Keinotekoisesti vanhaa uutta

Tuhon oma

Onko kokemusta tämänkaltaisesta tuotteen ennenaikaisesta vanhentamisesta?:

Kun tekniikka alkaa olla joiltakin osin suht koht kestävää, niin tuotteisiin lisätään jokin aikaa myöten jokseenkin varmasti kohta pian itse tuhoutuva osa.

Minulla on tuoretta kokemusta kahdesta "arvokamerasta", jotka periaatteessa ovat oikein käyttökelpoisia ja laadukkaita. MUTTA... Toisesta turposi kitkapinnaksi asennetut kumitallat rungon etu- ja takapuolelta, toisesta irtosi rungon takaseinässä oleva kitkapinta eli "peukalojarru".

Kun yritin sovittaa viimeistä irronnutta osaa paikalleen tarkoituksella liimata se omin avuin paikalleen takaisin kameran runkoon, niin - hupsista - talla oli turvonnut noin 20% leveämmäksi kuin mitä sille varattu syvennys oli ja mitä tallan leveys alunperin oli ollut. Noin kolmen senttiä leveä kumiosa oli turvonnut yli 5 millimetriä. Runsaassa kahdessa vuodessa! (Takuuaika on tietysti sopivasti umpeutunut.)

Uusi osa ja sen asennus huollossa maksaisi postituskuluineen noin 60 euroa.

Vanhassa 60-luvulla ostetussa kamerassani pintamateriaalit ovat yhä edelleen mitoissaan ja paikallaan. Mitähän hiivaa nykykameroiden kumisiin kitkapintoihin lisätään, kun ne hieman yli kahdessa vuodessa ovat lihoneet viidenneksellä? Molemmat kamerani, joista kitkapinnat ovat omia aikojaan tipahtaneet irti, ovat ns. kalliita tuotemerkkejä.

Taitaa olla kyse ihan tahallisesta tuotteiden "teknisestä vanhentamisesta", yhdestä tuotantotalouden ja insinööritaidon nykyisistä erityisaloista, jolla tuotekiertoa kiihdytetään. Ensimmäiseen kameraan ei ole varaosatallaa enää edes saatavilla, uudehkoon kameraan, joten on pakko ostaa tilalle kokonaan uusi kamera (sisuskalut näkyy, ei sitä kehtaa käyttää).

Taidan siirtyä halpiskameraan, jonka valmistuksessa insinööritaito ei ole ihan näin pitkälle kehittynyttä, kuin näissä uusissa merkkituotteissa.

13

131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jfhgfhg7657676yfyf

      jos se on suunnitteluvirhe, kyllä kai sellaisestakin tuotteen valmistajalla on joku vastuu.

    • nikon_d90

      Kehtaatko kertoa mikä se tällainen arvoton arvokamera lienee?

      • kallis tuotemerkki

        No sehän on sellainen jossa kitkapinnat ovat ns. kalliita tuotemerkkejä.

        Muistaakseni maailman kalleimmaksi tuotemerkiksi on väitetty Minoltan merkkiä. Se menee näätsen niin, että mikä tahansa piraatti on arvokas kun siihen liimataan kallis turpoava tuotemerkki.
        Eli kallis tuotemerkki tekee kalliin merkkituotteen vaikka p…sta

      • Tuhon oma

        Häijympi keisi: Panasonic LUMIX DMC-FZ10. Hankintahinta aikanaan oli 650€. Kumitalla-sormijarru etuseinässä pysyi paikallaan 3,5 vuotta. Takaseinän talla irtosi vähän myöhemmin.

        Maahantuojan huollon ilmoitus Panasonikin sormijarrujen saatavuudesta on tässä:

        "Kyseisiä osia ei ole saatavana vaan kameraan pitää vaihtaa etu- ja takakuori, huollon hinta noin 215e mahdolliset toimituskulut."

        Kokonaishinta postikuluineen kahdella kumitetulla suoraan rungon ulkopintaan liimattavalla teipinpatkällä, pituus yhteensä noin 8 cm ja kokonaispaino max 2 grammaa, on vähintään 231,40 euroa.

        Panasonicin peukalojarrun kilohinnaksi tulee noin 115.700,00 euroa. Panasonic Lumixin ulkokuoren kumitetut teipinpätkät ovat kultaakin kalliimpaa!

        Suosittelen: pysy erossa PANASONIC LUMIX kameroista.
        (Vaikka muuten ne hyviä ovatkin.)

        Muutenkin koko asian selvittäminen oli kaiken aikaa Panasonicilla yhtä luukuttamista. Kysy sieltä, kysy tuolta... On palvelun tyyli muuttunut järkysti siitä, kun Panasonicin maahantuonti, huolto ja takuuasiat oli Kaukomarkkinoilla.

        Toinen keisi hoidettiin lopulta asiallisesti kuntoon. Osan hinta kotiin toimitettuna oli alle 10 euroa, joten sen merkin jätän mainitsematta.

        Sen kameran varaosan vaihdon hinta putosi kuitenkin lopulta lähes 1/8-osaan, kun osan kaksipuolisen kiinnitysteipin liimaus uskottiin kameran omistajalle, eikä työtä tarvinnutkaan postittaa merkkihuoltoon, jossa minimiveloitus työstä olisi ollut vähintään 40 euroa. Sen rungon hankintahinta oli aikanaan yli 1000 euroa.

      • ja maailma pelastuu
        Tuhon oma kirjoitti:

        http://www.cameraleather.com/colors/restoration_black.htm

        Ostin aikoinaan palasen vastaavaa. Maksoi silloin alta 10€ ja siitä palasta on riittänyt kyllä muuhunkin kuin kameraan (20x30 cm).
        Mukavammalta tuo tuntuu näppeihinkin kuin nuo kumi lärpäkkeet ja pysyy jopa kiinnikin kunhan putsaa kamerasta vanhat liimat ensin pois kunnolla.

      • mie täältä
        ja maailma pelastuu kirjoitti:

        http://www.cameraleather.com/colors/restoration_black.htm

        Ostin aikoinaan palasen vastaavaa. Maksoi silloin alta 10€ ja siitä palasta on riittänyt kyllä muuhunkin kuin kameraan (20x30 cm).
        Mukavammalta tuo tuntuu näppeihinkin kuin nuo kumi lärpäkkeet ja pysyy jopa kiinnikin kunhan putsaa kamerasta vanhat liimat ensin pois kunnolla.

        Kappas, kiitti vinkistä!=)

    • Tuhon oma

      Kullan hinta http://kullan.hintatiedot.org/ sivun tietojen mukaan on nyt noin 30.000,00 euroa per kilo.

      Panasonic Lumix -kameran teipinpalat maksavat 3,8x eli liki 4 kertaa enemmän kuin kulta. Sitä paitsi kullan hinta on nelinkertaisunut viime vuosina. Verrattuna muutamien vuosien takaiseen kullan hintaan Panasonicin sormijarrut maksavat nyt 16 enemmän kuin kulta kameran osotohetkellä.

      Kullan hinta ilmoitetaan muodossa dollaria per unssi, joka on yhtä kuin 28,349523125 grammaa. Kiloon mahtuu 35,274 kappaletta unsseja. Unssihinta on nyt noin 1500 dollaria. Kilohinaksi tulee päivän taksojen mukaan 52910,95 dollaria eli 36.784,8428 euroa. Tämä alkaa olla lähellä vuosikymmenen korkeinta hintatasoa.

      Siitä on vielä matkaa Panasonicin varaosan 115.700,00 euron kilohintaan.

      Valmistajan huollossa (toinen merkki) kameroiden sormijarruja väitetään kulutustavaraksi. Ei siis ihme, että niiden vanhentumista vauhditetaan kemistien asiantuntemusta sopivasti soveltaen, niin että kumitetun teipinpalan hinta saadaan suorastaan tähtitieteelliseksi.

    • Unssi kultaa on kylläkin n. 31,1 grammaa.

      • laskettu on

        Totta puhut.

        Se on amariikanmaalla vähän samoin kuin jos meillä kilo jauhoja olisi 1000 grammaa, mutta "kilo" rautaa 1097 grammaa.

        (Gold is measured in troy ounces. One troy ounce is exactly 31.1034768 grams. This makes the troy ounce larger than the avoirdupois ounce, which has a mass of 28.35 grams.

        Read more: http://wiki.answers.com/Q/How_many_grams_in_one_ounce_gold#ixzz1O2WIFZfJ )

    • ElinKaari Käyrä

      Aiheestahan tuli oikein telkkari ohjelma siitä miten härskisti valmistajat
      koittaa vähentää tuotteen elinikää taisi olla "hehkulampun tarina" niminen.
      Printterissäkin oli mikrosiru mikä jumittaa toiminnan ku riittävästi oli
      tulostettu.
      Totuus on kyllä oikeesti se ettei ole tarkoituskaan valmistaa kestävää
      edes perinteisillä hyväksi koetuilla laatu merkeillä nykyää.
      Hinta ei aina vastaa laatua joskus vanha kunnon osottautuu
      paremmaksi kuin uus ja kallis samanmerkkinen.
      Fyrkat veks ja uutta mallia markkinoille on markkinavoimailijoitten idis.
      Valmistajien salaisinta tietoa on tuotteesta laadittu nk.elinkaarikäyrä jota
      ei ainakaan missään mainoksissa tai muualla julkasta ei edes jälleenmyyjille.

      • Niin siinä 40 euron printterissä on se laskuri, jotta muste ei valuisi yli ja pilaisi 200 euron pöytää. Ehkä tämä on härskiä. Minusta siinä ajatellaan kuluttajaa. Jotta tuo siru tulee vastaan täytyy käyttää tuhannella eurolla mustetta. Mustesuihkuissa ansaitsemismalli perustuu musteiden myymiseen, ei uusien printterien myymiseen.

        Tuotteen kesto optimoidaan kattamaan sen oletettu käyttöikä. Digikameran käyttöikä on ehkä viisi suotta. Ei kannata tehdä kameraa, joka kestää 15 vuotta. Tämä ei ole mitään rahastusta, vaan siitä hyötyy nimenomaan kuluttaja, kun saa edullisemman tuotteen.

      • Tuhon oma
        okaro kirjoitti:

        Niin siinä 40 euron printterissä on se laskuri, jotta muste ei valuisi yli ja pilaisi 200 euron pöytää. Ehkä tämä on härskiä. Minusta siinä ajatellaan kuluttajaa. Jotta tuo siru tulee vastaan täytyy käyttää tuhannella eurolla mustetta. Mustesuihkuissa ansaitsemismalli perustuu musteiden myymiseen, ei uusien printterien myymiseen.

        Tuotteen kesto optimoidaan kattamaan sen oletettu käyttöikä. Digikameran käyttöikä on ehkä viisi suotta. Ei kannata tehdä kameraa, joka kestää 15 vuotta. Tämä ei ole mitään rahastusta, vaan siitä hyötyy nimenomaan kuluttaja, kun saa edullisemman tuotteen.

        Vaan jos yli 600 euron kamerasta tippuu ensimmäinen osa omia aikojaan hieman yli kolmessa vuodessa, ja tilalle saa uuden osan vain neljä kertaa kullan hintaa kalliimmalla, niin mikään selittely ei tee asiaa järkeväksi. En kyllä ymmärrä, mitä minä kuluttajana siitä hyödyn, että siihen tahtiin ON PAKKO ostaa kokonaan uusi, vaikka sen hieman halvemmalla saisinkin kuin sen alkuperäisen.

        Lumixissani tekniikka pelaa kuin uutena, mutta sisuskalut näkyvät irronneen tallan alla olevista rei'istä. Ei sellaista kehtaa ihmisten ilmoille viedä. Sitä paitsi yksi sähköä johtava roska, vaikka märkä hius, saattaa aiheuttaa oikosulun ja kuvauskeikan loppumisen lyhyeen.

        Näissä alussa mainituissa keiseissä kumiosat paisuivat ja turposivat, kunnes eivät mahtuneet koloihinsa, vaan tippuivat pois. Samalla liima muuttui kummaasakin geelimäiseksi, tahmeaksi kuin hunaja. Kummassakin kameramerkissa prosessi eteni jokseenkin samassa aikataulussa, vaikka ne oli hankittu vuosia eri aikaan.

        Niin toimii teknisen vanhentamisen idea. Mitään toiminnallista kuluttajaa palvelevaa ideaa irtoavilla pintakumeilla ei todellakaan ole.

        Samahan se on tekstiileissä. Acryyliä lisätään lankaan. Näin saadaan tuote, joka jo noin viiden käyttökerran jälkeen näyttää nukkaiselta ja vanhalta, rumalta ja loppuunkuluneelta. Sen jälkeen kuluttaja menee ja ostaa taas uuden. Tässä elinkaari-ideologia on saavuttanut yhden huippuinnovaatioistaan.

        Tosin moni ei ymmärrä, että acryylin ainoa rooli on tuhota tuote "fiksusti", huomaamattomasti mutta nopeasti. Sama se näyttää olevan tavoite uusien kameroiden trendikkäillä pintalisukkeilla.

        Niinhän se on, että köyhän ei kannata ostaa halpaa. Mutta nykyään se on jo niin, että kalliskaan ei ole sen kummempi kuin halpistavara.

      • Tuhon oma kirjoitti:

        Kannattaa miettiä kaksi kertaa ennen kuin panee 600 euroa nopeasti vanhenevaan tekniikkaan. Käsitin, ettei tuo osa ole sinänsä mitenkään välttämätön kameran toiminnalle, joten miksi se pitäisi edes uusia. Vedä päälle vaikka pala mustaa teippiä.

        Minulla on kaksi Canonin alunperin parinsadan euron kameraa päässyt eläkkeelle Toisessa tilan valintakytkin pätkii hieman, toinen on periaatteessa aivan kunnossa. Vanhempi kamera täyttää pian kuusi vuotta.

        Jos laite hajoaa, ei aina tarvitse miettiä jotain salaliittoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4167
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3403
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1775
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1633
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1412
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      915
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      852
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      813
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      778
    Aihe