Elikkä olen täysi-ikäinen poika jolla olisi unelma löytää rakas tyttö vierelleen katselemaan tätä maailmaa yhdessä. Olen noin 180 pitkä ja painan noin 90kg. Tarkoituksenani on laihduttaa tuosta vielä lisää ja hankkia myös lihasta, sillä ajattelen tyttöjen pitävän siitä enemmän. En kuitenkaan ole tästä asiasta varma... Harrastan myös nykyään kovasti omatoimista liikuntaa. Soittelen kitaraa ynnä muita instrumenttejä ja teen myös musiikkia tietokoneella. Olen hyvin rauhallinen ihminen ja nautin hiljaisuudesta, en voisi juhlia enkä mennä paikkoihin joissa on kova meteli. En myöskään juo enkä polta. Olen oman tieni kulkija jolla ei ole tiukasti lukkoonlyötyjä tulevaisuudensuunnitelmia mutta suuria haaveita löytyy. Olen sympaattinen, elämäniloinen, luotettava, kauniita asioita arvostava, hieman jopa ''vanhankansan nuorimies'' jolle perinteet ovat tärkeitä. Mutta siis, en voi uskoa löytäväni sitä unelmieni ihanaa tyttöä vierelleni, suurimmaksi osaksi johtuen ulkomuodostani...
Olenko siis aivan väärässä kun ajattelen, että tytöt etsivät vain niitä laihoja (oikeasti laihoja) poikia vai kelpaako vähän lihaksikkaampi ja rotevampikin useimmille? Kaikkihan yrittävät aina sanoa ettei ulkonäöllä ole merkitystä, mutta se asia on myös tieteellisesti tutkittu ja varsinkin paria etsiessä ulkonäöllä on suuren suuri merkitys. Ei ehkä enää myöhemmin sitten.
Olenko siis aivan väärässä kun ajattelen, että tytöt etsivät vain niitä laihoja (oikeasti laihoja) poikia vai kelpaako vähän lihaksikkaampi ja rotevampikin useimmille? Kaikkihan yrittävät aina sanoa ettei ulkonäöllä ole merkitystä, mutta se asia on myös tieteellisesti tutkittu ja varsinkin paria etsiessä ulkonäöllä on suuren suuri merkitys. Ei ehkä enää myöhemmin sitten.
Vastaukset 12
Vanhimmat
No ei oikeestaa. Mulle kelpaa semmone sulone ehk hiuka pyöree nallekarhu, mitä olis kiva päivät ja illat halailla ja nojailla ja olla suojas ja lämpimäs. Ite palelen kato kokoaja, en oo ees laiha, normaali painone mut niiku laihtumista ja kaikkia ravintopuutteita on ni sen takii sit palelen. Mut siis semmosta nallukkaa olis kiva saaha vierelle. = 3
No, en kuitenkaan aivan toivottomassa tilanteessa ole :D Ja etsin juuri tyttöä joka haluais käpertyä kainaloon, olla siinä vaan, jota vois silitellä ja jolle vois puhella kaikkee sulosta!
Jos on niin pinnallisia ihmisiä ettet kelpaa niin älä edes vaivaudu :D Vaikutat ihan kiinnostavalta tuollaisena mitä itsestäsi kerroit, ja en siis ole mikään toivoton tyttö vaan ihan omasta mielestä nätti, urheilullinen neitonen =DD Kyllä sulle se kulta löytyy usko pois :D Vaikutat jo itsekin sellaselta kultakimpaleelta että moni tyttö vaihtas poikaystäväsä suhun millon tahansa heh :P
mistä päi oot?
paljo kuuluu sulle?
no ooks varattu?
Hmm kysyiköhän joku mistä minä olen kotoisin vai? :D Kun en oikein nyt saanut selvää... Voin vastata, mutta yksityisesti sitten :P Tuossa on osote joten pistäkää viestiä jos haluatte :D
[email protected]
awwwwww :33
Et voi.
Varmasti löydät vielä kullan vierellesi, kuulostat ainakin niin ihanalta, :)
Todellla AAW:sitlä oikeeen:)
Mulle kelpaisi kulta, huolimatta ulkonäöstä, painosta yms. Luonne on minulle tärkein (:
kuuleppas....miks ees kysyt? sä kuulostat mukavalta,nallemaiselta,ihanalta ja uskolliselta! just tommosen poikakaverin haluun! muista ei ulkonäkö oo aina tärkein vaan luonne! en ihmettele jos sulle tulee tyttö jono sun oven taakse :) ja jos tulee niin minä oon siinä ensimmäisenä (; missä sä asut,voijaan tutustuu vähän enemmän....