Hei kirjojen ystävät!
Luin jokunen vuosi sitten Tiina Korhosen: Kenttämaskotti-opuksen. Se jäi monessakin mielessä vaivaamaan mieltä.
Mitä hyvää siinä oli ja mistä kirja oikein kertoo. Naisen kehitystarinaa, vai jotain muuta. Pidin muutaman vuoden tauon ja lainasin sen uudestaan. Ei kyllä minä muistin oikein. Kustannustoimittaja tai kuka, mikä lienee kirjan julkaisun, hyväksymisen takana. Ei ymmärrä hölkäsen pöläystä mikä on oikein, mitä saa julkaista. Mutta toisaalta näyttää julkaistun, vaikka kirja sisältää mitä törkeintä parjausta etniseen vähimmistöön liittyen.
Mutta laitan tähän vähän muistikuvia kirjan aihettamista ajatuksista. Kommentteja saa laittaa ja vaikka omia tuntemuksia kirjan lukeneilta.
Minusta kirja on melkoinen sekakokoelma naisen seksifantasioita, on ne sitten toteutuneet tai eivät. Tässä ne on sijoitettu armeijaympyröihin ja mikäs sen ymmärrettävämpää. Löytyy ainakin materiaalia, kun muutama kymmenentuhatta nuorta, osin kokematontakin nuorta miestä suorittaa vuositasolla varusmiespalvelustaan eri yksiköissä, eri kasarmeissa.
Kirjan päähenkilön on täytynyt jotenkin mennä sekaisin seksuaalisuudestaan, vaikka toisaalta mikäli kirjan päähenkilö (muistaakseni kirjoittaja itse tai sitten hänen alter egonsa tms.) on asunut varusmiespaikkakunnalla (-illa). Niissä on kokemuspohjaisestikin, sekä teinityttöjen, että vanhempienkin, myös ns. kapiaisten ja värvättyjen rouvien tiedetty harrastaneen sukupuolisuhteita varusmiesten kanssa.
Tässä kirjassa kyllä sitten jo mennään toiseen äärimmäisyyteen, tasolle, jolle menneinä aikoina olisi ollut tietty nimitys. Itse ainakin toivoisin, etten koskaan tapaisi moista "kenttämaskottia", mutta eiköhän sekin tullut koettua - armeija-aikoina ainakin. Siviilikokemukset ovat sitten toinen juttu. Onneksi kuitenkin ihan oikeitakin arvoja omaavia naisia löytyy ja on löytynyt.
Kirjassa nuori nainen kirmaa pitkin poikin kauniita kankaita ja siinä kirjailija onkin parhaimmillaan. Luonnon kuvaus ja sen rakastamisen kuvaus tuntuu aidolta. samainen nainen sitten keräilee , sekä varusmiesten, että kapiaisten "päänahkoja", jotka hän merkitsee omilla salakielisillä merkeillään ns. seinantauluunsa. Tapahtumapaikkoina on useita varuskuntia ja paikkakuntia.
Tähän kirjaan on suorastaan ympätty seksuaalisia kokemuksia. Väkivaltaisiakaan unohtamatta. On rakkauttakin, mutta onko se ihmiseen kohdistuvaa, henkilöön, vai hänen ulkoisiiin avuihinsa, muotoonsa. On seksisuhdetta isään, sekä poikaan, alokkaaseen, että varsinkin "korkeaan sotilashenkilöön", jonka nimeä ei tietystikään mainita. Sotilasarvo kuitenkin. Toki muita ali- ja upseeri-sotilashenkilöitä. Siis koko kirjo armeijan leivissä olevia. Henkilökohtaisesti tulin ajatelleeksi erästä olemassa olevaa henkilöä tuoksi korkeaksi sotilashenkilöksi, se kun tuntuu olevan tämän kirjan kantava ajatus. Tiedä häntä, voin olla väärässäkin, kun tavallisena reserviläisenä ei toki enää ole minkään paikkakunnan kapiaisista tolkkua, tietoa. Hyvä kun tietää Puolustusvoimien komentajan ja päällikön, jotain. Ei muuta kuin mitä julkisuudessa näkyy.
Suurimman pettymykseni kirjan suhteen koin kuitenkin, kun kuvaan astuu "romaniprinssi". Ensinäkään kotoisessa Suomessa ei romaneillakaan ole prinssejä, mutta kenties kyse olikin mielikuvasta tai vaikka kirjailijan vapaudesta kehittää sellainen.
