Voi jesus mikä soppa!

Niin mitä sitten jos pettää kun kerta luottamus n jo mennyt saa kai sitä vapaa ihminen tehdä mitä haluaa, pettää takas.Miks olla uskollinen enää jos toinen on sen rikkonut.Eri asia jos asia on jo sovittu.

Järkevää tekstiä. Kiitos siitä.

Siis tottahelkkarissa se hänen tekonsa sattui ja sattuu tavallaan edelleen jos oikein alan pohdiskella, näen kylläkin jo asioita eritavalla, saanut etäisyyttä niihin.. mutta se on taivaan tosi etten lähtenyt kostoa hakemaan, tein päätöksen jota myös hän silloin todella paljon halusi. sanoimme ääneen "Erotaan". Kun lähdin viihteelle, suuri helpotus ja taakka oli kuin pudonnut harteilta sinä samaisena iltana, minun oli hyvä olla, nautin olostani, tuntui vain hyvältä hengittää vapaasti.
Se tapaaminen vain sattui ja tapahtui, en siinä tilanteessa todellakaan ajatellut sitä kostona, oikeasti. Jälkeenpäin itsekkin mietin ko asiaa mutta en voi sanoa että näin olisi ollut.

Ja taitaapa suurin ongelma olla luottamuspula - molempien.
Näkee toisen ihmisen ihan eri silmin mitä ennen.

Niin, miksi mennä pilaamaan pitkä liitto. Se miehen työtoveruudesta lähtenyt, (hän auttajana ja kuuntelijana toiselle) lipsui pikkuhiljaa siihen mitä hän omien sanojen mukaan ei enää voinut pysäyttää, kaikki vain tapahtui..

Ja minä, *huokaus* edelleen mietin mitä tehdä. Antaakko mahdollisuus vanhalle suhteelle. Tai siis täysin vanhaanhan emme voi palata-siinä oli jotain pielessä koska mieheni alunperin lähti näin tekemään. Olimme vain ajautuneet kauemmaksi ja kauemmaksi toisistamme, kuulemma-osittain kyllä myönnän tämän mutta siis lähteäkkö rakentamaan uutta-vanhaa suhdetta. Vai lähteä aloittamaan elämä puhtaalta pöydältä.

Ja äitinä tiedän lapseen psyykkeeseen vaikuttavat asiat. vaikka reipas ja urhea onkin - ja mielihyvin menee viikon jälkeen taas isänsä luo ja sama kuulemma toisinpäinkin. Lapsi jäsentelee lapsen keskenkasvuisella järjellään asioita, hänelle paljon asioista puhuttu, tilaa annettu kysyä. (siis puhuttu niinpaljon ja sellaista mitä lapsen tarvitsee tietää, ei lapselle pidä mm mollata toista vanhempaa, siihen emme ole kumpikaan lähteneet-eikä lähdetä) Urhea, hieno pieni miehen alku joka kysyy ja ymmärtää ja kysyy uudelleen jos epävarma.
Jokatapauksessa lapsi on kasvatettava aikuisuuteen, oli hänellä sitten yksi tai kaksi rakastavaa kotia. Ohjeilla ja neuvoilla, rakkaudella mitä vanhempi voi antaa.

Tämä oli jo toinen kerta kun näin kävi (mieheni osalta) ja tottakai mietin jos nyt vielä jatkamme, koska tulee jälleen sama tilanne..Ensimmäisestä kerrasta selvisin vähemmällä - olimme nuoria, ei lapsia, ei naimisissa, pitkävälimatka jne. pääsin yli ja annoin anteeksi - ehkä liiankin helpolla?
Jotenkin nyt olemme aikuisia, tulisi olla järkeviä. Mutta miksi emme siis ole.

Kuitenkaan en ole valmis päästämään irti miehestäni, tunteita on. mutta niin on myös muuttuneita tunteita, hän särki jotain minussa. Ja minä itse tein/teen omalta osaltani samaa, särjen sitä edelleen..

Mitä pahinta voisi tapahtua? Saman kokeminen taas vuosien jälkeen? Parhainta? olisimme oppineet arvostamaan toisiamme ja eläisimme yhdessä siihen saakka kunnes kuolema meidät erottaa.

En haluaisi tehdä liian nopeaa ratkaisua ja sitten katua päätöstäni jälkeenpäin. mutta ahdistava tilanne. Nähdä kaikki mitä on ja kaikki mitä ei ole. Ahdistusta halusin vain tänne purkaa ja saada järkeviä kommentteja, ajatuksia - kuten mm sinun "puuntakaa"

kumpi vai kampi? kirjoitti:

Järkevää tekstiä. Kiitos siitä.

Siis tottahelkkarissa se hänen tekonsa sattui ja sattuu tavallaan edelleen jos oikein alan pohdiskella, näen kylläkin jo asioita eritavalla, saanut etäisyyttä niihin.. mutta se on taivaan tosi etten lähtenyt kostoa hakemaan, tein päätöksen jota myös hän silloin todella paljon halusi. sanoimme ääneen "Erotaan". Kun lähdin viihteelle, suuri helpotus ja taakka oli kuin pudonnut harteilta sinä samaisena iltana, minun oli hyvä olla, nautin olostani, tuntui vain hyvältä hengittää vapaasti.
Se tapaaminen vain sattui ja tapahtui, en siinä tilanteessa todellakaan ajatellut sitä kostona, oikeasti. Jälkeenpäin itsekkin mietin ko asiaa mutta en voi sanoa että näin olisi ollut.

Ja taitaapa suurin ongelma olla luottamuspula - molempien.
Näkee toisen ihmisen ihan eri silmin mitä ennen.

Niin, miksi mennä pilaamaan pitkä liitto. Se miehen työtoveruudesta lähtenyt, (hän auttajana ja kuuntelijana toiselle) lipsui pikkuhiljaa siihen mitä hän omien sanojen mukaan ei enää voinut pysäyttää, kaikki vain tapahtui..

Ja minä, *huokaus* edelleen mietin mitä tehdä. Antaakko mahdollisuus vanhalle suhteelle. Tai siis täysin vanhaanhan emme voi palata-siinä oli jotain pielessä koska mieheni alunperin lähti näin tekemään. Olimme vain ajautuneet kauemmaksi ja kauemmaksi toisistamme, kuulemma-osittain kyllä myönnän tämän mutta siis lähteäkkö rakentamaan uutta-vanhaa suhdetta. Vai lähteä aloittamaan elämä puhtaalta pöydältä.

Ja äitinä tiedän lapseen psyykkeeseen vaikuttavat asiat. vaikka reipas ja urhea onkin - ja mielihyvin menee viikon jälkeen taas isänsä luo ja sama kuulemma toisinpäinkin. Lapsi jäsentelee lapsen keskenkasvuisella järjellään asioita, hänelle paljon asioista puhuttu, tilaa annettu kysyä. (siis puhuttu niinpaljon ja sellaista mitä lapsen tarvitsee tietää, ei lapselle pidä mm mollata toista vanhempaa, siihen emme ole kumpikaan lähteneet-eikä lähdetä) Urhea, hieno pieni miehen alku joka kysyy ja ymmärtää ja kysyy uudelleen jos epävarma.
Jokatapauksessa lapsi on kasvatettava aikuisuuteen, oli hänellä sitten yksi tai kaksi rakastavaa kotia. Ohjeilla ja neuvoilla, rakkaudella mitä vanhempi voi antaa.

Tämä oli jo toinen kerta kun näin kävi (mieheni osalta) ja tottakai mietin jos nyt vielä jatkamme, koska tulee jälleen sama tilanne..Ensimmäisestä kerrasta selvisin vähemmällä - olimme nuoria, ei lapsia, ei naimisissa, pitkävälimatka jne. pääsin yli ja annoin anteeksi - ehkä liiankin helpolla?
Jotenkin nyt olemme aikuisia, tulisi olla järkeviä. Mutta miksi emme siis ole.

Kuitenkaan en ole valmis päästämään irti miehestäni, tunteita on. mutta niin on myös muuttuneita tunteita, hän särki jotain minussa. Ja minä itse tein/teen omalta osaltani samaa, särjen sitä edelleen..

Mitä pahinta voisi tapahtua? Saman kokeminen taas vuosien jälkeen? Parhainta? olisimme oppineet arvostamaan toisiamme ja eläisimme yhdessä siihen saakka kunnes kuolema meidät erottaa.

En haluaisi tehdä liian nopeaa ratkaisua ja sitten katua päätöstäni jälkeenpäin. mutta ahdistava tilanne. Nähdä kaikki mitä on ja kaikki mitä ei ole. Ahdistusta halusin vain tänne purkaa ja saada järkeviä kommentteja, ajatuksia - kuten mm sinun "puuntakaa"

Lue lisää

Minun mies myös petti minua kahdesti saman naisen kanssa ennen papin aamenta, ennen lapsia. Hän jopa harkitsi "vaihtavansa" minut siihen naiseen kun kysyin eroammeko me vai mitä tässä nyt tapahtuu. Se loukkasi. Otimme aikalisän. Mutta emme voineet olleet erossa toisistamme, soitimme joka päivä kuin vanhasta tottumuksesta toiselle, näimme päivittäin jne.. :) Emme vain osanneet elää ilman toista, toisen kaipuu oli kova. En todellakaan päästänyt miestä helpolla, sai kuulla varmaan useita vuosia tempauksestaan, luottamusta rakennettiin perustasta asti uudelleen eikä se helppoa ollut. En ehkä jaksaisi enää käydä sitä läpi tässä iässä.

Onko hän pettänyt uudestaan? En tiedä. En usko, haluan luottaa häneen, meihin. Olen sanonut joskus, että jos petät, et sitten kerro. Kun hän taas on sanonut ettei voisi olla kertomatta. Lähinnä olen heittänyt ilmaan tollasen lauseen, kun ollaan keskusteltu siitä keskenään miten pitkissä suhteissa varmaankin tulee eteen vaiheita jolloin ihastuu toiseen ihmiseen. Silloin on edessä valinta, se on vain valinta kysymys mitä tekee sitten. Kuten minulle nyt tuli eteen toisen miehen merkeissä. En tietenkään ole kertonut miehelleni siitä, en koe pettäneeni häntä (ei seksiä) enkä halua erota, ottaa toista miestä, rikkoa perhettäni tms. En siis kerro vaan kärsin itsekseni ja koitan elää arkea siinä missä ennenkin. Helppoa? Ei. Mutta sisulla mennään.

Ymmärrän kyllä sinun olevani nyt melkoisessa sopassa, ei tainnut ekassa viestissä lukeakaan tuota että miehesi on toistamiseen jo pettänyt. Se muuttaa vähän asioita, mielestäni. Mutta sitä, että pettääkö toisen kerran, tai kolmannen niin sen tietää vain miehesi. Joka tapauksessa hän on loukannut sinua syvästi, lastanne myös.
Aikalisä ja aikaa. Hätiköidyt päätökset voi osoittautua lopulta huonoimmiksi.Suurimmaksi haasteeksi teille tulee luottamus. Se on sellainen jännä juttu, että sen kun menee menettämään niin se ei ehkä koskaan enää lujitu entiselleen. Aina jää pieni hiiren mentävä rako johonkin. Epäilys.

Voimia päivääsi!