Sivulliset vaarassa,

kun poikamme rientää

"Poliisiauto kolaroi hälytysajossa - kaksi loukkaantui
Maanantai 23.5.2011 klo 20.11 (päivitetty klo 20.48)

Hälytysajossa ollut poliisiauto aiheutti neljän auton kolarin.

Hälytysajossa ollut poliisiauto kolaroi Ilmajoella varhain maanantaiaamuna ajettuaan risteyksessä päin punaisia.

Poliisin mukaan maijan kuljettaja oli todennut kaikkien risteyksessä olevien autojen pysähtyneen, joten hän oli lähtenyt ylittämään risteystä. Samaan aikaan valot olivat kuitenkin vaihtuneet risteävälle liikenteelle vihreiksi, eikä Ilmajoen keskustan suunnasta saapunut henkilöauto matalalla paistaneen aamuauringon vuoksi huomannut lähestyvää poliisimaijaa.

Poliisiauto teki väistöliikkeen välttääkseen törmäyksen, mutta osuikin Palontielle kääntymässä olleeseen ajoneuvoon, jonka kuljettaja loukkaantui. Maija osui myös toisen, suoraan ajaneen auton keulaan.

Palontielle kääntymässä ollut auto ponnahti puolestaan edelleen taaksepäin takana olleen auton keulaan.

Myös poliisiauton kuljettaja loukkaantui lievästi.

IL"

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

        Nimi esiin.....
        Oulu
        140
        10166
      2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

        Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
        Maailman menoa
        148
        5393
      3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
        Maailman menoa
        40
        4040
      4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

        Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
        Maailman menoa
        132
        3602
      5. Anteeksipyyntöni

        Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
        Järki ja tunteet
        35
        2654
      6. Sydämeni valtiaalle

        En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
        Ikävä
        119
        1906
      7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

        ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
        Maailman menoa
        359
        1572
      8. Oletko tyytyväinen

        Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
        Ikävä
        98
        1567
      9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

        Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
        Maailman menoa
        73
        1428
      10. Jos oikeasti haluat vielä

        Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
        Ikävä
        131
        1386
      Aihe