Sisäsiisti tai ei

essayellow

Heippa. Meillä on tämä shefer-pitbull-coctail-koira. Noin 3 vuotias. Se on melkosen vapaana pihassa ja tulee parvekkeelle, joka kiertää talon toista kerrosta. Yöt se nukkuu omassa lämpimässä kopissa.
Välillä, jostain oudosta syystä, se alkaa kakkia parvekkeelle. Me olemme aina aidanneet parvekkeen, jottei se pääse sinne ja sitten se unohtaa pahat tapansa ainakin joksikin aikaa.
Pentuna sitä on kohdeltu kaltoin. Ja kun se tuotiin meille, se teki tarpeensa olohuoneen nurkkaan. Joten sillä on jotenkin tämä ongelma jossain muodossa koko ajan.
Emme ymmärrä mitä tehdä, kun emme edes tiedä syytä tähän. Sillä on runsaasti tilaa tehdä tarpeensa luvallisiin paikkoihin.
Joku viisas, kerro mikä tepsii.

3

58

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • canis.familiaris

      Koira ei tee huvikseen mitää -ei edes kiusallaan. Kun koira oireilee se oireilee jostain jommalla kummalla päällään. Nyt oireilee sillä toisella ja jossain vaiheessa kummallakin, jos syyhyn ei paneuduta.

      Meillä päin tuota kutsutaan protestipaskaksi. Herää kysymys siitä, että huomioidaanko koiraa sisällä. Saako koira viettää myös aikaa ihmisten seurassa? Jos niin on myös mahdollista, että koira pelkää jotain ulkona. Tämä pelko voi olla hetkettäistä/ajoittaista, mutta riittää aiheuttamaan koirassa levottomuutta... "Pentuna sitä on kohdeltu kaltoin"..

      Kannatta aina miettiä miksi. Läjä ei aina ole vain läjä ja korjausta vailla.
      Sijainti ja poikkeavuus voi kertoa koiran oireesta.

    • essayellow

      Hei ja kiitos. Oli hyvä saada lukea viestisi. Ja kun sitä tyttöä katselen niin arvelen, että se tosiaan pelkää jotain. Ja ei kerta-kaikkiaan uskalla lähteä parvekkeelta. Tai toisaalta tulla parvekkeelle. Niin, että se pelottava alue on jossain meidän yläpihan vaiheilla.
      Talomme on metsän keskellä ja jos se pelkää jotain petoa siellä metsässä, siihen emme voi vaikuttaa.
      Enkä oikein usko että joku asia sen pentu-ajoilta voisi siellä pelottaa. - - - Tutkitaan asiaa.
      Kutenkin se on levollinen kun me olemme paikalla, varsinkin kun isäntä on lähellä.
      Mutta kyllä minua keljutta katsella kuinka se on selvästi hämmentynyt.

    • canis.familiaris

      Eikö pelko perustu tuntemattomaan? Tuo voi hyvin olla vain sitä, että on liikkaa/ alaa ja eikä ole tottunut olemaan yksin noin isolla alueella. (aika ja totuttaminen)

      Minun entinen rotikka oli isokokoinen ja vahvaluontoinen, mutta pelkasi pimeää metsää iltaisin. Ei viihtynyt, jos soutui yksin olemaan ulkona. Ei edes seurassa.

      Ei kannata ressata turhaa koiraa yksin ulkonaololla jos ei ole pakko. Aika kyllä totuttaa koiran, jos se tehdään paloissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      98
      1663
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1093
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      434
      1064
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      169
      995
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      792
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      772
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      83
      710
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      698
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      665
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      661
    Aihe