Näistä ruoka-asioista halusin kommentoida, että kyllähän pienetkin lapset osaavat sanoa että en halua syödä tätä enkä tätä. Ei avata suuta ennen kuin saadaan hyvää ruokaa, ja äitihän antaa, ettei jää nälkä. Opin heti pienenä herkuttelemaan koska olin hankala tapaus syömisen kanssa ja nyt harmittaa. Minua ei koskaan "opettu" syömään lautasta tyhjäksi ja syömään juuri sitä mitä oli ruuaksi laitettu, olin niin kovapäinen ettei olisi onnistunut. Tai muistan että koitettiin kyllä, mutta aivan liian myöhään. Opin sitten nukahtamaan ruokapöytään kun ennen ei saanut nousta kun ruoka on syöty. Olisi vain pitänyt aloittaa säännöistä kiinnipitäminen ajoissa. Nyt en vieläkään pidä syömisestä, en syö kylässä koskaan, koska pidän vain hyvästä ruuasta, eli teen itse juuri sellaista mitä satun kullakin hetkellä haluamaan. Toisin sanoen olen maailman nirsoin, mutta en voi sille enää mitään. Mielummin olen montakin vuorokautta syömättä kuin syön "pahaa ruokaa", eli jonkun muun laittamaa paitsi itseni tai äidin. Tämä hankaloittaa elämää suunnattomasti, en edes koulussa suostunut syömään kuin itkun kanssa. Mielummin oksensin ruokalaan kuin nielasin palaakaan.
Oman pojan kanssa on kiinteiden syöminen ollut aina hankalaa, nyt hän on vuoden. Mutta pidän tiukasti pintani, hänhän syö mitä annetaan ja juuri sen määrän kiinteitä mitä katson parhaaksi. Juuri tässä vaiheessa on opetettava lapsi syömään, tottelemaan ruokailusääntöjä ja opetettava syömään aivan tavallista kotiruokaa, ilman ylenpalttista suolaamista tai rasvaa. Jos asiaa lykkää, koska toisten kanssa tämä on TODELLA hankalaa ja hermoja raastavaa, menee se vain vaikeammaksi, ja kun tulee vielä uhmaiät ja kaikki. Nyt on sen aika. Tai pian voi olla liian myöhäistä ja myös lapsi kärsii siitä koko aikuisuutensa.
Oman pojan kanssa on kiinteiden syöminen ollut aina hankalaa, nyt hän on vuoden. Mutta pidän tiukasti pintani, hänhän syö mitä annetaan ja juuri sen määrän kiinteitä mitä katson parhaaksi. Juuri tässä vaiheessa on opetettava lapsi syömään, tottelemaan ruokailusääntöjä ja opetettava syömään aivan tavallista kotiruokaa, ilman ylenpalttista suolaamista tai rasvaa. Jos asiaa lykkää, koska toisten kanssa tämä on TODELLA hankalaa ja hermoja raastavaa, menee se vain vaikeammaksi, ja kun tulee vielä uhmaiät ja kaikki. Nyt on sen aika. Tai pian voi olla liian myöhäistä ja myös lapsi kärsii siitä koko aikuisuutensa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itse oli myös melkoisen rantturuokainen lapsi. Minulle tehtiin eri kattilassa ruoka.Ainoa asia, missä minua kuunneltiin ja kuultiin, missä minut huomattiin lapsena.
Omien lasten kohdalla en noin höveli ole ollut. Mutta olen sitä mieltä, että jonkinlainen makuaisti se on pienelläkin lapsella. Kaikki ei tykkää kaikesta vaikka kuinka sitä maistelisi joka hiivatin päivä. Ja miksi pitää kiusata lasta pakottamalla syömään pahanmakuista ruokaa joka aterialla?
Enhän minä itsekään niin tee - ei kukaan aikuinen ota joka kerta lautasen reunalle jotain ällöä ja syö sitä, vaikka oksennus meinaa tulla. Miksi lapsen pitäisi?
Mutta lapseni joutuivat perhepäivähoitajalle, jolla oli syönti/maistamispakko. Hän lapioi lautaselle annoksen ja kaikki "höysteet" mukaan ja kaikki oli pakko syödä.
Hoitopaikasta ja syömisestä tuli kammotus. Taistelua kotona joka kerta. En voinut enää vaatia kotona syömään niitä kamalia vihanneksia, joita olimme jo hyvällä alulla opetelleet, koska hoidossa kaikki oli pakkoa.
Lasta voi kyllä kunnioitaa sen verran, lapsen omaa tahtoa ja itsemääräämisoikeutta että hänen sanaansa kuunnellaan. Ja uskotaan.
Temppuilu ja kiukuttelu ja vallankäyttö ja pompottelua vaikkapa ruokapöydässä on asia erikseen ja sen eron kyllä huomaa.
Pitää vain sitten muistaa, että pieni lapsi, joka totuttelee uusiin makuihin, voi muutamalla ensimmäisellä kerralla sylkeä ruoan pois tottumattomuuttaan. Uusiin makuihin totuttelu vaatii kuulemma noin 13 maistelukertaa. Siis ei saa luovuttaa liian nopeasti, vaikka haluaisikin kunnioittaa lapsen omaa tahtoa.
omaa osuuttasi lapsesi vaikeuksiin ruokailussa!?
