Tuota aikaa ku on funtsailla . . . .
Ni mitenkä se on,että morjestatteko MotoristiPolliisia,
jos tuo vastaan tuolla tienpäällä laskettellee . . . . !
Itte kyllä !!
Ni mitenkä se on,että morjestatteko MotoristiPolliisia,
jos tuo vastaan tuolla tienpäällä laskettellee . . . . !
Itte kyllä !!
Vastaukset 16
Vanhimmat
vahingossa morjestin
hävetti koko loppupäivä
mutta eihän siitä sakkoa saanut
Voi antaa rangaistusvaatimuksen ajoturvallisuuden vaarantamisesta ja vaaran aiheuttamisesta.
"Kuultava oli laiminlyönyt velvollisuutensa puristaa tiukasti kuljettamansa moottoripyörän ohjaus-sauvaa nostamalla vasemman kätensä ylös elehtiäkseen tällä häiritsevästi virantoimituksessa olevaa viranomaista tämän kohdatessaan.
Häiritsevän elehtimisen seurauksena oli vaara, että kuljettamansa moottoripyörä olisi voinut alkaa voplata, jolloin myös muiden tielläliikkujien turvallisuus olisi voinut vaarantua"
Syyttäjä katsoo, että varoittavana esimerkkinä ja yleisen edun nimissä on kuljettaja tuomittava mitä ankaraan rangaistukseen tämänkaltaisen holtittomuuden kitkemiseksi yhteiskunnasta.
juuh, kyllä lapa nousee.
Khyl
Perinteinen juttuhan on se, että poliisille ei moikata. Syy: ajaa valtion työpyörällä, johon verot eivät aikoinaan vaikuttaneet...
Kohteliaisuuttaan niin voi tehdä.
Ei sitä erota nykyään oikeasta motoristista, jossei aja vilkut päällä.
Kyllä se hanska nousee, jokaiselle jolla on pärrä alla.
Olkoon vaikka poliisi
noin on, työtään ne tekevät. ajellaan rehdisti ja nostetaan lapaa.
En ikinä!!! Kerran mutkassa epähuomiossa nostin ja huomattuani vetäsin todella nopeasti ja näyttävästi lavan alas!
Gyille ei moikata, he ovat kiusaamassa motoristeja ja viilaavat pilkkua oliko nyt sitten se E siellä vilkun lasissa tai äänenvaimentimen kyljessä yms. muuta paskaa...saavat lisäk valtion (veronmaksajien) piikkiin ajella kesässä ihan tarpeeks kilsoja ja ei tarvii huolloista ja korjauksista välittää ja niiden takia tilipussia kiristellä. '
Persieksestä koko sakki!
Hienoja vastauksia,ihan niin kuin arvelinkin että yleensä
ei ole erova onko se polliisi vai mikä,niin lapane
heilahtaa .
Joku eppäili et sakottammaa äityy jos käjen
sarvesta irrottaa,mut voipihan sitä sille sannoo
et kärpäne lenti nennää,ja kutittaa niin mahottomasti !!
Eikun kulkurin valssia kaikille kulkijoille.
Sato tai paisto !
Ei poliisi aja vesisateessa.
Ootko ihan varma,ettei mp polliisi satteella ajele ?
Onks ne ukot jotenkii sokurista värkätty,et variseevat
satteella sarvikosta ? Vaiko tutkat ja muut törvelöt
nii heikosti maadotettu et satteella täräyttää
kynsille ?
Vaik hyvä tietohan tuo,voipi lasetella ainakin
suorilla vähä reteemmi,et säilys itte kuivana kotia,
vaik ei mihinkään oo kiire . . . . . .!
koska just prätkäpoliisit todellakin tietävät mistä on kyse!
Mistäkö tiedän? No, tunnen heitä montakin ja reiluja kundeja ovatkin ja ovat suhtautuneet meikäläiseen siviiliin todella hyvin!
hekin ajavat prätkällä! Eikö siinä ole tarpeeksi?
Ennen minäkin että poliisit on sitä sun tätä,siis tiettyä inhoa.
Mut nuorena koltiaisena ostin chevyn(letukan) ja joka ikinen
kerta ampasivat kaupungilla perään.Vuoden sisällä juttelin
varmaan kaikkien paikkakunnan konstaapelien kanssa,
ja tajusin että ihan kelpo äijiiähän he olivat.Ei koskaan mitään
sakkoja tai muutakaan harmia,sitten viimein yksi paljasti
että oli myös toinen chevy,josta porukasta oli heille
jatkuvaa riesaa !!
Arvostan poliisimiehiä ja naisia nykyisin ihan reiluna
väkenä.Ja kun mp polliisi tekee työ tuntinsa mp n selässä
mikä ei nyt ole vähä riskistä puuhaa,niin lievällä
kunnioituksella,voi heitä morjestaa,ikään kuin että
turvallista matkaa vaan sinullekkin.
kun poliisi nostaa lavan on se "pysähdy"-merkki