Hyvä juttu.

Hovioikeus sitten vapautti Anneli Auerin toistaiseksi, koska murhaa ei pystytty näyttämään toteen, eikä pystytä.
Oli se totuus sitten mikä tahansa, niin paljon on palanut yhteiskunnan rahoja tässäkin jutussa, kun ulkopuoliset alkavat tonkia toisten ihmisten asioita.
Tämähän on perheen sisäinen asia =))
4<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Enpä ole nähnyt uutista, heräsin juuri mutta ko. juttu on ollut puheenaihe kun on tavannut alan ihmisiä. Yleisesti ajatellaan, että esitutkinta ei tuonut mahdollisuutta syyttämiseen tai puolustukseen, joku tunaroi. Helvetin huonosti vedetty juttu- meikän alaiset lähtisivät tuon suorituksen jälkeen ilma edes kengänkuvaa.
Nainen sai ikävän maineen, voisi laittaa etuhuoneen beiben kysymään kiinnostaisiko Aueria hakea hieman hyvitystä- meikä voisi tehdä sen hyväntekeväisyydestä, valtiolle tietenkin tulisi hieman kuluja, ehkä miljoona, ja asianomistajalle muutama seitsennumeroinen.

Äänestä

Ei kaikki ihmiset käytä yhteiskunnan varoja oikeudenkäynteihin ja tuomareiden palkkaamiseen.
Yhteiskunnan varoja käyttävät em. tapauksissa vain varattomat ja vähävaraiset,joille oikeusaputoimisto myöntää siihen luvan.

Äänestä
  • etpä tiedä mitään.
    Kun isketään juttu lauteille, niin oikeusvaltiossa on palkansaajaratkaisijat. Me verenimijät ollaan toki eri sakkia. Heh, vai tuomarin aiot palkata, tuossa olisi hyvä juttu meikän firmalle, pelle.

    Äänestä

  • Luulo ei ole tiedon väärti, mutta luulen silti, että tässä pitkässä jutussa on palanut rahaa niin paljon, että Anneli Auerilla ei takuu varmasti ole niitä rahoja ollut.
    Mutta nyt jos oletettu syyllinen julistetaan syyttömäksi, niin vastapuoli maksaa viulut jopa todistajia myöten, eli valtio.
    Ja niin kuin tuolla edellä jo sanottiin, niin asianomistaja voi myös esittää jätti laskun kärsimyksistään.
    Niillä rahoilla Auer voi karistaa Suomen pölyt lopullisesti jaloistaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


faktat pöytään.. kirjoitti:

Hovioikeus sitten vapautti Anneli Auerin toistaiseksi, koska murhaa ei pystytty näyttämään toteen, eikä pystytä.
Oli se totuus sitten mikä tahansa, niin paljon on palanut yhteiskunnan rahoja tässäkin jutussa, kun ulkopuoliset alkavat tonkia toisten ihmisten asioita.
Tämähän on perheen sisäinen asia =))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu