"Uusi" Fiesta

fiestanmopo

Omistin aikoinaan vm 2005 1.3 Fiestan ja olin melko tyytyväinen. Viime Syksynä ostin uuden Fiestan, 2010 mallia ja luulin vaihtaneeni parempaan. 9000 km ajoin ja sitten meni vaihtoon, nyt on toinen merkki alla. Tässäpä muutamia syitä:

1) Ainakin 1.25 koneesta puuttuu tietynlainen "kaasuvaste" mikä oli edeltävän mallin 1.29 koneessa. Eli kun edellisessä Fiestassa painoi tallaa niin heti tapahtui mutta tässä viimeisimmässä luomuksessa jonkinlaista "viivettä" havaittavissa etenkin alakierroksilla.

2) Sisätilojen viimeistely on ilmeisesti jäänyt puolitiehen sillä pakkasella apumiehen etuovesta kuului helvetillinen nitinä jota ei huollossa saatu kuntoon. Tämä siis jo vaikka autossa oli vasta pari tuhatta kilometriä mittarissa. Myös kojetaulu nitisi ja natisi välillä.

3) Sisätilojen lämpeneminen talvella ala-arvoisen huonoa verrattuna edelliseen malliin.

4) Maalaus erittäin heikkolaatuista! Jo puolen vuoden käytössä oli maalia kulunut mm. ovien reunoista, saumoista ja kynnyksistä. Ei nyt silmäänpistävästi mutta kuitenkin että huomasi.

5) Kaiuttimet ilmeisesti eivät kestä pakkasta koska talvella oli välillä melko outoa äänen ulostuloa ennen kuin sisätilat lämpesivät.

6) Takaluukku rämisi epätasaisella pinnalla joka kertoo myöskin jotain työn laadun tasosta.

7) Ohjaus alkoi täristämään jossain vaiheessa, merkkihuollossa säätivät ohjauskulmia ja vika vain paheni. Huolto puhui jostain "itsestäänkalibroituvista" pyöränkulmista jotka on vaikea saada kohdilleen nelipyöräsuuntauksella. No mitenhän ne edes menivät pieleen? En ajanut mihinkään kiveen, monttuun tms. Kenties "ruuvit löysällä" jo tehtaalta?

8) Äänimerkki ei toiminut alusta alkaen, korjattiin takuuna.

ELI TÄSSÄ MUUTAMIA HAVAINTOJA JA SYITÄ MIKSI ALLA ON NYT TOINEN AUTO. JOKAINEN UUTTAA FIESTAA HARKITSEVA TEHKÖÖT OMAT RATKAISUNSA:)

17

1617

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aioin ostaa fiestan

      Onko tämä totta ja yleistä?

      • ku aan

        Ei yleistä


      • ssdr
        ku aan kirjoitti:

        Ei yleistä

        Ei todellakaan ole yleistä, yksilövika tai sitten syy löytyy penkin ja ratin välistä :)


      • kihjuuiyuiyuyuyu

        Ei ainakaan totta. Ilmeisesti kirjoittajalla joku fantasia tuollaisesta.

        -Fiestan omistaja-


    • onko

      edes fiestasta kysymys? on nimittäin perheessä uuskoppainen fiesta ghia eikä oo mitään ongelmia ollu ajettu vajaa 15000 tuhatta!

    • Eka kirjoittaja

      Paska se on! Tai ainakin mulla oli!

    • ssssssg

      Mulla oli viikon käytössä uusi fiesta1.6 tdi pakettiauto alle 7000km ajettu.Tykkäsin.Kulki kivasti kaupungilla ja motarilla.Tavaratila näytti tosi tilavalta.Voisi hankkia seuraavaksi tällaisen mut ku on tarvetta isommalle pakulle.Harmi.

    • Hyundai i20

      Niin... Minä en edes harkinnut mitään eurooppalaista juuri noiden lukuisten vikojen takia. Hyundai i20 on toiminut loistavasti ei tarvitse joka aamu pelätä mitä merkkivaloja syttyy siksi korealainen auto on luotettava valinta, mikäli sellaista hakee...

      • rnweioa

        Niissä ei taida vetoaisat ohjausta ravistaa? Onko Hyundai saanut suojakumit pysymään paikoillaan että joka 20000 km välein ei tarvitse vetoaisoja vaihtaa?


      • H-1 Vaihtui juuri!!

        Tuleppa kommentoimaan uudestaan kun olet ajanut 100tkm hyundailla!!!
        Tiedä mitä viat on!!!
        Korealaisissa ainoa hyvä puoli on että ne on puoli ilmasia uutena ja lähes ilmasia 5v. vanhana!! Tietenkin jos ei laske kalliita huoltoja ja korjauksia!!!

        i20 on vieläpä intiassa valmistettu korealainen auto....


      • RX8
        H-1 Vaihtui juuri!! kirjoitti:

        Tuleppa kommentoimaan uudestaan kun olet ajanut 100tkm hyundailla!!!
        Tiedä mitä viat on!!!
        Korealaisissa ainoa hyvä puoli on että ne on puoli ilmasia uutena ja lähes ilmasia 5v. vanhana!! Tietenkin jos ei laske kalliita huoltoja ja korjauksia!!!

        i20 on vieläpä intiassa valmistettu korealainen auto....

        En omista Hyundaita, mutta ei nuo korjaukset 100tkm ajetulla i20 mallilla mitään maksa, kun takuu on 5v /150000km. Fordiin saa 2v takuun ja lisää maksamalla ylimääräisen vuoden.
        Koeajoin Uuden Fiestan 1,4 automaatin kun ajateltiin vaimon Pösö 307 Feline 3d 2008 vaihtaa 5-oviseen uuteen automaattiin.
        Olen monenlaisia autoja ajanut ja omistanut, mutta en ole noin tehotonta ja ajoltaan huonoa autoa varmaan koskaan ajanut. Olisi pitänyt vielä maksaa 6000e väliä.


    • Fiesta Grande

      Ainakin uuteen Fiestaan vm. 2008-11 on olemassa www.ago.fi Haynes korjaus- ja huolto-ohjekirja, jonka avulla auton saa helposti pidettyä moitteettomassa ja luotettavassa ajokunnossa, ja samalla säästyy rutkasti rahaa. Turhaa aina valittavat kaikenlaisista vioista ja ongelmista, erinomainen ja taloudellinen auto.

    • Ei parasta laatua

      On viimeinen Ford tässäkin perheessä vaikka aikaisemmat kokemukset Focuksesta olivat hyviä.

      Nitinäongelmat meidän autossa pelkääjän puolen b-piarissa ja kojelaudassa.
      "Yritetty" korjata merkkihuollossa jo kolme kertaa.

      Auto hinattu korjaamolle kolme kertaa.
      Vaihteistonsiirtimen vipu katkesi 3000tkm:n kohdalla, flektin solenoidi jäi päälle ja söi akun tyhjäksi jne.

      Nyt jarrujen takerteluongelmaa, 2009 malli, alle 25tkm ajettu...

      • gjgtfhgjhkr

        Onhan niissä ovien lukoissa säädöt. Itse korjaten aikaa kuluu max 5min ja nitinä loppu. Itse ostin käytetyn fiestan, kun halvalla sai ja siinä oli tämäntyyppisiä vikoja kymmenkunta. Kaikki hävisi samana päivänä, kun auto oli mulla. Ei todella ollut kaksista korjata.


    • peukalo keskellä...

      Mitäpä nuo osaavat itse tehdä, jos ovi nitisee se viedään huoltoon....

      Samoja vikoja on monissa uusissa autoissa, mutta jos viitsii tutustua niin tosiaan sen löystyneen pultin saa itsekkin kiristettyä!!!

      VW Golfissa itselläni alkoi ovet kitistä n.10tkm paikkeilla lukkojen säätöä n.15min. ja vika korjattu!!!

    • Fiesta rules

      No tässäpä toisenlainen Fiestakokemus : uusi Fiesta, 2012 keväällä ostettu 1.6 Titanium S vct-i 120 hv. Nyt mittarissa 30 000 km ja ei mitään vikoja. Huollossa 20 000 km ei toimenpiteitä, paitsi että pissapojan säiliö täytettiin.
      Nautinnollinen ajaa niin maantiellä kuin kaupungissa. Maantiellä voimaa riittävästi ja kaupungissa kompakti käännellä.Kahdelle hengelle passelisti tilaa, juurikaan emme isompaa tarvitse. Bensankulutus on hyvinkin maltillista, 5,8 l / 100 km.

      Voin omasta puolestani suositella Fiestaa lämpimästi !!

    • GrandePuntoClub

      Varmasti Fiesta on hyvä auto, itsellänikin oli aikoinaan vanha 80-luvun Fiesta ja hyvin pelasi. Uutta Fiestaa on ainakin kehuttu ajo-ominaisuuksiltaan. Fiestan ajettavuus taisi kääntyä paremmaksi vm.96 malliuudistuksen yhteydessä. Aikaisempien Fiestojen ajettavuus ei ollut aivan luokkansa parhaimmistoa, vaan esim. Fiat oli takavuosina ajettavuudeltaan hyvässä maineessa.
      Kyllä korealaisetkin, ainakin muutamat mallit esim. Getz on varmaan ihan laadukas peli ja ominaisuuksiltaankin OK, taisi joskus 2000 -luvulla voittaa TM:n vertailunkin. Itseäni ei ainakaan vielä ole vaan korealaiset autot kiinnostaneet, johtuneeko siitä kun niiden autojenvalmistuksen historia on niin lyhyt ja vaikka jotkin mallit on ihan menevän näköisiäkin, niin en ole oikein innostunut niiden muotoilusta. Makuasioita.. Jokainen voi ostaa ja ajaa sellaisella kuin tykkää!
      Nyt itselläni ollut reilut 2 vuotta Grande Punto 1.2 benskoneella ja olen ajanut sillä yli 60 000 km. Esittelykäytössä olleen auton sain melko mukavalla hinnalla. Eihän tuo mikään tehohirmu tuolla peruskoneella ole, mutta kyllä sillä pärjää Suomen maanteillä. Todellinen kulutus ollut siinä 6,2 - 6,5 l/ 100 km, ajotietokoneen mukaan yleensä noin 6 tai hieman alle. Jos oikein nätisti ja rauhallisesti lähinnä matka-ajoa ajan, olen todellisen kulutuksenkin saanut painumaan alle 6 litran sataselle.
      Todella hyvin pelannut myös pakkasilla. Ainoastaan kerran lähes 30 asteen pakkasella käynnistyksen jälkeen jäi moottorin vikavalo palamaan pariksi päiväksi. Toimi kyllä normaalisti. Sammui sitten itsestään ja myöhemmin kun käytin normaali vuosihuollossa, sanoivat ettei mitään löytynyt vikatesteristä. Samoin kun pakkasella takaikkunaa yritin veivistä aukaista, mekanismi vaurioitui (etulasit ovat sähkökäyttöiset ja pelaa pakkasillakin hyvin). Ja se on ollut ainoa takuukorjaus normihuoltojen (eka merkkihuollossa, toka vähän edullisemmassa) lisäksi! Eli todella hyvin pelannut Puntoni! Olen ajellut sillä eri puolilla Suomea ja Norjan rannikollakin käynyt. Tyytyväinen olen ollut autooni, erityisesti muotoilu ja yleinen luotettavuus on miellyttänyt.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe