Liekkö kytiksellä ollu seriffi, kun ei meinannu päästää minnuu sissään palstalle, tällasta palstan kantavaa voimaa. Eihän ilman minnuu palsta pysys pystyssäkkään.
Haastellessain on hyvä muistuttaa lukijaa, että viisaudesta en tiiä, mutta jonniilaista ameeba-älykkyyttä löytyy kyllä.
Kukas sen kissan pöydälle nostais, jos ei ite. Älytön sanonta tuokii, ei meillä kyllä aikoinaan, kun niitäkii luontokappaleita oli, itekseenkää pöyille hyppineet.
Kokkeilenpa tällasta...antaa johdattelevan ajatuksen viiä, katotaan mitä lopusta löytyy. Tää on nyt sitä puhumista päättömästi, asiasta toiseen, josta se nuorin tyttärein aina varottellee. Alotan jostain enkä kohta tiiä, mikä oli alkuperänen asia.
Jos ironia yleensä on vaikee laji, nii itseironia viel vaikeempi. Sen hallitsevat vain erittäin älykkäät henkilöt, joten sellaseen uskaliaaseen riskinottoon on monen turha ryhtyy.
On se niinki, ettei oma perhe oo vielkää hoksannu, miten älykäs äiti heillä on. Vääristeltyjä juttuja, mitä kaikkee tyhmää, järettömiä kuulemma, oon elläissäin tehny. No, oon koittanu joskus oikasta, ettei se nyt ihan silleenkää menny, mutta miten voin kolmee tytärtä vastaan puolustautuu, kun vääristelleevät elämäntaivaltain.
Toisaalta, on ihan mukava olla jo valmiiks höperö, vois sitten elämänsä lopputaipaleella ehki kohentuu jollai lailla.
Kaipa aattelin tuossa herätessäin näin älyttömän aikasin, kolmen jälkeen, että älykkkyys, viisaus, järki, ovat niin tyystin eri asioita. Miellyttävää tietää olevansa älykäs (ei kyllä minkään Richterin asteikon perusteella), vaan ei viisas eikä järkevä. Ei päätä ei häntää haastaissa. Sekkii viel, ettei syntymähöperöltä voi paljoo vaatiikkaa, voip antautuu höpsöttelemään ihan hyvillä mielin.
Oikeille raiteille ovat tytärparkain luotsata aina. Tällanen huollettava äitisä, huolta kantaa saaneet koko ikänsä, että mitähä se nyt saanu päähäsä.
Minäkö muka en ees koskaan puhelimessa kysy, mitä heille kuuluu. Enhä kerkii, mielessä kyllä, kun napauttavat, että eikö kiinnosta kuulla, mitä vaikkapa Alexandra Maria Anastasialle kuuluu. Tiiänhä ihan kysymättäkii, että seittenvuotiaalle ihan hyvvää. Kaikenlaisii nimmii lapsrukillee antavat, kuulisittepa sukunimen!
Herraisä, miten kaunis on taas taivaanranta, vaaleen sinipunanen, allaalta tumma...tärkee tiedotus tääki näin aamusta.
Muistatteko Diogenes-ukkelin, kaikenlaisii höperöitä niitä sillonki, liekkö ihan tosissaa tynnyrissä eläny, voi mahoton, miten hankalaa, epämukavaa, ahasta, kun aattelee. Luojalle kiitos, en viel ihan nii höperö

Vastaukset 15
Vanhimmat
Kyllä tän koneenkanssa saa mielensä pahottaa ,ilman, että kukaan ei edes pahaa sanaa sa .
Kirjoitin oiken ifilosoofvisen pitkän vastineen Susmorseille, mutta se hävis, kun halusin kirjautua ,no sinne meni avaruuteen sekin--- paljon ajatuksia tulikin siihen, eikä ainakaan pahaa sanaa kestään.
Ihan niinkunin suskin itseni vaan ihmettelin.
Tuli päivätorkutkin otettua ,ja ne veny kakstuntiseks, ilmankos tässä nyt sitten tässä koitan saada aikaani kulumaan ---saahan sitä sitten aamusta nukkua pitempään ,jos Jerrycottoni vaan antaa olla rauhassa.
Sanonkin Hyvää uuttapäivää,
Taas tuli yksi päivä vietetyä Ja hyvä päivä olikin , Olin aamulla jo aikasin pyykkituvassa,näin sitä on taas puhtaat kaapissa. Ja mankeloitukin ihan.
No nyt on onneksi jo kirjautuneena ,ei kai tämäkin vaan katoa avaruuteen,
Toivottavasti ne kansanvalitsematkin saavat jotakin järkevää aikaseksi. Vaikka mikäs kiiere heillä, kun palkka juoksee,ainakin neljävuotta on takuu.
Sehän on erinomainen kirjoitus, syvällinen, pohdiskeleva, herkkä. En tainnu just sinuu aatella sitä kirjoittaissain, että kelpaakohan tämä sillitynnyrillekkii. Harvinaista melkein, että edes kahdella kirjoittajalla olis jottain lisättävää aloitukseeni, yleensä ne ovat täydellisiä, lukijat nyökyttelevät päätään ja tuumaavat...on se tuo sus aika veijari-älykkö. Ketunhäntä kainalossa.
