Jarmo valkama

Siinäpä mies paikallaan? Mies on täys persereikä ei ole miehellä mitään käsitystä tutkijan työstä. Auerille tulee maksaa korvaukset valkaman pussista.
9569
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Venkulan logiikan mukaan poliisi on tietysti syyllinen, kun saman näytön perusteella toinen oikeusistuin pitää epäiltyä syyllisenä ja toinen syyttömänä. Ei kai siellä käräjäoikeudessa ollut poliiseja päättämässä ?

Äänestä
  • Tuomarit ovat bimboja, useimmat täysin poliisin pyöritettävissä. Sama koskee kansanedustajia, joista suurin osa ei edes jaksa lukea poliisin laatimia "hallituksen eli poliisin lakiesityksiä, jotka ovat pullollaan mielipuolisen typerää roskasuomea ja tarkoituksellisia vääristelyjä, puhumattakaan täysin uskomattomista blanco-valtakirjoista liki luku- ,kirjoitus- ja puhetaidottomille sosiopaattisille pikkuvirkamiehille.

    Äänestä

Ainut mikä Ulvilan murha jutussa on varmaa on että valkama munasi itsensä ja Suomen poliisin täysin. Jos jarmo valkamalla on edes hiven järkeä ainut oikea teko sillä on erota "työstään". "Mies" menetti uskottavuutensa.
Valkaman motiivi teolleen on mitä ilmeisemmin suojella todellista Ulvilan murhaajaa, jos sitten ei itse ole murhaaja. Niin innokkaasti se yritti todistaa Auerin syylliseksi.
Kuka muu kuin valkama on pystynyt hävittämään todisteet oikeasta murhaajasta niin tehokkaasti kuin valkama.

Äänestä
  • Viesti toimitettu Poliisille.

    Äänestä

  • Rajansa kaikella kirjoitti:

    Viesti toimitettu Poliisille.

    Tuollaiset ylimieliset ja epäonnistuja poliisit muihin hommiin vaikka risusavottaan, jos on siihenkään. Rikolliset juoksee vapaana ja syyttömät istuu vankilassa?? Ja vielä esimies asemassa.
    Auer ei ole antanut tuolle valkamalle niin ajattelipa pistää linnaan. Onneksi epäonnistui. Olisi oikein että valkama maksaisi Auerille omasta pussista korvaukset.

    Äänestä

mielestäni poliisi oikeuslaitos on tällä hetkellä Kiinan tasoa,mielivaltaista.
kun Auer nyt voittaa ,Toivoisin että Valkama eroaa,ja voisin antaa muutaman euron että ostaa partakoneen,on sen verran vasten mielinen pärstä,
kauneisleikkausta en pysty maksamaan,toivon että tajuaa itse ettei näytä naamaansa julkisuudessa,

Äänestä

mennyt kyttäviha, kun selviä murhaajiakin pitää väittää syyttömiksi. Liian kauan vaan kesti tajuta oikea syyllinen.

Äänestä
  • Joo, syyttäjien pitäisi lopettaa kyttien vihaaminen !! Taisi hovioikeuskin vihata kyttiä, kun antoi vapauttavan tuomion.

    Mutta onneksi poliisinpalvojaan voi aina luottaa, se tietää kuka on syyllinen ja kuka ei. Sen lisäksi poliisipalvoja tuntee lain täydellisesti.

    Kun poliisinpalvoja pelaa golffia, niin se tekee kierroksella vähintään 6 hole-in-one lyöntiä. Poliisinpalvoja on rakas johtajamme johtajamme.

    Äänestä

  • Kim Il Poliisinpalvo kirjoitti:

    Joo, syyttäjien pitäisi lopettaa kyttien vihaaminen !! Taisi hovioikeuskin vihata kyttiä, kun antoi vapauttavan tuomion.

    Mutta onneksi poliisinpalvojaan voi aina luottaa, se tietää kuka on syyllinen ja kuka ei. Sen lisäksi poliisipalvoja tuntee lain täydellisesti.

    Kun poliisinpalvoja pelaa golffia, niin se tekee kierroksella vähintään 6 hole-in-one lyöntiä. Poliisinpalvoja on rakas johtajamme johtajamme.

    aika sekaisin. Arvasin auerin syylliseksi heti, kun kuulin tapauksen yksityiskohdat. Virheistä huolimatta arvostan murhatutkijoita, mutta en juurikaan muita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valkama on persereik kirjoitti:

Siinäpä mies paikallaan? Mies on täys persereikä ei ole miehellä mitään käsitystä tutkijan työstä. Auerille tulee maksaa korvaukset valkaman pussista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu