Paluujonon pidetessä lähdettiin ajalemaan kylillä. Taiteiltiin kuopissa, kuoppien sivusta, kuoppien yli jne, ja kolmisen kilsan jälkeen tie muuttuikin kunnolliseksi, hautausmaan jälkeen. Tie kulki rannan myötäisesti, ohi pioneerileirin, jonka alueella oli avaruusraketti, ilmeisesti jo lähtövalmiina, vastasi meikäläistä pikkuoravien kuurakettia. Sitten tuli lomakylän tyyppinen alue, ja sitten Gardarika.
Puomi oli alhaalla, mutta porttivahti tuli sen heti avaamaan, ja koska kahvila-ravintola kuulemma oli auki, ajettiin parkkiin. Alue on kovin fiksu, bungaloweja sekä kaksikerrosinen majoitusrakennus. Ravintola antoi heti "möbleeratun" vaikutelman, hillitty musiikki ja kalustus. Tilattiin kahvit ja jäätelöannokset, oikein päivänvarjon kanssa. Tämän jos olisi arvannut, olisi tultu siistimmissä mekoissa.
Onhan se kyltti seissyt siellä Vyartsilan tienvarressa, kun vaan ei tiedetty että näin fiksu paikka sitten löytyisi. Pitää joskus käydä paremmin evästelemässä siellä, ei ruoka vaikuttanut pahan kalliiltakaan.
Sitten jonottamaan, vajaa tunti meni. Bensa 95 Reginassa 29,40; kurssi 39,20.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Voistko kuvailla tarkemmin sen Gardarikan paikan? En oikein tajua tuosta, missä se paikka oikeasti on.
liekö tarkoittaa sitä leirintäaluetta 4-5 km värtsilän kylältä sisämaahan päin.Hyvä paikka jos sama missä n.5-vuotta sitten kävin parina kesänä.Hyvä ruoka,edullinen majoitus ja kauniita tyttöjä illalla baarissa....
Siis tämä paikka Jänisjärven rannalla? Kuvat taitavat olla melkoisen vanhoja.
http://www.karjala.ru/content/view/4/5/lang,en/
Niin, kyllä nuo kyvat ovat ns takavuosilta. Alue on kehittynyt noista päivistä. Tarkempia ajo-ohjeita: Mennään Öljymäeltä (Hirsitalon kohdalta) takakäteen kohti Vyartsilan kylää, yli Jänisjoen sillan- tien varrella on ihan näkyvä tienviitta "Gardarika" - ja sinne sitten vaan, aluksi tarkkana, sitten tie paranee.