos. ei naapureiden haitoksi, lisättäköön tähänkin että vieressä on näiden lisäksi 5 muutakin taloa joista yksikään ei ole koirasta valittanut, vain tämä yksi ainut talous.
-koirahan tuli meille ihan kennelistä ja heidän kanssa ollaan tiivisti yhteydessä ja ovat täällä käyneetkin, heiltä tuli ajatus kopista ja juoksunarusta joka helpottaisi meidän päivätouhuja. aitaus on tulossa. tehtiin kasvattajan ohjeiden mukaan ja juoksunaru sijoitettiin paikkaan josta pystyn sen näkemään lähes taukoamatta ja pentu totuteltiin siihen pienissä pätkissä valvonnan alla, se puu juttu oli vain yhtenä päivänä kunnes virheet tajusin ja estin kiertymisen uudelleen.
-jossain viestissä taisin sanoa myös siitä että ymmärrän naapuriani joka 2vuotta on toisten koiria kuunnellut mutta se ei mielestäni oikeuta siitä huutamaan meille, me emme ole siihen syypäitä. meille voi puhua kuten ihmisille, kuulemme ilman huutamistakin. varsin tympeää varsinkin aiheetta syyttely näinäkin päivinä kun koira on todistetusti ollut hiljaa ja haukunta tullut viereisestä talosta. tästäkin heille sanoin mutta sama huuto jatkuu.
taas täytyy töiden parissa jatkaa, toivottavasti muistin kommentoida kaikkiin.
alunpitäen tarkoitus olikin tulla teiltä pyytämään apua siihen hyvinkin vähäiseen haukuntaan ja siihen ettei se ainakaan pahenisi,sopivia virikkeitä hirvikoiralle ja hyviä neuvoja jo sainkin, kiitos teille muutamille siitä, kahden päivän aikana on edistytty kuten olen kirjoittanut eikä haukkumista ole ollut ollenkaan.- tod.vihastunut!
ÄLÄ SELITTELE VAAN OTA SE PENTU POIS SIELTÄ NARUSTA JA SOSIAALISTA SE KUTEN VASTUULLINEN KOIRAN OMISTAJA TEKEE!!!
JA JOS OLET ITSE SIIHEN KYKENEMÄTÖN, NIIN KÄSKE SEN "METSÄSTÄVÄN" UKKOSI TEHDÄ SE!
TUOLLA TAVOIN ETTE EDES SAA SIITÄ KUNNOLLISTA METTÄKOIRAA, ETTEKÄ KYLLÄ KUNNOLLISTA KOIRAKANSALAISTA MIHINKÄÄN MUUHUNKAAN, VAAN HUOMAATTE PARIN VUODEN KULUTTUA, ETTÄ SIELLÄ SE PIHANPERÄLLÄ RÄKYTTÄÄ, TARPEETTOMANA, VIELÄKIN... HALOO!!!!!!!!
HARMI KUN EN TIEDÄ MISSÄ ASUT; ILMOITTAISIN POLIISILE MEININGISTÄNNE HETI! - ..................
tod.vihastunut! kirjoitti:
ÄLÄ SELITTELE VAAN OTA SE PENTU POIS SIELTÄ NARUSTA JA SOSIAALISTA SE KUTEN VASTUULLINEN KOIRAN OMISTAJA TEKEE!!!
JA JOS OLET ITSE SIIHEN KYKENEMÄTÖN, NIIN KÄSKE SEN "METSÄSTÄVÄN" UKKOSI TEHDÄ SE!
TUOLLA TAVOIN ETTE EDES SAA SIITÄ KUNNOLLISTA METTÄKOIRAA, ETTEKÄ KYLLÄ KUNNOLLISTA KOIRAKANSALAISTA MIHINKÄÄN MUUHUNKAAN, VAAN HUOMAATTE PARIN VUODEN KULUTTUA, ETTÄ SIELLÄ SE PIHANPERÄLLÄ RÄKYTTÄÄ, TARPEETTOMANA, VIELÄKIN... HALOO!!!!!!!!
HARMI KUN EN TIEDÄ MISSÄ ASUT; ILMOITTAISIN POLIISILE MEININGISTÄNNE HETI!Juuri näin. Muistaakseni aloitusviestissäsi mainitsit, että sillä metsästävällä miehellä ei ole aikaa koiralle. Juuri nyt kun sitä aikaa pitäisi olla sille. Kunnon metsästyskoiraa ei saa sillä lailla, että se on narunjatkona tai hihnalenkeillä tai vapaana siinä oamlla pihalla. Ei, ihan perusasia on se, että se saa paljon maastokokemusta ja jo pentuna nimenomaan sen metsästävän ihmisen kanssa. Olen minäkin kohdannut noita käsityksiä, että kunnon metsästyskoiran tulee olla aina ulkona ja olla kova ja karski. Mutta se vaan ei onnistu, jos on naapureita, että koira turhautuneena louskuttaa pihalla.
Metsästyskoiran tottelevaisuus tulee olla paremmin hallussa kuin ei metsästävän. Sen on pysyttävä hanskassa myöskin silloin, jos tulee tilanne, että riistavietti vie, mutta väärässä paikassa. Metsästyskoiralle ei karjuta, vaan sen on haluttava tehdä työtä yhteistyössä ohjaajansa kanssa. Ja koska niillä ei aina ole luontaisesti yhtä kova miellyttämisen halu, on motivointi nimenomaan tärkeää. Toimiva yhteistyö syntyy vain ja ainoastaan tiiviistä yhdessäolosta, eli paljon maastoa ja mukavaa yhdessäoloa, nimenomaan sen kanssa jonka apuriksi koira on tulossa. Ja se aika on löydyttävä, vaikka pitkää päivää miehesi tekeekin. Hyvä alku olisi vaikkapa 10-15 yhteistä maastotuntia miehesi kanssa viikkoa kohden, jota sitten sinä itse täydennät vielä noilla ulkona oloilla sekä lenkeillä, joilla tyttäresi kanssa käytte. Kun oikein tarkkaan ajattelet, niin ehkä ymmärrät asian itsekkin. Olette hyvää matkaa hankkimassa pahoja vaikeuksia itsellenne suhteessa koiraan. Tuolla metodilla ette toimivaa metsästysapuria saa, kaikkein pahin yhdistelmä on se, että koiralla on hallitsematon riistavietti, mutta ei ole oppinut toteuttamaan sitä oikein eikä halua tehdä sitä ihmisen kanssa yhteistyössä. Teillä on vielä toivoa, jos muutatte heti nyt tapojanne ja tottumuksianne, kun koira on vaikkapa vuoden ikäinen, voi olla jo armottoman myöhäistä. Juuri nyt on se aika, jolloin perusta luodaan, älkää hyvät ihmiset hukatko sitä, vaikka kuinka olisi kiireistä. Toista tilaisuutta yhtä hedelmälliseen aikaan ei nimittäin tule. Eikö se kasvattaja ole tätä asiaa korostanut lainkaan. Aika outoa sitten, jos ei ole.
En myöskään ihan ymmärrä perustetta pitää tuon ikäistä pentua hihnan päässä ulkona. Että niin kuin tulee paljon likaa. Mikä yllätys se nyt oli. Eikö asia ollut tiedossa ennen pennun hankintaa. Ja ei, sillä ei ole merkitystä, mitä teet työksesi, ja että teet kotonasi sitä. Hanki työtilat sitten, mutta ilmeisesti haluat vain päästä kaikkein vähimmällä. Ja mitä tulee sitten pieneen koiraanne ja lapseenne, vaikka väititkin, että ei ole ongelma, mutta siltä kirjoituksesi vaikutti. Kyllä se koira oppii nyt valvonnassa parhaiten nekin huomioimaan, mutta se tarvitsee tilaisuuden siihen. Niin sisällä kuin ulkonakin. Uudessa talossa kun olette, niin tulihan suunniteltua ne koiranpesupaikat näppärästi. Olen itsekkin uudessa talossa keskellä pihahommahelvetin asunut. Kyllä kuraa tuli, kun silloinen koiramme oli vielä hyvin pitkäkarvaista ja tuuheaturkkista mallia. Mutta kunnon levymoppi ja keskuspölkkärin pari rikkaluukkua teki sen kahdeksantoistakertaa päivässä (noin karrikoiden) hoidettavan siistimisen äärettömän nopeaksi. Mattoja emme silloin käyttäneet muuta kuin aivan pieniä. Samaan aikaan meillä oli myöskin konttausikäinen lapsi, sekä toinen taapero, sekä pieni koira. Ja homma tehtiin vain mahdollisimman helpoksi meille kaikille.
- tirppatiina
koira ei edelleenkään räkytä ja tehdään kuten kasvattaja neuvoo ja kuten hekin ovat tehneet :) koira on sisällä silloin kun mieheni on kotona mutta ei se ole koko aikaa..
- tirppatiina
teille jotka tohkeissaan olette tänne poliiseja sun muita soittelemassa, tiedoksi että poliisi kävi naapurin aloitteesta eikä löytänyt koiran oloista mitään moitittavaa :) häkki kun on tilattu ja tulossa niin eivät siitäkään päässeet sanomaan.. naapuri mulkoilee äkäsenä taas rajalla hyvät uutiset kuultuaan ja kävi toiselle naapurille vuorostaan vauhkoamassa kun ei ole meiltä saanut enää syytä..
että näin.. kiitos teille jotka jaksatte vauhkota tietämättä asioiden oikeaa laitaa ja isompi kiitos teille jotka jaoitte hyviä neuvoja :)
täytynee vielä mainita teille eräille että kukaan meistä ei taida olla mestari kasvattaja syntyessään? tekin olette "taitonne" (mikäli niitä on) oppineet joltakin?
joten miksi kirota ja vauhkota kun voitte asianne sievemminkin kertoa ja haukkujen sijaan kertoa oman mielipiteenne ja neuvonne niinku normaali ihmiset? kiitän!- adbhy
Tämän perhen ei olisi ikinä pitänyt toista koiraa ottaa...!
- just joo
Laitonta on pitää alle 1 vuoden ikäistä koiraa kytkettynä juoksunarussa, juoksunaru pitää olla sijoitettu niin ettei koira PÄÄSE ns.solmuun sen kanssa!
Miksi otat koiran jos et voi sitä sisällä pitää ja hoitaa kuten pentua kuuluu,... ?
Todella vastuutonta!!
Kannattaisi varmaan tutustua koiria koskeviin lakeihin niin teitäisit paremmin! - 17+7
Voi naapuriparkaa...koira kasvaa ja sitten se onkin jo 24/7 meluhaitta :( En ole koskaan kuullut että edes LAIKAA pidetään noin pienenä yksin ulkona ..sääliksi käy .
- kill dogs
kaikki vitun haukkuvan koiran omistajat ghettoon - asu sielä jos teidät haukkuminen ei häiritsee. anta meille muille rauhaa!!!!!
- Onneton...
Naapurilla on koiran koppi pari metriä meidän talonkulmasta. Kolme vuotta sitten juttelin naapurin kanssa asiasta, mutta kommentti oli: "Ei se hauku!" Sen jälkeen olen kirjoittanut ylös kaikki päivämäärät ja kellonajat kun koira on herättänyt meitä. Perheessämme on 3 lasta. Koira asuu ulkona kopissa yötä päivää, kesät ja talvet. Ja se haukkuu yötä päivää. Aamuisin se rupee usein haukkumann kun omistajat ovat lähteneet töihin (aikaisin!!!)
Voisitteko kertoa mihin ottaa yhteyttä jos naapuri nyt ei halua kuunnella meitä?
Kiitos ja hyvää "hiljaista" joulua!- 19+19
Kys:Voisitteko kertoa mihin ottaa yhteyttä jos naapuri nyt ei halua kuunnella meitä?
Vast:Oikeusviranomaisiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä912910Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2991686Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461557- 871391
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4021384Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4001307Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21089Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329874Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden257855