Perhepäivähoitajat tekevät mielestäni arvokasta työtä opettaessaan lapsia syömään hyvää ja ravinto-opillisesti oikein tehtyä ruokaa. Lapsen EI tarvitse väkisin syödä hoitopaikassa mitään ja hän itse päättää kuinka paljon ja mitä hän syö lautaseltaan. Maistamaan houkutellaan, mutta ei pakoteta. Kasviksiin suhtaudutaan aivan samoin kuin muuhunkin ruokaan. Itse en koskaan syyllisty lasten kuullen arvostelemaan ääneen mitään ruokaa tai ruoan makua itsessään. Näin on helpompi saada lapsikin yhteistyöhaluiseksi ruokapöydässä. Lapsi ei saa ruokapöydässä ollessaan arvostella ääneen epämiellyttäviksi kokemiaan aterioita ja näin pilata ruokanautintoa muilta. Tällaisessa tilanteessa juttelen lapsen kanssa ruokailun jälkeen ja silloin hän saa kertoa minulle mielipiteensä asiasta. Näin lapsi kokee tulleensa kuulluksi ja että hänen mielipidettään arvostetaan. Seuraavalla ruokailukerralla jätän ko. ruoan häneltä pois, mutta en anna lapsen mielestä parempaakaan ruokaa tilalle.
Joistakin lapsista huomaa käytöksen perusteella mitä hän on oppinut kotonaan ajattelemaan esim. kasviksista, valitettavasti. Näiden lasten kohdalla varsinkin saamme tehdä valtavasti työtä tutustuttaaksemme lapset uusiin makuihin ja aika usein onnistummekin siinä, mutta jos epäonnistumme, niin kunnioitamme tässäkin lapsen tahtoa. Äideiltä pyytäisinkin malttia ruokien makujen ääneen arvosteluun ja ennakkoluulotonta suhtautumista oppimiseen yhdessä lapsenne kanssa! Koskaan ei ole myöhäistä!
Meillä ainakin ruokailu on yksi odotetuimmista tapahtumista päivittäin. Lapset oppivat pienestä pitäen aterioimaan luontevasti suuressakin joukosssa ja mikä sen parempi oppimistilanne kehittää omaa makuaistiaan! Meillä ainakin lapset syövät mielellään erilaisia ruokia ja lasten vanhemmatkin todella tietävät mitä meillä syödään lasten ollessa paikalla. Keskustelen mielelläni vanhempien kanssa lastensa ruokailusta erikseen, ja näin olemme saaneet jokaista miellyttävät toimintatavat ruokailuumme. Eräät lapset ovat oppineet ensin meillä syömään esim. kasviksia ja sitten on oma äiti jatkanut samaa linjaa kasviksien antamisen kohdalla omassa kodissaan. Parhaassa tapauksessa on äitikin oppinut niitä syömään lapsensa opastuksella :)! Meillä syödään hyvin valmistettua ja terveellistä kotiruokaa ja ns. roskaruoka ei kuulu ruokalistallemme. Vanhemmat ovat usein ihastelleet meiltä tulevaa ruoan ihanaa tuoksua ja yksi isäkin halusi kerran tulla meille ruokailemaan lapsensa seuraksi. Sekin onnistuu!
Meillä huomioidaan lapset muutenkin hoitopäivän yhteydessä, joten mitään tuollaista huomion hakemista ei esiinny ruokailun aikana. Puurot, kalaruoat ym. maistuvat meidän pienille pirpanoille! Eikä vanhempien tarvitse ruokailusta eikä lapsesta huolta kantaa työpäivänsä aikana.
Kehoittaisin vanhempia rohkeasti ottamaan puheeksi pphoitajan kanssa ongelmia aiheuttavat asiat ja näin hyvässä yhteistyössä ratkomaan arkipäivän pulmat, niin risut kuin ruusutkin.
"ja juuri sen määrän mitä katson parhaaksi"
ei lupaa hyvää ,ajattelepa vielä asiaa....
Lastenkodissamme, jossa on pieniä lapsia jokainen lapsi syö lautasen tyhjäksi ja piste. Ja jos ruoka ei kelpaa, niin pöydästä pois. Sama lautanen tulee sitten eteen kun seuraavaksi on nälkä. Aluksi moni yrittää vedättää ja temppuilee päydässä, mutta jo muutaman päivän päästä temppuileva lapsikin kyllä ruuan syö. Ei todellakaan ole lapsen asia päättää, mitä syödään. Yksikään lapsi ei ole ruokailusäännöistä traumoja saanut. Eräskin sijaisäiti kerran ihmetteli, kuinka kaikki meiltä otetut lapset ovat niin hyviä syömään. Monesti protestit ruokapöydässä johtuvat (usein lapsen edes tiedostamatta) jostain muusta kuin ruuasta. Lapsi tietä itsekin, että ruokapyödässä vallankäyttö on niiiin helppoa. Uskallan väittää, että näin on myös muillakin, kuin lastenkotilapsilla. Miettikääpä asian tätä puolta.
Minä en suostunnut lapsena syömään tomaattia kun olin ihan vauvana saannut ekan tomaatti mössön suuhuni niin aloin inhota tomaattia yli kaiken, alle tarha ikäisenä äiti ei saannut mua syömään tomaattia missään muodossa ja tarhassa edes jälkiruuan saamis kielto ei autannut pudottelin tomaattia lattialle kun muutkaan konstit ei autannut aina ne löysi sen lopulta antoivat periksi kun eivät saanneet syömään edes pakkotamalla. Yksi sijainen yriti kerran pakko syöttää mulle tomaattia aloin huuttaa ihan hulluna ja remmoin itseäni irti hänen otteesta kunnes vakio täti ilmoiti ettei sitä saa mitenkään syömään tomaattia. Esikoulussa sain allergisen salaattia ja peruskoulussakin minua yritettiin pakottaa koko kouluikä kunnes seiskalla kokeilin itse ja aloin syödä kotona olin jopa paprikaa luullut tomattiksi ja evakoinut lautaselta.