Sus persoonana askarruttaa monikerroksisuudellaan. Se ei ite lähe silottelemaan persoonansa 'ryppyjä'. Enemmän realistinen tyyppi.
On olemassa sanonta, parempi ruma kruusattu kuin suora ja sileä. Esim.
Sus tuntee mm. nostalgisen merimieskapakki Kairon. Liian hienot ihmiset hymähtävät koko paikalle.
Kyllä on tosi tuttu paikka Kotkan merimiesravintola Kairo, paikallinen Osuuvankki vei sinne katsomaan "mukavaa" monipuolista merimiesaiheista musikkiesitystä. Tulipa oppia enemmän ja vähemmän mitä elo isossa maailmassa on. Ei paha ollenkaan.
Sitten petrattiin jonkin ajan kuluttua kävimme merimiesravintola Cantiinassa katsomassa mikä mesta se oikein on, toden sanoakseni tutustumisen arvoinen mutta yksi kerta riitti. Eipä noista käynneistä sielu tahriintunut, liennekö niin että sieluni on jo niin paljon kokenut ja nähnyt kaikenmoista ettei enää hätkähdytä pahemmin. Vähän vaarallista paljastaa tällä palstalla k
Voi Capteeni onhan se testattu asia, liian hieno ihminen on aina liian tyhmä.
Kairo on tuttu paikka ja onpa siellä tullut käytyä jopa teatteria katsomassa, ei paha!
Piti oikein ottaa selvää siitä Diogene ukkelista. Osasihan tuo hyvin vastata Aleksanteri suurelle hänen kysyessä, mitä hän voisi tehdä Diogeneksen hyväksi? Vastaus oli. "Voisit mennä pois auringon edestä".
Tynnyrissä asuvaksi kyllä itsensä tuntee, kun en viime vuosina ole edes matkustelua harrastanut, saati että joku hallitsija tulisi tapaamaan tätä filosoffii ja kyselisi, mitä hän voisi hyväkseni tehdä.
Olisi hyväksi pyrkiä ihmisten seuraan ennen kuin käytös muuttuu niin pahasti, ettei tiedä mikä rokkipändi on nykysin keulilla. Maine siinä menee kun ei osaa puhua asiaankuuluvalla tietämyksellä asjoista. Voivat sanoa ja sanovatkin merkitsevästi; Terveisiä sinne tynnöriin.
Aatelkaa kuinnka erikoiset persoonat ovat saaneet nimensä historiankirjoihin niinku tuo tyynnyrimieskin. Minulle muljahti mieleen pylväspyhimykset. Kuukeloin sen ja ihan sieltä löytyi semmoinen mies kuin Simeon Styliitta. Jos oli tynnyrissä elo hankalaa niin oli pylvään päässäkin, tosin paremmat näköalat kuitenkin.
Sieltä sitten muita ylempänä jakeli viisauksiaan ja häntä kunnioitettiin. Ankaraa askeesia harjoitti.
Kyllä nyt on vaan niin että helpommalla pääsee olemalla tasapäisenä tasapäisten joukossa. Harvoilla on sellaista luontaista karismaa, joilla on ihan oikeesti nostoa. Tavallistahan on nuijalla päähän lyönti että ainakin hartioitten tasalle päälaki saadaan. Välillä näyttää tuolta kun katselee touhua poliitikkojen kesken
Teatteria taitaa olla ja siinä omat roolit. Niin ovat Jutta ja Jyrkikin melkein kuin parhaita kavereita.
Tänään kyllä olen tuntenut olevani tynnyrissä kun sataa ja aina vaan sataa. Vaihdellen kahdesta ruudusta olen maailmaa kurkkinut.
Leivoinpa mustikkapiirakan Pirkan ohjeen mukaan vierasvaraksi, josta nyt olen itse jo puolet syönyt vähitellen. Heikko luonne###
Voisiko joku minua viisaampi kertoa, miten sefu voisi edeltäkäsin estää jonkun tänne pääsemisen?
Eihän hän, minun lukemani perustella, näe muuta kuin poistopyynnöt, jotka sitten harkittuaan toteuttaa, tai jättää toteuttamatta.
Kiitos, jos joku vaivautuu valaisemaan minua!
Tottakai hyvin on muistissa Diogenes, liekö ollut vaikkapa nero, omalla laillaan?
Muistan hämärästi pikkupoikana nähneeni Diogenes-teekkarin. Isän kanssa ne aina kinasi. Me pojan kossit sanottiin häntä diggeksi
Isä jäi väittelyssä aina alakynteen.Sanoi, että Digge luki liikaa ja hiukan sekosi.
Olen kuullut että kirjoittaja voi saada porttikiellon palstalle, hänet nk. bannataan. En tiedä onko serffillä yksin oikeus tämä toimenpide tehdä. Epäilen että ylläpito panee sen toimeen. Yleensä se on kai määräaikainen ja luulisin että se annetaan henkilölle tiedoksi.
Se että joskus tekniikka reistailee, voi osua kenen kohdalle vaan ja on ohimenevää.
Kertausta:
rekattu voi itse poistaa viestinsä, mutta silloin siitä tulee viestin otsikon paikalle ilmoitus. Kun seriffi poistaa viesti, siihen ei jää mitään jäljelle.
Rekkaamaton kirjoittajakin voi pyytää ylläpitoa poistamaan viestinsä ja aloituksensa. Useimmiten poisto tehdään, mutt' ei aina. En tiedä onko ajanpuutteesta silloin kysymys.
En tiedä, liekö tuo minulle. Tuon kaiken kyllä tiedän.
Vain sitä väitettä, että sefu voisi etukäteen estää jonkun palstailun, en tajua, ei mene minun ymmärrykseeni.
Ei, taas mitä olen palstoilla lukenut, seriffi tiedä, ketkä täällä kirjoittavat.
Sehän ei ole hänelle kuuluva asiakaan.
Joskus, kun yritän kirjautua sisään, se pitää tehdä useaan kertaan, vaikka omasta mielestäni kyllä kirjoitan jok'ikisen kirjaimen eksaktisti.
Mutta, annan nyt tämän asian puolestani olla.
Kirjoitellaan!
täpselt nii! Sanonta on viroa ja tarkoittaa mm. ihan niin! Tuli tuosta nikistäsi mieleen.
Seurattiin siellä asuessa innokkaasti erästä tietokilpailuohjelmaa, tuo sanonta iskostui mieleeni heti, joten toistelin sitä milloin missäkin yhteydessä, Juontaja paukautti sen aina, kun vastaaja onnistui vastaamaan oikein.Paino muuten voimakkaasti eka tavulla TÄP-. Parasta kielen opiskelua oli myös sanomalehtien ääneen lukeminen, sanat aukenivat ihan eri tavalla ymmärrettäviksi.
Suosittelen em.kielen opiskelua, hauska kieli, erityisesti puheen tempo on hyvinkin omaperäistä. Jotta kielen voi kunnolla oppia, on lähdettävä kieliopin alkeista, kuten aina kieltä opiskeltaessa, esimerkiksi Kansalaisopistoissa on näitä mukavia kursseja yllin kyllin.
No, tulikin taas poikettuu asiasta, vaikkei nyt niin varsinaista asiaa aloituksessani ollutkaan.
No, stoalaisen tyynesti vaan kestettävä seriffin ovella kyttääminenkin (näkömuistisena ihmisenä hauska kuvitella oven pielessä). Muistaaksein näillä stoalaisilla oli sellanenkin rukous, oman mukaelmani mukaan kyllä: Anna minulle voimia kestää ja ohittaa sellaiset asiat, joille en voi mitään, mutta rohkeuttaa yrittää korjata ja parantaa sellaisia, joihin pystyn.
Ennenkin oon sanonut, ettei piä ihan kirjaimellisesti uskoo sanomisiani, mielikuvitus saa monesti siivet, osittain tosiasioiden pohjalta. On muistettava, että susilla on ketunhännät kainalossa.
Niin Katleija...varmasti antosampaa oli Styliitalla sieltä yläilmoista tiirata maisemia pytingistään, eihän se ihan tikun päällä istunut. Antiikin ajan kylähöppänöitä lienevät olleet nämä "pyhimykset."
Täpselt nii!
Niin, Kairo oli, on, hieno paikka monivivahteisine seinämaalauksineen. Taiettiin laulaa mm. mielilauluani...me tulimme kapakasta, kai hiukkasen horjuen, oli lähtömaljoja juotu, ja se yö oli ihmeellinen.
Heitänpä kysymyksen...kuinka moni teistä on käynyt venäläisessä öljytankkerissa, minä olen. Vaikken ihan laivatyttö ollutkaan, sain tutustua itse kapteenin upeaan sviittiin, viimesen päälle hieno "kajuutta."
Merimies on eri mies, ja venäläinen kapteeni gentleman.
Anniskelukahvila Kotkan Kerttu pienvenesataman, Sapokan laiturissa oli hyvin pidetty paikka. Tais kerran aikaisemminkin jo upota.
Kerttuhan nostettiin, mutta viimeisin takaisku tulipalo tais tuhota paikan lopullisesti. Lähellä Maretarium'kin. Merimuseo Vellamo on vielä käymättä.
Kotkan Meripäivät lienee maamme suurin kesätapahtuma kävijämääränsä perusteella.
Olen kuukkut että eksoottisen tuntuinen Sapokka nimi juontuisi venäjän autonomian ajoilta. Sen laiturista lähtee turistikuljetukset Seurasaareen ja Haapasaareen.
Pakkohan tähän Kotka juttuihin on liittää niin monelle tuttu Kotkan ruusu. Laulu joka useissa illanistujaisissa laulellaan joko sävelellä tai sitten sävelien vierestä.
Menneitä muistellessa viisu oli yksi Kekkosen bravuuri numeroista,
http://www.youtube.com/watch?v=WspAFSr4LYc