Masentaa

Kyllähän tämä eläminen on välillä melkoista vuoristorataa, niin fyysisesti kuin henkisesti. Eiköhän niitä kaikilla ole hetkiä jolloin mikään ei kiinnosta, mitään ei viitsi tehdä, on vaan. Omalta kohdaltani olen huomannut että tulevaisuuteen ei jaksa tehdä kovin pitkälle suunnitelmia, tai jos joku tekee, niin ehdotukset menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Toki perheen osalta tulee pohdittua ja järjesteltyäkin tulevaisuuden asioita.
Eipä heitetä kirvestä kaivoon, huomenna ompi parempi päivä !

Kiitokset. Tänään tosiaan näyttää jo vähän valoisammalta.

tsemppiä teille.ja suuret halit.

Monella jatkoajalla tässä ollaan. Nonta tapausta kohdallani on käynyt, että lääkärit ovat ihmeissään, miten olen selvinnyt siitäkin hengissä, kun ei ole lääketieteellisiä mahdollisuuksia sellaisista selvitä hengissä. Viimeksikin heräsin kuoleman koomasta, tulehdusarvot 600:ssa, eikä kukaan lääkäreistä uskonutkaan, että heräisin siitä, mutta heräsin vaan.

Ei syövästä jatkoajalla vielä, mutta muista vakavista tappavista taudeista kyllä useita kertoja rajalta käännytetty. Vaikka syövänkin kanssa tulee 16 vuotta eloa, niin toivottomuus ei ole iskenyt.

Minä lienen yksi niitä harvinaisuuksia, joilla matala mieliala on melko tuntematon. Jos sitä on, se on vain hetken (muutamia tunteja, enintään päivän).

Nytkin suunnittelen hautausmaareissua. Kun omaiset ovat ymäri Suomea haudattu, otan iäkkään tädin mukaan, ja kiidättelen häntä mukana hautausmaalta toiselle. Siinä sitä taas kohtaa elämän raadollisuuteen, että nuorempia on jo mennyt aika päiviä, ja terveitä, tuosta noin vaan, "pystymetsästä" eli jaloiltaan niksahtaneita.

Ja toinen, teksi mieli lähteä pohjoiseen, yöttömään yöhön, vielä kun on elossa. Jaksaakko sitä enää tämän jälkeen? Nytkin liikkuminen on pelkkien apuvälineiden varassa, ja avustajan varassa, mutta eihän se este ole, hidaste vaan.

Vuosi sitten kierrettiin Kuusiston linnan raunioilla http://www.nba.fi/fi/kuusiston_linna, Hangossa ja siellä niissä sodanaikaisilla juoksuhaudoilla, ja museossa, Raaseporin linnan raunioilla. Lohjalla kaivoksessa käytiin. Ja ihan vain huviksemme ajeltiin, ja jos joku tienhaara tuntui kiinostavalle, eikö sinne vaan.

Kyllä minulla on suunnitelmia. Kouluttautuminen, täydennyskoulutus. Nyt piti tämän viikonvaihteessa mennä täydennyskoulutukseen, vaan tuli hautajaiset. Se kouluttautuminen siirtyi syksyyn.

Niin, ja pitää tehdä asiat siihen malliin, jos tuo henki nitkahtaa, niin jälkeen jäävillä ei ole niin kamala työ setviä kesken jääneitä asioita.
Ajattelin koota, vaikka onhan ne minulla koottuna, mutta tiettyyn kansioon, sähköpostiosoitteet ja niiden salasanat, pankkitunnukset, korttien tunnusluvut, vakuutukset ja niiden numerot, missä vakuutettuna yms... on sitä touhua monenmoista.

Kun silloin 15 vuotta sitten kysyin tuosta yhdeltä sislloin kirjanpitotoimistoa pitävältä rouvalta, että jos minä en selviä, minulla on vakuutus, josta hänelle voidaan maksaa palkka, ottaisiko hän tehtäväkseen, ja tulisi tähän minun toimistooni selvittelemään kirjallisia asioita. Mies on luki-kirjoitushäiriöinen, siltä ei nämä hommat suju.

Silloin sittten vähän moitittiin, että tuohan on niinkuin antaisin periksi. Minun mielestäni tällä valmentautumisella ei ole mitään tekoa sille, haluaako taistella vai ei. ´Realismia ei kuitenkaan kannata sulkea pois.

Niiiin,haluaisin kyllä pikkureisuja tehdä siinä on vaan yksi mutta,pienestä tulosta ei jää yhtään ylim.en juo enkä polta ja olen hyvin taloudellinen mitä tuota vatkaa
se on vaan niin Virkistävää kesän jatkoa kaikille nimimerkeille
enpä tuu enään valitteleen

Hyvin olet hoitanut elämäsi syöpöäkroonikkona. En voi muuta kuin tsempata Sinua!
:), ent. Arimidex ja Realisti...!