On todennäköistä, että joko kirjailija itse tai joku hänen lähipiiriinsä kuuluva, on ollut jossain tekemisissä romanihenkilön (-öiden) kanssa, mutta joko tahallisesti tai tietämättään vääristänyt romanikulttuuriin kuuluvia asioita. (Uskon että kyse on jälkimmäisestä.) Tapakäyttäytymistä, kulttuuria. Eräs törkeimpiä ylilyöntejä oli kertomus siitä, kun tämä Kenttämaskotti ja Romaniprinssi menevät pojan tädin kotiin ja yhtyvät tädin sängyssä. Ah niin aistisesti sisustetussa, pitsein koristellussa huoneessa. Kirjailija muistaa kuvata huoneiston sisustusta,sen kauneutta. Huh huh! Törkeämpää juttua saa hakea. Käytännössä mahdoton yhtälö. Vanhemman ihmisen kunnioitus on edelleenkin romanikulttuurin kantavia - sanoisinko peruspilareita. Ajatuskin moisesta häpäisystä olisi romanihenkilölle pöyristys. Mutta kaikkihan on sallittua, muutoinkin kuin kirjallisuudessa. Varsinkin silloin, kun on kyse heikommassa asemassa olevien herjaus, parjaus tai muu mollaus. Maan tapahan se on. Pääväestöllä on kaikki oikeudet, paitsi jos vähemmistöllä huomattavaa taloudellista vaikutusvaltaa.
Loppujuoksussa kirjoittaja saa loputkin "romaniasiantuntemuksestaan" muutettua suoranaisen rasistiseksi kuvaukseksi raiskauksineen yms. negatiivisina kuvauksista romaneista yleensä. Sanooko kirjoittaja siellä näin: "mutta rottiahan he ovatkin", vai käytössä ne-muoto? Jotain tuollaista kuitenkin ja jos se ei ole parjausta jo sinällään, niin melkein koko muu kuvaus onkin sitä sitten.
Ja sitten pitääkin kirjaa jo lopetella. Pitkällä, raskalla kävelyllä verta valuvana, keskenmenokin vielä "omien" varsinaisten varusmiesten suojaan onkin sitten hyvä sitten
lopettaa yhden kansanosan, romanien parjaus. Mutta olipa hyvä, ettei tarvinnut sentään aborttiin alkaa..
Päähenkilölle on nyt kertynyt kokemusta, mutta mistä? Onko hän nyt "parempi" ihminen? Missä on kirjailijan vastuu tämän kirjan kohdalla?
- Asiahan kuuluu minullekin, ja minä kysyn vaan! Mukaellen erään suomalaisen filmihahmon tutuksi käynyttä sananpartta.
Terveisin
Bosse L.
Luin jokunen vuosi sitten Tiina Korhosen: Kenttämaskotti-opuksen. Se jäi monessakin mielessä vaivaamaan mieltä.
Mitä hyvää siinä oli ja mistä kirja oikein kertoo. Naisen kehitystarinaa, vai jotain muuta. Pidin muutaman vuoden tauon ja lainasin sen uudestaan. Ei kyllä minä muistin oikein. Kustannustoimittaja tai kuka, mikä lienee kirjan julkaisun, hyväksymisen takana. Ei ymmärrä hölkäsen pöläystä mikä on oikein, mitä saa julkaista. Mutta toisaalta näyttää julkaistun, vaikka kirja sisältää mitä törkeintä parjausta etniseen vähimmistöön liittyen.
Mutta laitan tähän vähän muistikuvia kirjan aihettamista ajatuksista. Kommentteja saa laittaa ja vaikka omia tuntemuksia kirjan lukeneilta.
Minusta kirja on melkoinen sekakokoelma naisen seksifantasioita, on ne sitten toteutuneet tai eivät. Tässä ne on sijoitettu armeijaympyröihin ja mikäs sen ymmärrettävämpää. Löytyy ainakin materiaalia, kun muutama kymmenentuhatta nuorta, osin kokematontakin nuorta miestä suorittaa vuositasolla varusmiespalvelustaan eri yksiköissä, eri kasarmeissa.
Kirjan päähenkilön on täytynyt jotenkin mennä sekaisin seksuaalisuudestaan, vaikka toisaalta mikäli kirjan päähenkilö (muistaakseni kirjoittaja itse tai sitten hänen alter egonsa tms.) on asunut varusmiespaikkakunnalla (-illa). Niissä on kokemuspohjaisestikin, sekä teinityttöjen, että vanhempienkin, myös ns. kapiaisten ja värvättyjen rouvien tiedetty harrastaneen sukupuolisuhteita varusmiesten kanssa.
Tässä kirjassa kyllä sitten jo mennään toiseen äärimmäisyyteen, tasolle, jolle menneinä aikoina olisi ollut tietty nimitys. Itse ainakin toivoisin, etten koskaan tapaisi moista "kenttämaskottia", mutta eiköhän sekin tullut koettua - armeija-aikoina ainakin. Siviilikokemukset ovat sitten toinen juttu. Onneksi kuitenkin ihan oikeitakin arvoja omaavia naisia löytyy ja on löytynyt.
