Loma, hotelli Develi, Aurinkomatkat

rhelina

Olin 16.-23.5. Aurinkomatkojen matkalla Alanyassa. Hotellini oli Develi, tällä ajankohdalla ei yksin matkaavalle ollut yksinmatkaavan hinta lisää, onneksi. Samalle viikolle sattui meitä yksinmatkaavia useampi, ja seura oli kaikenkaikkiaan hauskaa!!!

Säät suosivat lomaa - edellisellä viikolla oli sadellut ilmeisesti useampaan otteeseen. Tällä viikolla ei sade haitannut, yhtenä päivänä oli pilvistä ja viikon loppua kohden sää lämpeni varjossa lähemmäs 30 astetta.

Hotelli Develi on ihanan lähellä Kleopatra rantaa, ja hotellilta voi ostaa etukäteen valmiiksi aurinkotuoli-lipun, 3 Turkin liiraa - rannalla 4. Beach nro 3:n kohdalla uimaan meno oli pientä taiteilua, liukas kallio vaikeutti hiukan - mutta nopeasti ranta syveni ja pääsi uimaan. Rannalla sai olla ihan rauhassa, kukaan ei mitään kaupitellut - ja yksinkin uskalsi käydä uimassa, ja jättää vähäinen omaisuutensa rantatuolille.

Hotelli oli kohtalaisen siisti, ehkä vaatimaton. Mutta juuri mitä lupasi, kahden tähden hotelli. Huoneet siistittiin joka päivä, pyyhkeet taidettiin vaihtaa kerran tai kaksi viikon aikana. Huoneissa on pieni jääkaappi, sinne mahtui juomat hyvin. Eikä omien juomien viemistä rajoitettu millään lailla, sain jopa niin hyvää palvelua baarin puolella että ostamani vesimeloni pilkottiin ja tarjoiltiin pöytään.

Henkilökunta on ystävällistä - jopa vähän liiankin =) Mutta ainakin itse näin keski-ikäisenä naisena sanottuani ystävällisesti, mutta tiukasti etten pidä ylimääräisestä koskettelusta, sain olla rauhassa. Hotellin baari oli mukavasti kävelykadulla, ja siinä oli mukava istuskella pitkästi aamiasta ja viettää iltaa. Illalla viriteltiin suomalaista karaokea, ja nautittiin raki-colaa... =) Tarjoilijat olivat hauskoja ja mukavaa seuraa - lähes kaikki osasivat jonkin verran suomea, joitain fraaseja - ja englannilla pystyi juttelemaan hyvin.

Hyvä ruokapaikka, Tadim Restaurant, löytyi läheltä hotellia, Aquaparkia vastapäätä Hotelli Kleopatran vierestä. Ruoka oli hyvää ja palvelu mutkatonta.

Kale-kukkulalle kävelin pilvisenä päivänä, ja se kannatti. Matkaa n. 6 kilometriä sopivaa nousua =) Mutta näköalojen takia se kannatti, pääsylippu rauniolle oli 10 liiraa. Matkan varrella oli pienempiä ja suurempia ravintoloita, ja pienehkö kylä jossa myytiin käsitöitä yms. Kukkulalle taksikyyti maksoi kuuleman mukaan hotellilta 8 liiraa, ja bussilla sinne pääsi reilulla yhdellä liiralla.

Kävin Dolmus-aseman markkinoilla - miten ihanan paljon tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Ihanan ystävällisiä ihmisiä, jotka yllättäen mielellään poseerasivat kuviin ! Markkinoita kiertäessa ja kuvatessa taisi vierähtää pari tuntia, ja kameran kanssa sai liikkua ihan rauhassa ja kuvailla.

Aamuisin oli ihana käydä ennen aamiaista lenkillä ranta"bulevardia" pitkin ja päättää Kleopatra rannan 3. kohdalla olevaan ulkokuntosaliin ...! Aamusta kuntoilemassa oli sekä paikallisia että turisteja.

Kaikenkaikkiaan ihana loma - Alanyaan palaan uudelleen, josko silloin aikaa riittäisi myös katselemaan tippukiviluolia ja kanjoneita ja maalaiskyliä ja jeeppisafareita. Ennakkokäsitys Turkista oli jotenkin likainen, liian tunkeilevaisten kauppiaiden Alanya... Löysinkin puhtaan kaupungin, ystävällisiä ihmisiä, ihanan rannan, hyvää ruokaa - palaan uudelleen!

10

357

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kimmo-fani

      Muistatko minkä nimisiin Aurinkomatkojen oppaisiin törmäsit? Mahtoiko näkyä ketään Kimmoa? :)

    • rhelina

      Olin hyvin vähän oppaiden kanssa tekemissä - joten en valitettavasti muista =)

    • jetsetteripetteri

      kuulostat sangen selväpäiseltä ja fiksulta matkaajalta toisin kuin suurin osa tällä palstalla pyörivistä kaljaa kittaavista junttipierupöksyistä

      petteri antaa papukaijamerkin!

    • Ekaa kertaa Alanyaan

      Kiitos mielenkiintoisesta lomaraportista. Olen itsekin katsellut samaista hotellia. Erityisesti erinomainen sijainti kiinnostaa.

    • EMMA 40

      Kiitos asiallisen mukavasta kirjoituksesta :)

      Olen menossa syksyllä juuri tuohon Hotelliin ja kaikki info,mitä kaipailin,tuli kirjoituksessasi esille,siitä Kiitos :)

    • Wea ja v

      Hei!

      Voitko kertoa onko hotelli lähellä Kale-kukkulaa enemmän kuin Kleopatra rannan loppupäätä :) olisin kiitollinen :)

      • Elenni

        Isosti kiitoksia valaisevasta lomakertomuksesta aloittajalle. Aivan kuin olisi itse ollut paikalla. Develi on todella hyvällä paikalla ja ainoa Aurinkomatkojen valikoimasta lähellä Kleopatra rantaa. Olemme ajatelleen vierailla k.o. hotellissa mutta vain 2 ** on saanut epäilemään....Nythän sitä voisi harkita mielipiteeseesi tukeutuen.
        Juuri tällaisia asiallisia matkakuvailuja sivustolla kaivataan!
        Aurinkokesää lukijoille. Itse matkustan syyskuussa Alanyaan.


    • lomanautiskelija

      Pieni yksityiskohta: oliko parvekkeesi mihin suuntaan? Yksin matkatessa voisi olla kiva saada parveke kadulle. Voisi katsella ihmisiä samalla kun istuskelee rauhassa parvekkeella.

      • <nukkuja21

        Olin itsekin nyt toukokuussa Develissä. Kadun puolella baarien meteli kuuluu yössä erittäin hyvin, vaikkei kausi ollut alkukuusta vielä edes pahemmin alkanut. Tosin altaan puolellekin kuului ylimpiin kerroksiin asti mekkalaa, jotkut kun vielä jatkoivat parvekkeilla kännäämistä aamuyölle.

        Eli rauha ja rauha...Korvatulpat mukaan, ihan lähellä on myös moskeija. Jos siis nuku kuin tukki missä ja milloin vain.

        Sijaintinsa puolesta Develi on ihanteellinen!


    • rhelina

      Develi on lähempänä Kale-kukkulaa ...
      Oma huoneeni oli 3. kerroksessa, ja sisäpihalle päin. Ikkunaa ei voinut pitää yöllä auki, sen verran baarin meteli kuului huoneeseen. Mutta ainakin minä totuin siihen pian ja sain nukkua kohtalaisen hyvin. Joinakin öinä kuului meteliä joko ulkoa tai käytävältä - mutta ehkäpä se kuuluu lomaan, minä ainakin sen kestin.

      Aamiainen oli muuten yksinkertainen, kurkkua, tomaattia, fetajuustoa, juustoa, keittettyjä kananmunia, leipää ja erilaisia marmeladeja. Kahvi oli nescafeta, siihen ihmeellisesti tottui viikon aikana - aamiaisella meni herkästi kolme, neljä kuppia. Itse söin pari kertaa hotellin baarista toastin, ne olivat ihan hyviä - pizza sen sijaan mallia pakaste. Kahvia sai välillä juoda päivälläkin ihan ilmaiseksi, varsinkin jos tarjoilijat sitä ehdottivat. Muutaman kahvikupposen taisin maksaa koko oleiluni aikana.

      Minusta oli mukava istuskella hotellin baarissa, vaikka kävelyliikennettä ko.. kadulla oli vähän. Parvekkeella en juurikaan ennättänyt aikaani viettää.

      Uima-allas on pieni, itse kävin siinä uimassa yhden kerran. Jotku näyttivät ottavan aurinkoa siellä useaankin otteeseen, minä mieluummin menin rannalle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4178
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      264
      3408
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1777
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1634
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      296
      1413
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      919
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      853
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      817
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      17
      780
    Aihe