Aikuiset " lapset " 40 -50 ovat erilaisia samassa perheessä, suhteessa vanhempiinsa.
Moni aikuinen "lapsi " ei välttämättä kehity ymmärtämään omien vanhempien avuntarvetta, saattavat tiuskia ärtyneesti.
Tietenki heillä itsellään on omat perheet omat huolet, omat kriisinsä, eivät jaksa paneutua omien vanhusten huoliin, sekin on ymmärrettävää.
Oliko ennen toisin ?
Moni aikuinen "lapsi " ei välttämättä kehity ymmärtämään omien vanhempien avuntarvetta, saattavat tiuskia ärtyneesti.
Tietenki heillä itsellään on omat perheet omat huolet, omat kriisinsä, eivät jaksa paneutua omien vanhusten huoliin, sekin on ymmärrettävää.
Oliko ennen toisin ?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kuka kehtaa arkaa asiaa täällä vatvoa, jokainen äiti varmasti kärsii omissa nahoissaan lastensa kiukuttelut sun muut ymmärtämättömyydet.
Äidin rakkaus on rajaton.
Hyvä aloitus ja varmasti jokainen on kokenut yhtä jos toista, kyllä keskustelu on paikallaan.
Itselläni on kaksi liki 50stä, eriluonteisia ovat mutta, tämä elämän rytmi tässä kiireisessä maailmassa, omat juuri kotoa irtautuvat lapset ovat heillekin melkoista muutosta ja 'vaihtelua'.
Tarvitsisin pientä korjaus apua silloin tällöin, kun ei ole aikaa ja väsymystä heilläkin, apua joutuu odottamaan joskus loputtomiin.
Tuntuu jo siltä että ei ole vanhalla toivoakaan saada edes pyynnöstä apua.
Yhteyksiä pidetään ja välit ovat läheiset, silti huoltoa tarvitsevat siirtyvät seuraavaan käyntiin!
Emmehän voi paljon painostaa omia tarpeitamme, joskus joku vieras korjaa ketterästi siihen olen luottanut ja se toimii.
Kerro tarkemmin, tapausskohtaisesti, tollai yleisesti on vaikea ottaa kantaa.
Usein aikuiset lapset on huikeasti paremmin koulutettuja, kuilu sivistystasossa on suuri, äidin ja tyttären / tyttärten maailmat ei enään kohtaa, vahvatahtoiset äidit ja tyttäret saattaa aiheutta kipeitä ristiriitoja toisilleen, ihmis-suhde solmuja joskus on hyvin vaikea avata.
Myös vanhusten tulis "aikuistua " päästää irti lapsistaan, oppia elämään omaa elämäänsä täysillä, ei enään sitoa huoliinsa lapsiaan, vaikka joskus onkin vaikea ymmärtää hyljätyksi tulemista.
Jokainen äiti mieluummin kehuu, ylistää omaa onnistumistaan kasvattajana , harva pystyy tunnustamaan epäonnistuneensa ihmis-suhteissaan lapsiinsa.
Tuttavapiirissä on muutamia perheitä ts aikoinaan yksinhuoltajiksi jääneitä äitejä ja isiäkin vanhempi hallitsee jopa koko elinikänsä lastaan. Isäukko on mustasuukainen ainokaisesta tyttärestä joka on nainut niinmaar perusteellisen huonon miehen jossa ei hyviä puolia olekaan. Liitto on kestänyt jo yli 30v ja kestää edelleen. pahin syy vävyssä on, elää omillaan ja kieltäytyy konjakki juopotteluista apen kanssa, on siis itsenäinen perheenisä on pitänyt ja pitää ohjat omissa näpeissä..
Äidit taas ovat velvoittaneet ainokaisensa hoitamaan ja huoltamaan heidät hautaan saakka, ainokaiset ovat myös tehneet sen. Sitten ollaankin yksinäisiä sieluja vailla ketään läheistä, ikäkin lähentelee 70 vuotta, heillä on siis jäänyt oma elämä elämättä, vaikeaa on kumppania löytää enää siinä iässä. Niin ystävät voi valita mutta sukulaisia ei näinhän se menee. Olen joskus miettinyt millainen valtahirmu vanhempi voikaan olla omaa lastaan kohtaan.
On parempi lapsen itsenäistyä elämään omaa elämää eikä olla vanhempien kahleissa liki 65 - 70v ikään saakka. Sanonta, hanki oma elämä, on hyvä ohje jokaiselle, lapsien on hyvä pitää yhteyttä vanhempiin, suhteet kunnossa. Voi kysyä tai saada hyviä ohjeita silloin kun mummille tulee puutetta tiedoista, miten menetellä. Kun on suhteet kunnossa on hyvä nukkua yöunet.
Omaan äitiin oli läpi elämän huono suhde. Kukaan ei ole aiheuttanut niin paljon pahaa elämässäni kuin hän. Siihen aikaan mielenterveysongelmia ei osattu hoitaa.
Omien lasten kohdalla kaksi poikaa ja tytär olen yrittänyt välttää äitini tekoja. Meillä on ihan hyvät välit. Elämä ei ole ollut mikään ruusutarha, olen lasten epäonnistumisten kautta usein kokenut olevani huono äiti.
En ole juurikaan joutunut pyytämään heiltä apua. Keskimmäinen, poika, on se joka on auttanut muutoissa yms. Vielä olen tervehkö ja olen toistaiseksi se joka auttaa, mm. lastenhoidossa ja taloudellisesti pienestä eläkkeestäni.
Kesää menee taas lasten kanssa, välillä kyllä mietityttää kuinka pitkään vielä jaksan tätä hoitourakkaa. Joskus vitsaillaan tyttären kanssa, että toivottavasti minusta ei tule ihan höperö ennen kuin lapset ovat vähän varttuneet ja viisastuneet.
Poikien apuun en tulevaisuudessa usko, pakoon ne menee vaikeuksia kuten aina. Tytär varmaan auttaa voimien mukaan. Yritän kuitenkin huolien kaatamista lasten niskaan, heillä tarpeeksi jo omassa elämässä,
Ihanne tilanne olis terve hyvä ystävyys äiti / tytär suhteessa, oikea ystävyys ei sido, ei vaadi, antaa vapauden, arvostaa toisiaan, hyöty elämän hyvissä ja vaikeissa asioissa olis molemmin puolinen, ihminen ei koskaan ole valmis ihmisenä.
pistän tähän soppaan.
Jos on huonot välit, molemmat osapuolet menettävät,
jos on hyvät suhteet, molemmat osapuolet hyötyvät,
varsinkin lapset saavat silloin paljon!
Vaikeakin anoppi-suhde voi kääntyä hyväksi, kun itse
muuttaa sitä kestävästi ja kärsivällisesti paremmaksi.
Palkinto tulee silloin.
Lapsiani en voi moittia mistään. Joka päivä soittavat ja kysyvät, onko kaikki kunnossa. Toistaiseksi ei ole ollut ongelmia lasteni ja minun suhteissa.
Suhteet säilyvät, kun pitää sovun yllä. Autamme toinen toisiamme vointimme ja mahdollisuuksiemme mukaan.