Kirjassa nuori nainen kirmaa pitkin poikin kauniita kankaita ja siinä kirjailija onkin parhaimmillaan. Luonnon kuvaus ja sen rakastamisen kuvaus tuntuu aidolta. samainen nainen sitten keräilee , sekä varusmiesten, että kapiaisten "päänahkoja", jotka hän merkitsee omilla salakielisillä merkeillään ns. seinantauluunsa. Tapahtumapaikkoina on useita varuskuntia ja paikkakuntia.
Tähän kirjaan on suorastaan ympätty seksuaalisia kokemuksia. Väkivaltaisiakaan unohtamatta. On rakkauttakin, mutta onko se ihmiseen kohdistuvaa, henkilöön, vai hänen ulkoisiiin avuihinsa, muotoonsa. On seksisuhdetta isään, sekä poikaan, alokkaaseen, että varsinkin "korkeaan sotilashenkilöön", jonka nimeä ei tietystikään mainita. Sotilasarvo kuitenkin. Toki muita ali- ja upseeri-sotilashenkilöitä. Siis koko kirjo armeijan leivissä olevia. Henkilökohtaisesti tulin ajatelleeksi erästä olemassa olevaa henkilöä tuoksi korkeaksi sotilashenkilöksi, se kun tuntuu olevan tämän kirjan kantava ajatus. Tiedä häntä, voin olla väärässäkin, kun tavallisena reserviläisenä ei toki enää ole minkään paikkakunnan kapiaisista tolkkua, tietoa. Hyvä kun tietää Puolustusvoimien komentajan ja päällikön, jotain. Ei muuta kuin mitä julkisuudessa näkyy.
Suurimman pettymykseni kirjan suhteen koin kuitenkin, kun kuvaan astuu "romaniprinssi". Ensinäkään kotoisessa Suomessa ei romaneillakaan ole prinssejä, mutta kenties kyse olikin mielikuvasta tai vaikka kirjailijan vapaudesta kehittää sellainen.
On todennäköistä, että joko kirjailija itse tai joku hänen lähipiiriinsä kuuluva, on ollut jossain tekemisissä romanihenkilön (-öiden) kanssa, mutta joko tahallisesti tai tietämättään vääristänyt romanikulttuuriin kuuluvia asioita. (Uskon että kyse on jälkimmäisestä.) Tapakäyttäytymistä, kulttuuria. Eräs törkeimpiä ylilyöntejä oli kertomus siitä, kun tämä Kenttämaskotti ja Romaniprinssi menevät pojan tädin kotiin ja yhtyvät tädin sängyssä. Ah niin aistisesti sisustetussa, pitsein koristellussa huoneessa. Kirjailija muistaa kuvata huoneiston sisustusta,sen kauneutta. Huh huh! Törkeämpää juttua saa hakea. Käytännössä mahdoton yhtälö. Vanhemman ihmisen kunnioitus on edelleenkin romanikulttuurin kantavia - sanoisinko peruspilareita. Ajatuskin moisesta häpäisystä olisi romanihenkilölle pöyristys. Mutta kaikkihan on sallittua, muutoinkin kuin kirjallisuudessa. Varsinkin silloin, kun on kyse heikommassa asemassa olevien herjaus, parjaus tai muu mollaus. Maan tapahan se on. Pääväestöllä on kaikki oikeudet, paitsi jos vähemmistöllä huomattavaa taloudellista vaikutusvaltaa.
Loppujuoksussa kirjoittaja saa loputkin "romaniasiantuntemuksestaan" muutettua suoranaisen rasistiseksi kuvaukseksi raiskauksineen yms. negatiivisina kuvauksista romaneista yleensä. Sanooko kirjoittaja siellä näin: "mutta rottiahan he ovatkin", vai käytössä ne-muoto? Jotain tuollaista kuitenkin ja jos se ei ole parjausta jo sinällään, niin melkein koko muu kuvaus onkin sitä sitten.
Ja sitten pitääkin kirjaa jo lopetella. Pitkällä, raskalla kävelyllä verta valuvana, keskenmenokin vielä "omien" varsinaisten varusmiesten suojaan onkin sitten hyvä sitten
lopettaa yhden kansanosan, romanien parjaus. Mutta olipa hyvä, ettei tarvinnut sentään aborttiin alkaa..
Päähenkilölle on nyt kertynyt kokemusta, mutta mistä? Onko hän nyt "parempi" ihminen? Missä on kirjailijan vastuu tämän kirjan kohdalla?
- Asiahan kuuluu minullekin, ja minä kysyn vaan! Mukaellen erään suomalaisen filmihahmon tutuksi käynyttä sananpartta.
Terveisin
Bosse L.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.