että enään en äänestä yksissäkään vaaleissa. Sanoo kansa miten vain mielipiteensä, niin samat paskanaamat siellä on päättämässä ja mikään ei koskaan muutu.
Nyt sen olen päättänyt
8
189
Vastaukset
- Kohti kesäää
Todellinen suunnan muutos olisi tapahtunut silloin, jos persut olis saanut muutaman tuhat ääntä lisää ja olisi ollut suurin puolue. Hallitus neuvottelut olis käynnussä ihan eri porukalla. Äänestäminen on ainut tapa vaikuttaa. Hurrit antaa äänet RKP ja hallituksessa aina mukana 4% kannatuksella....
- persuuksille pudonnu
Kitinkontit!!!Ei Suimessa merkitse mitään kansalaisten äänet.Kaikki voidaan kiertää kun on tarpeeksi kieroja konkkareita.
- Jutta Jymäyttäjä
Näin on! Tämän hetkinen basaari-hallitus on hyvä esimerkki siitä miten kierrellään ja kaarrellaan vaikka vaaleissa oli kovat puheet ja linjaukset! Paavo Paskahousu on tämän basaarin eliittiä!
- sdfg
Kuten sanoin jo ennen vaaleja.
Ihan sama mitä äänestetään, kuka on "vallassa" jne.
Todellinen valta on rahalla ja niillä jotka rahaa jakavat.
"sen lauluja laulat jonka leipää syöt".
En äänestänyt, enkä äänestä. - ooopppooosiitiiioonn
Olisi pitänyt persujen aidosti ottaa vastuuta eikä jäädä oppositioon. Että tosiaan, jos persuja äänestit, kannattaa ensi kerralla miettiä tarkkaan annatka taas äänesi luusereille!
- Gregor Gunham
Tässähän se taas nähtiin tuosta Portugali tukipaketista, mikä on todellinen asenne siihen kumpi on tärkeämpi asia.
Oman maan köyhät vai nämä itsensä kriisiin ajaneiden maiden rikkaat.
Ainoastaan Perus suomalaiset ja Vasemmisto vastustivat tätä portugali tukipakettia 100%.
Kokoomus, SDP, Keskusta, RKP, Vihreät, Kristillisdemoktaatit äänestivät portugali tukipaketin puolesta eli ei löytynyt yhtään EI ääntä näiden puolueiden kansanedustajista.
Nämä KYLLÄ äänen antaneet kansanedustajat eivät välitä pätkääkään oman maan syrjäytyneistä ja köyhistä ihmisistä.
He ajavat pelkästään EU maiden asioita, ei suomalaisten.
Näissä puolueissa löytyy niitä takin kääntäjiä ja vaalilupausten syöjiä.
He ovat pettäneet äänestäjät, nuolevat kokoomusta, ovat kokoomuksen talutus hihnassa ja tottelevat mitä Kokoomus sanoo.
Heillä ei ole selkärankaa, kuten on Perus suomalaisilla ja Vasemmistoliitolla, jotka äänestivät portugali pakettia vastaan.
Kyllä äänen antaneet kansanedustajat ajavat sitä, että nämä eu maiden velat kaadetaan suomalaisen veronmaksajan niskoille, vaikka ei hän ole osallinen näiden maiden valkakriisiin millään tavoin.
Jutta Urpilaisen ja muiden muka suomalaisten köyhien asiaa ajavien kansanedustajien on aivan turha eduskunnan täys istunnossa puhua sanaakaan oman maan köyhien asioiden ajamisen puolesta.
Jutta ja muut Kyllä äänen antaneet ovat täysin erkaantuneet tavallisen köyhän ihmisen arjesta, eivät he tiedä siitä asiasta yhtään mitään.
He elävät hienosto elämää, ei mitään muuta.
Vaalien alla kyllä oltiin niin köyhien puolella ja luvattiin kaikkea mahdollista hyvää, kunhan vaan annatte äänen minulle, varsinkin SDP:n Jutta Urpilainen lupasi, mutta enpä tätiä äänestänyt, vaan perus suomalaisia.
Oli niin läpinäkyvää valehtelua vaalien alla, että voi sentään.
Samoin Vihreiden Sinnemäki, kuinka epätoivoisesti ihminen haluaakin sinne eduskuntaan, kun vaalien alla vasta heräsi ja heti lupasi 100 euroa lisää perusturvaan, jos vaan äänestätte minua.
Todellisuus on se, ettei suomessa ole mitään hyvinvointia, eikä perusturvaa.
Jos olisi lailla turvattu perusturva, niin jokainen suomalainen saisi perusturvassa määritellyt rahasumman automaattisesti, ilman mitään luukulta toiselle pompottamista.
Se on vaan tosiasia, että joku joutuu tulemaan toimeen ilman mitään tuloja.- Kassakone soi?
Ihan puhtaasta uteliaisuudesta ajattelin kysyä, että miten ajattelisit löytyvän rahaa kaikille sitä tarvitseville? Perusturvasta kuuluu huolehtia vaan se ei ole mikään hokkuspokkus-temppu. Tarvitaan tuottoa, josta saadaan lisää verovaroja ja sitä ei pelkillä sisämarkkinoilla saada. Jos vähäosaisempien määrää kasvaa ja työllisten määrä vähenee, niin eikö ongelma ole aika ilmeinen? Kun perusturvan varaan joutuvia olisi vähemmän, niin tasokorotus voisi olla huomattava ja palvelisi paremmin sitä todella tarvitsevia. "Elämäntapa-chillailua" ei saisi edistää. Eikö ensisijaista olisi löytää työttömille työtä? Valtiovallan olisi satsattava aikuisten oikeisiin toimenpiteisiin taataksemme kotimaisen työn jatkuvuus eikä tehdä sellaisia päätöksiä, joiden seurauksena työt valuvat rajojen ulkopuolelle. Yksikään puolue ei ole vielä esittänyt mitään järkevää asiasta, vaan sama rahansiirtely taskusta toiseen jatkunee. Varakkaat ja bisneselämä pitää saada osaltaan tähän savottaan eikä vain kotiuttamaan markkinoilta rahat pois. Kvartaalitaloudesta luopuminen olisi ehkä tehokkain tapa saada bisnesmaailma ajattelemaan pitkäjänteisemmin mutta helpommin sanottu kuin tehty. Rahan pitäisi palvella eikä rahaa saisi palvella eli rahan tulisi pyöriä, ainakin jos mielitään pysäyttää valtion velkaantuminen. Vai moniko meistä haluaa, että perusturvamenot katetaan ulkomaisella velalla?
- KuokkaJussi
No ei sitä nuin vaan kannata äänestämistä lopettaa, jos ny yhen kerran ääni män
harakoille, pitäähän sitä äänestää jatkossaki ja jos ei muuta nii sitä aku ankkaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574147Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643387Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541765Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251623Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961403Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?131906Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235850en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115806anna hänen mennä
Jos rakastat jotakuta, anna hänen mennä. Jos hän palaa, hän oli aina sinun. Jos ei, hän ei koskaan ollut. Tällaiseen rakkauteen tämä mies uskoo.54769