Vakuutusyhtiöiden mukaan poliisi selvittää liian laiskasti tulipalojen syttymissyitä. Alueelliset erot tutkintainnokkuudessa ovat suuria, minkä vuoksi poliisilta jää tuhopolttoja huomaamatta.
– On joitain alueita, joilla tarvitaan hyvin vahva epäily rikoksesta ennen kuin poliisi alkaa selvittää palon syttymissyytä, kritisoi vakuutusyhtiö Ifin tutkijatoimen päällikkö Jarmo Murtomäki.
– Eikä epäilyä voi oikein tietää ennen kuin on tutkittu.
Suomessa syttyy noin 15 000 tulipaloa vuosittain. 2000-luvun alussa tehdyn arvion mukaan noin joka kuudes palo on tuhopoltto. Tosin alueellisesti niiden osuus voi nousta jopa lähelle puolta kaikista paloista.
Murtomäen mukaan uusi pelastuslaki ei kirjaa viranomaisten vastuuta tarpeeksi selvästi. Poliisissa taas ollaan sitä mieltä, että ympäripyöreä laki mahdollistaa paremman yhteistyön poliisin ja pelastustoimen välillä. Lisäksi tuore poliisilaki lisää poliisin vastuuta palojen syiden selvittämisessä.
– Nyt täytyy muistaa, että uutta lainsäädäntöä ollaan vasta soveltamassa. Nyt rajapinnat laitetaan kuntoon, poliisiylitarkastaja Robin Lardot vakuuttaa.
Hän ei ota kantaa siihen, onko poliisin tutkintainnokkuudessa suuria alueellisia eroja.
– Nämä asiat sovitaan ylätasolla ja ohjeistetaan sitä kautta joka paikkaan.
Murtomäen mukaan esimerkiksi Turussa palonsyyntutkinta toimii esimerkillisesti.
– Savonlinnan suunnalta tiedän taas tapauksen, jossa omakotitalossa oli ollut kolme palopesäkettä, eikä se riittänyt poliisille syyksi aloittaa tutkintaa rikoksesta. Kolme samanaikaista tulipaloa on aikamoinen sattuma, Murtomäki toteaa.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/224427.html
Poliisi ei viitsi tutkia
17
114
Vastaukset
- Täällä Helsingissä
Poliisilla on vakavampiakin rikoksia selvitettävänä, kuten ilotyttöjen häätäminen nurkilta.
Siihen menee paljon aikaa. - 6
Ei niillä palkoilla nyt sen enempää viitsikään tehdä. Kun valtio on maksavinaan, niin poliisit ovat tutkivinaan. Mistään urkkatyöstähän ei ole kysymys.
- Rahaa palaa
Miksi vakuutusyhtiöt ei tutki itse? Niiden intressi!
- 15
Laiskojahan ne, odottavat käsi ojossa poliisin raporttia ja tutkinnan tulosta. Toinen syy on tietysti ammattitaidon puute, mutta onhan vakuutusyhtiöillä ainakin joitakin omia etsiviä.
- hommiin vaan
15 kirjoitti:
Laiskojahan ne, odottavat käsi ojossa poliisin raporttia ja tutkinnan tulosta. Toinen syy on tietysti ammattitaidon puute, mutta onhan vakuutusyhtiöillä ainakin joitakin omia etsiviä.
Vaan eipä taida vakutusyhtiöiden etsivillä olla poliisivaltuuksiakaan, jotka lienevät edellytys tehokkaalle tutkinnalle.
Poliisin tehtävä on tutkia rikoksia. Hoitakoot poliisit vaan omat hommansa ja pysyköön erossa heille kuulumattomista tehtävistä kutan kaiken maailman typerien lausuntojen antamisesta ja lakien arvostelusta. - 23HHGF22665587
hommiin vaan kirjoitti:
Vaan eipä taida vakutusyhtiöiden etsivillä olla poliisivaltuuksiakaan, jotka lienevät edellytys tehokkaalle tutkinnalle.
Poliisin tehtävä on tutkia rikoksia. Hoitakoot poliisit vaan omat hommansa ja pysyköön erossa heille kuulumattomista tehtävistä kutan kaiken maailman typerien lausuntojen antamisesta ja lakien arvostelusta.Häh !
Jos talo on palanut, niin mitä ihmeen poliisivaltuuksia siihen tarvitaan, jos yritetään selvittää syttymisen syy.
Pystyväthän vakuutusyhtiöitten etsivät selvittämään yhtiöihin kohdistuneita huijauksiakin ilman mitään poliisivaltuuksia.
Ja, ne ketkä antavat poliisissa lausuntoja, eivät tutki tulipaloja. Aivan sama, jos armeijassa kenraali ryhtyisi ryhmänjohtajaksi. - lycka till
23HHGF22665587 kirjoitti:
Häh !
Jos talo on palanut, niin mitä ihmeen poliisivaltuuksia siihen tarvitaan, jos yritetään selvittää syttymisen syy.
Pystyväthän vakuutusyhtiöitten etsivät selvittämään yhtiöihin kohdistuneita huijauksiakin ilman mitään poliisivaltuuksia.
Ja, ne ketkä antavat poliisissa lausuntoja, eivät tutki tulipaloja. Aivan sama, jos armeijassa kenraali ryhtyisi ryhmänjohtajaksi.Eiköhän tutkimuksissa kuitenkin ole kaksi osaa jotka tukevat toisiaan: tekninen tutkinta ja henkilöiden kuuleminen. Teknistä tutkintaa toki voivat suorittaa myös henkilöt ilman poliisivaltuuksia, mutta henkilöiden kuulemisesta ei ilman valtuuksia tule mitään.
Kas kun et ehdottanut myös liikenneonnettomuuksien tutkintaa vakuutusyhtiöille ? Olisipa kiva nähdä, kuinka kivaa sulla olisi kolarin jälkeen, kun vakuutusyhtiön miehet tekisivät yhtiöilleen suotuisia tutkimuksia ja laittaisivat sinut maksumieheksi. Eli kysymys on myös oikeusturvasta ja tasapuolisuudesta. Poliisien kun kuvitellaan olevan puolueettomia ja tasapuolisia, vaikka tosiasiassa se onkin täysin myytti. - 14441776GFH773885435
lycka till kirjoitti:
Eiköhän tutkimuksissa kuitenkin ole kaksi osaa jotka tukevat toisiaan: tekninen tutkinta ja henkilöiden kuuleminen. Teknistä tutkintaa toki voivat suorittaa myös henkilöt ilman poliisivaltuuksia, mutta henkilöiden kuulemisesta ei ilman valtuuksia tule mitään.
Kas kun et ehdottanut myös liikenneonnettomuuksien tutkintaa vakuutusyhtiöille ? Olisipa kiva nähdä, kuinka kivaa sulla olisi kolarin jälkeen, kun vakuutusyhtiön miehet tekisivät yhtiöilleen suotuisia tutkimuksia ja laittaisivat sinut maksumieheksi. Eli kysymys on myös oikeusturvasta ja tasapuolisuudesta. Poliisien kun kuvitellaan olevan puolueettomia ja tasapuolisia, vaikka tosiasiassa se onkin täysin myytti.Valehtelet.
*****Teknistä tutkintaa toki voivat suorittaa myös henkilöt ilman poliisivaltuuksia, mutta henkilöiden kuulemisesta ei ilman valtuuksia tule mitään.******
Kyllä palaneessa talossa asuneita, taikka palosta jotain tietäviä voi kuulla kuka hyvänsä, vaikka naapuri, tai kylänmies. Ei siinä tarvitse olla mikään poliisi. Sen mitä heiltä kuulee voi sitten kertoa poliisille, niin poliisi suorittaa sen jälkeen virallisen kuulustelun.
Niin ne tekevät vakuutusyhtiöitten etsivät nykyisinkin. Suorittavat omia tutkimuksiaan ja jututtavat ihmisiä. Laittava asian paperille ja toimittavat sen jälkeen paperit poliisille, mikäli katsovat aiheelliseksi.
Selvästi näkee, että olet joku tuulipukukansalainen, asioista mitään tietämätön. Useassa Euroopan maassa, kuten USA:ssakin kolarin sattuessa vakuutusyhtiön tutkijat selvittelevät syyllisyyden, ei poliisi. Ratkaisuun tyytymätön voi tietysti sitten lähteä oikeuteen. Poliisi astuu kuvioihin vasta, jos joku on kolarissa loukkaantunut, tai kuollut. - Ai ovat edellytys?
hommiin vaan kirjoitti:
Vaan eipä taida vakutusyhtiöiden etsivillä olla poliisivaltuuksiakaan, jotka lienevät edellytys tehokkaalle tutkinnalle.
Poliisin tehtävä on tutkia rikoksia. Hoitakoot poliisit vaan omat hommansa ja pysyköön erossa heille kuulumattomista tehtävistä kutan kaiken maailman typerien lausuntojen antamisesta ja lakien arvostelusta.Miksi siihen poliisivaltuuksia tarvittais??? Onhan tälläkin palstalla kotilakimiehiä jotka varmasti tutkis vaikka tupakanpolton tuhopoltoksi, kun saavat sillä pisut lirahtamaan luulemalla olevansa oikeassa:) Sääli vain, ettei teillä kodin pikku lakimiehillä ole paskankaan hajua laista:)
- ...
Koska suomen lainsäädännön nojalla rikoksen esitutkinnan suorittamisesta vastaa viranomaiset....
- marssijärjestys
Ylinopeuksien mittaaminen on mielekäämpää ja arvokaampaa työtä, kuin nokisten tomumajojen tonkiminen.
