Naisen etäisyys ja haluttomuus suhteessa

Ramivain

Olen 26 v. mies ja parisuhteessa ikäiseni naisen kanssa. Olemme seurustelleet vuoden verran ja välitän sekä ihailen omaa kumppaniani kovasti monistakin syistä. Suhteemme on kuitenkin kovin kylmä, hellyydenosoitukset ja kaikkinainen läheisyys puuttuvat kokonaan, ottamatta lukuun samassa sängyssä nukkumista, jossa sielläkin kumppanini haluaa nukkua tiukasti omalla puolellaan.

Itse kaipaisin läheisyyttä yli kaiken, koska koen sen tärkeimmäksi tavaksi osoittaa toisesta välittämistä. Samalla tavoin läheisyyden puuttuessa koen itseni torjutuksi, loukatuksi ja kelpaamattomaksi. Seksiä olemme harrastaneet suhteen aikana korkeintaan kymmenen kertaa. Kumppanini sanoo kieltäneensä itseltään kaikki seksuaalisuuden tunteet, koska on kokenut ettei ole kelvannut kenellekään. En ole ikinä nähnyt myöskään hänen vanhempansa ikinä osoittaneen minkäänlaista hellyyttä/läheisyyttä toisiaan tai lapsia kohtaan.

Haluaisin kysyä minun tai kumppanini tilanteessa olleilta neuvoja. Onko tilanne korjaamaton, vai pitääkö minun kärsivällisesti odottaa muutosta? Mistä oikeasti on kysymys? Ovatko toiset ihmiset todella sisältä näin kylmiä ja etäisiä luontaisesti, vai liittyykö asia ehkä lapsuudenaikaisiin kokemuksiin? Tietääkseni hänellä ei ole taustallaan suoranaista kaltoin kohtelua tai vastaavaa. Hänelle olen sekä ensimmäinen läheisempi seurustelu- että seksikumppani.

Seksin puute ja sen mukanaan tuoma torjutuksi tulemisen tunne syövät sisältäpäin ja nakertavat luottamusta itseeni kestämättömästi! Lisäksi epäilen myös kumppanini luotettavuutta, vaikka itse pyrin olemaan kaikella tapaa avoin ja välitön.

5

342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotoa saatu esimerkki seuraa vahvana pitkälle aikuisikään. Jos puolisosi kotona ei hellyyttä eikä läheisyyttä ole osoitettu,ei puolisosikaan osaa sitä luontevasti. sinulta vaaditaan kärsivällisyyttä. Puolisosi saattaa kaivata jonkinlaista terapiaa,koska kokee että ei kelpaa (seksuaalisesti?) kenellekään.
      Voisit yrittää keskustellla.mistä riittämättömyyden tunne johtuu. Et voi kaataa hetkessä muureja,joita puolisosi on kasannut ympärilleen vuosien ajan puolustaakseen itseään. Mutta jos todella välität hänestä,sinun on alettava keskustelemalla ja varovaisella lähestymisellä purkamaan niitä muureja. Jos liian päällekäyvästi vaadit seksiä tai läheisyyttä,puolisosi menee vain lukkoon eikä pysty toiveitasi toteuttamaan. Puolisosi luotettavuutta en lähtisi epäilemään. Jos hänellä on tunnepuolella noin vahvat "lukot",en usko hänen pystyvän suhteeseen toisen miehen kanssa.

    • valohoitoa

      Kyllähän tuossa on terapian paikka. Älä nyt ihmeessä ainakaan odottelemaan jää, voi olla että saat odottaa loppuelämäsi ja mitään muutosta ei tule koska hän on ns. valintansa tehnyt tuon suhteen joka taas kovin kertoo siitä että kun hän on siipeensä ottanut (takana voi olla aivan mitä tahansa seksuaalisesta hyväksikäytöstä lähtien) ja on tuommoiset muurit kasannut itsensä ja muiden välille. Klassinen esimerkki miten hänen itsetuntonsa on olematon ja hän ei rakasta edes itseään kun ei salli itselle nautintoja.

      Keskustele asiasta ja sano haluavasi yhdessä terapiaan missä voitte käydä kumpikin läpi näitä asioita ja mitä haluatte parisuhteelta. Näin hän toivottavasti ymmärtää että haluat oikeasti panostaa parisuhteeseen ja että välität hänestä.

      Mikäli asia ei etene niin valitettavasti hän saa juuri sitä mitä tilaa eli omalla käytöksellään karkoittaa myös mahdolliset hyvät asiat elämässään. En ehkä uhraisi omaa elämääni useita vuosia ja koittaisi tämmöistä ihmistä "parantaa".

      Herää myös kysymys että miksi hän on sinun kanssasi jos hän ei rakasta ja välitä sinusta? Rakkauteen kuuluu olennaisena osana parisuhteessa myös toisen läheisyys ja tunteiden osoittaminen sekä säännöllinen ja molempia tyydyttävä seksielämä. Kun jossain osassa mättää niin lähes poikkeuksetta toinen osapuoli on onneton.

    • Ramivain

      Kiitos vastauksista,

      niin, ilmeisesti tunteiden osoittamisen oppiminen on vaikeaa? Itsellä läheisyys haamisineen ym. on niin luonnollista, että en ymmärrä miksi toinen ei tosiaan ymmärrä "mitä hänen kuuluisi ja mitä ei kuuluisi tehdä"!

      Olen vaivihkaa yrittänyt ehdottaa hänelle ammattilaisen kanssa juttelemista, koska hehän ovat vuosikausia opiskelleet ja opetelleet ymmärtämään ja avaamaan kaikkinaisia ongelmia ja mieleen syntyneitä lukkoja. Mutta hän kokee ettei siitä olisi hyötyä ja kokee moiset puheet jopa loukkaavina, vaikka yritän parhaimpani mukaan selittää että ajattelen hänen ja meidän parasta... ;/ Enkä sitäpaitsi usko, että hän uskaltaisi avautua vastaanotollakaan, koska oma ylpeys/epäonnistumisen pelko on niin kova.

      Kiitos Nainen2x, haluaisin toivoa että kärsivällisellä työllä ja hän pystyisi avautumaan, "löytämään itsensä" ja olemaan sinut itsensä kanssa. En epäilekään että hän pettäisi, vaan hänen tunteidensa olemassa oloa ja onko kaikki tähänastinenkin vain "ulkoa opeteltua matkimista", koska hän ei ilmeisesti ymmärrä koko läheisyyden käsitettä? =/

      Voi mikäpä neuvoksi, tekisi mieleni hankkia haluille estolääkitys, koska hyviä puolia on kuitenkin niin paljon...

      • 16622

        Lakkasin passaamasta kylmää halutonta ämmää, ajattelin itseäni, erosin enkä ole katunut ollenkaan.


    • ruma kroppa

      Itselläni ovat myös halut tyystin kadonneet sen jälkeen, kun ymmärsin olevani ruma ja vastenmielinen. En pidä itsestäni, joten en kiinnostu läheisyydestäkään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      295
      4804
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3085
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      53
      2995
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1551
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1252
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1209
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      11
      1036
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      1011
    9. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      989
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    Aihe