Nyt näyttää olevan aika paljon näitä Virolaisia halukkaita, jotka ovat tulleet työnperässä tänne Suomeen. Samanlaisiahan ne ovat kuin muutkin ihmiset, hyviä että huonoja.
Onko kenelläkään kokemusta naapurimaan kansalaisista ja onko tullut vastaan jotain ongelmia.
Suomessahan on jo paljon niitä jotka ovat asuneet täällä jo kauan ja ovat saaneet Suomen kansalaisuudenkin. Mutta kuitenkin arvelluttaa vuokrata heille kun koskaan ei tiedä koska he palaavat kotimaahansa ja voivat jättää vuokrat maksamatta. Aika työlästä voi olla jos lähtee rahojansa jahtaaman rajan toiselle puolelle.
Virolaiset vuokralaiset
2
317
Vastaukset
- RiskiäOoon
Aikoinaan kun aloittelin vasta vuokraamista niin samasta firmasta 2 virolaista olivat kiinnostuneet asunnostani. Kerroin aluksi vuokran jo ennen näyttöä ja vaikutti ihan ok. Putkiremontti oli tulossa arviolta reilu vuoden päästä, joten vuokrakin oli normaalia alempi. Se ei tuntunut haittaavan heitä kun muutenkin oli kyse vain väliaikaisesta asumista.
Puhuivat myös, että voisivat kiinnostua vuokraamaan myös osittain kalustettuna. Minulla olisi jäänyt tavaraa yli kun silloin olin muuttamassa tyttöystävän luokse. Sohva, sänky, olohuoneen pöytä ja jotain muuta pientä sälää, niin pyysin yhteensä vuokraa kalusteista lisää 20e. Vetivät sitten jotenkin herneen nenäänsä esittelystä ja jäi auttavan kielen takia kyse siitä että pyyntöni kokonaisuutena olisi ollut liian iso, jota näin kokemuksen kautta peilattuani oli edelleen alle markkinatason kun muita ilmoituksia on tullut seurattua. Onneksi ei tullut kauppoja, sillä sain kalusteet osittain myytyä ja sain suomalaisen nuoren naisen, joka maksoi kovempaa vuokraa eikä ollut mitään ongelmia vuokrasuhteessa.
Ainut mikä hieman kismitti jonkun aikaa kun eivät suostuneet katsomaan silmiin enään edes töissä, vaikka aluksi oltiin niin kielinmielin. Ja käsi sydänmelle laittaessani, niin mielestäni mitään erityistä näytössä ei tapahtunut esim. olisin sanonut jotenkin erityisesti poikkiteloin ylimielisesti, että voisivat jotenkin olla vihaisia minulle. Kai se on vain niin, että jotkut inhoavat vuokraisäntiä...
Mielestäni on aika iso riski kuitenkin vuokrata ulkomaalaiselle, jonka voisi olettaa muuttavansa takaisin lähivuosina kotimaahansa. Jos vuokralainen "katoaa" ja jättää halpoja tavaroitaan asuntoon sekä vuokrat maksamatta, niin kusessa ollaan, koska ei saisi kuitenkaan noin vain heittää toisen omaisuutta pois vaan pitäisi säilöä johonkin. Ja sehän usein maksaa, sillä harvalla on (pienen) huoneen verran ylimääräistä tilaa toisen tavaroille.- huonojakokemuksia
Minä kerran erehdyin näyttämään asuntoani yhdelle Virolaiselle naishenkilölle. Sen jälkeen naisesta ei ole kuulunut mitään mutta sitäkin enemmän Virolaiset ottivat yhteyttä asunnostani. Olisiko tämä ensimmäinen nainen ollut pelkästään tutustumis tarkoituksella ja siitä sitten ilmoitteli muille Virolaisille. Vastauksia tuli joka päivä joka tuntui jo ahdistavalta.
Ensimmäinen ja viimeinen näyttö naapureille!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "944233Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293213No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10949
- 136936
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124786- 11770