- 17775FGD998852
Venkula on nyt lähes oikeassa. Esim. Hgin poliisin palojaoksessa taitaa olla 3-4 tutkijaa.
Lomista ym. sosiaalipoistumasta johtuen tutkinta jää 1-2 tutkijan tehtäväksi.
Sensijaan Hgin Liikennepoliisissa lienee n. 300 toimenhaltijaa. Poliisi ei itse voi päättää, kumpi on arvokkaampaa työtä, tulipalojen tutkinta, vai liikenneturvallisuus.
Molemmissa kuolee ihmisiä, liikenteessä ehkä kuitenkin enemmän. - The Venkula
17775FGD998852 kirjoitti:
Venkula on nyt lähes oikeassa. Esim. Hgin poliisin palojaoksessa taitaa olla 3-4 tutkijaa.
Lomista ym. sosiaalipoistumasta johtuen tutkinta jää 1-2 tutkijan tehtäväksi.
Sensijaan Hgin Liikennepoliisissa lienee n. 300 toimenhaltijaa. Poliisi ei itse voi päättää, kumpi on arvokkaampaa työtä, tulipalojen tutkinta, vai liikenneturvallisuus.
Molemmissa kuolee ihmisiä, liikenteessä ehkä kuitenkin enemmän.Ja poliisinpalvojan painajaisille venkulasta ei vaan näy loppua ! Relaa vähän !
Kiitos taas muistamisesta, vaikka tälläkin kertaa sain täysin ansiotonta kunniaa !
Oletko jo miettinyt miksi nimittelet "venkulan" jälkeen ? Venkula on jo ollut paljon pidempään, kuin "inisijä" ja "vakiohäirikkö". Mutta "poliisinpalvoja" toki on vielä pidempään ollut käytössä. - Niin voi ollakin...
The Venkula kirjoitti:
Ja poliisinpalvojan painajaisille venkulasta ei vaan näy loppua ! Relaa vähän !
Kiitos taas muistamisesta, vaikka tälläkin kertaa sain täysin ansiotonta kunniaa !
Oletko jo miettinyt miksi nimittelet "venkulan" jälkeen ? Venkula on jo ollut paljon pidempään, kuin "inisijä" ja "vakiohäirikkö". Mutta "poliisinpalvoja" toki on vielä pidempään ollut käytössä.Aivan totta...venkula voitais vaihtaa vaikka pikku ruikkupaskaksi, koska sähän olet teini, jolla ei ole hajuakaan aikuisten maailmasta ja olet lisäksi veltto räkä josta ei koskaan tule mitään.
- marssijärjestys
17775FGD998852 kirjoitti:
Venkula on nyt lähes oikeassa. Esim. Hgin poliisin palojaoksessa taitaa olla 3-4 tutkijaa.
Lomista ym. sosiaalipoistumasta johtuen tutkinta jää 1-2 tutkijan tehtäväksi.
Sensijaan Hgin Liikennepoliisissa lienee n. 300 toimenhaltijaa. Poliisi ei itse voi päättää, kumpi on arvokkaampaa työtä, tulipalojen tutkinta, vai liikenneturvallisuus.
Molemmissa kuolee ihmisiä, liikenteessä ehkä kuitenkin enemmän.Hyi sinua. Nimittelet minua, kirjoittajaa "venkulaksi". En ole venkula, vaan tuomioistuimen jäasen. Käräjillä tai nahkurin orsilla tavataan.
- The venkula
marssijärjestys kirjoitti:
Hyi sinua. Nimittelet minua, kirjoittajaa "venkulaksi". En ole venkula, vaan tuomioistuimen jäasen. Käräjillä tai nahkurin orsilla tavataan.
Ei kannata valittää. Nimittelijä on vaan yksi älyllisesti jälkeenjäänyt poliisinpalvoja, jolla ei ole muuta elämää kuin poliisien palvonta. Se nimittelee kaikkia poliisia vähänkin arvostelevia venkulaksi. Se näkee öisin painajaisia venkuloista ja siksi se on niin äreä aamuisin.
Poliisinpalvonta on islamiin verrattavissa oleva ääriuskonto ! Siinä poliisia palvotaan kaikkivalrtiaana ja kaikkitietävänä jumalana. - The Venkula
Niin voi ollakin... kirjoitti:
Aivan totta...venkula voitais vaihtaa vaikka pikku ruikkupaskaksi, koska sähän olet teini, jolla ei ole hajuakaan aikuisten maailmasta ja olet lisäksi veltto räkä josta ei koskaan tule mitään.
Todella hienoa ja asiallista argumentointia !?! Kertonee enemmän kirjoittajasta, kuin kirjoituksen kohteesta. Jos voit olla ylpeä moisesta, niin siitä vaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2574156Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2643394Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541771Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251630Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2961411Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132910Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235851en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115808Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17773