kenen etu

Nyt se sitten tapahtui. Eduskunta äänesti Portugalin työläisille matokuurin. Heidän on alennettava palkkoja ja eläkkeitä. Sosiaalista sektoria tulee ajaa alas. Valtion tuottavat toiminnot tulee lahjoittaa yksityiselle pääomalle.
Nuo jutut merkitsevät myös ammattiliittojen toimintaoikeuksien kaventumista.

Kuulostaa tutulta. Vuosikymmenen takaiselta Keskustapuolueen työreformiaatteelta.
Tai edellisen hallituksen politiikalta. Sattuiko mahdollisesti Suomessa tuollaista 1990 luvun alussa Keskustan Ahon ja Kokoomuksen Iiro Viinasen valtakaudella. Vai tulevan hallituksen ohjelmalta.
Vai kaikkea näitä.

Voidaanko todeta, että päätös oli isku Suomen työläisiä vastaan. Vanhasen/Kiviniemen hallitus otti velkaa yli 30 mrd euroa ja lisää otetaan. Kenelle? Palkat ovat nousseeet maltllisesti, eläkkeet eivät juuri lainkaan. Sosiaalitointa on ajettu alas. Terveydenhuoltoa yksityistetään. Ketä valtionvelalla tuetaan?
Tulevatko ehkä hetken päästä Portugalin työläiset vaatimaan Suomen palkkatyöläisten palkkojen alentamista. Tuottava valtion yritystoiminta on jo lahjoitettu yksityisille.
Tätäkö kansainvälisyys on. Jos on, ei ainakaan työläisten kansainvälisyyttä.

Eduskuntapuolueista vain perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset äänestivät Portugalin kansan kurjistamista vastaan. Demarit ja monet muut pyörsivät vaalienaluspuheensa.
Eduskunnassa tapahtui suuri takinkääntötempaus. Musta on valkoista ja valkoinen mustaa.
Odotammeko vain rauhassa niskaan tarttuvaa kouraa?
13278
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mitä hittoa tässä muutakaan voidaan?
Äänestämme seuraavissa vaaleissa viisaaasti.
En ala omaa rynkkyä vielä ostaa. ( eikähän sillä voiskaan ampua kun "omia".)

Myönnetään tuossa sinun jorinassa on osittain jotain perää.

Äänestä

Just tänään tuli TV:stä ohjelma Irlannin talousvaikeuksista. Se muistuttaa ihmeesti Kreikan, Islannin ja Portugalin tilannetta. Ja suureksi ihmeeksi identtisesti Suomen tilannetta 1990 luvun alussa.

Dokumentin alussa hienokseltaan syyllistettiin kansaa varojen yli elämisestä. Kun sen sivuuttaa, lopussa realismi tuli esille. Oli karua katsella turhaan rakennettuja kaupunginosia, jotka seisoivat pystyssä osin keskeneräisinä tyhjillä kaduilla. Miten valtavaa työläisen työn haaskausta.

Suomessakin "äkkirikastuneet" jupit, kiinteistöbisnessijoittajat, pankit ym. työnsivät miljoonia ympäriinsä pikavoittojen toivossa. Rahansaannin "vapautuminen" johti suurten sijoittajien keinotteluun. Liikemiesten piirissä syntyi filsofia: Rahalla tehdään rahaa. Tosiasiassa rahaa syntyy vain työstä.

Suomen liikapääomien mellastuksen kupla puhkesi. Esko Aho ja Iiro Viinanen keksivät syyllistää kansan eläneen yli varojen ja sen varjolla sijoittajien tappioita korvattiin kansan kustannuksella kymmenien miljardien edestä. Niitä tappioita työväestö maksaa vieläkin.
Jos työmies tai toimihenkilö ei pystynyt maksamaan asuntovelkaa, pankki otti asunnon ja vähän ajan kuluttua teki uudella myynnillä lisävoittoa ja sen lisäksi otti työväen verovaroista toisen potin pankkitukena.

Syylliset; finanssipäoma, katteettoman bisneskentän luojat - johtavat politiikot pääsivät kuin koira veräjästä.

Nyt tehty uusi valtionvelka odottaa maksajaansa. Lyhyen talousnousun jälkeen tulee uusi taantuma ja jälleen sijoitustappioiden korvaaminen työmiehen palkasta. Muutaman kierroksen jälkeen teemme ilmaiseksi työtä. Mistäpä sitten ruokapöytään sapuska.

On selvää, että tuottamaton liike- ja tuotannollinen toiminta ei voi kauan pysyä pystyssä palkkatyöläisten palkkoja nipistämällä. Euroopan maat toinen toisensa jälkeen tulevat kaatumaan.
Pääoma tietää tämän, mutta ottaa niin kauan kuin annetaan ottaa eikä anna rosvoamaansa takaisin. Ei ainakaan vapaaehtosesti.

Äänestä

Jos on pieni asuntolaina maksetaan se äkkiä pois ( jos on rahaa ) ja kaadetaan hirviä pataan. Viljellään omat potut ja ostetaan leipävilja naapurista vaikka velaksi. ( miten se tuon eu:n laita... jättikö se meille viljelijä naapureita? )

Maatilat muuttui yrityksiksi joilla ei ole enää omavaraisuutta vaan nekin on enemmän tai vähemmän kansinvälisen rahoituksen jojossa. Piti hommata suurempaa ja tuottavampaa.
Neljä lehmää ja kissa ei riitä enää minnekään. ( ennen se riitti ) sitten voitiin vielä myydä perunoita kyläkoululle ja kasvattaa viljaa kun oli lantaa.
Toimeen tulo oli taattu.

Mielipiteeni on siis:

Suomi ei ole enää omavarainen ( esim. ruoka ), jos tulee jokin kriisi ollaan muiden avun varassa ( kusessa). Näin ei olisi ikinä saanut käydä!
Minä pidän syyllisenä edellisessä mielipiteessä mainittua parivaljakkoa ja heidän hallitusta Iiro Viinanen ( iippo vinetto) ja Esko Aho ( esko laho)
( tuttuja mm. Aku Ankkasta)

Loppu kaneettina todettakoon: hallitus ottaa häppää ja eduskunta vatuloi!

Toivossa on hyvä elää sano lapamato, mutta Uskossa vielä parempi.

Äänestä

Meijän pikku Merja minkä teit!

Äänestä

Ei ainakaan köyhän.

Äänestä

Vuosi 1990 (Suomessa Holkerin hallituksen aika 80 luvun lopun aikana) oli jotenkin vuosi, jonka jälkeen moni asia muuttui.
Pääoma oli akaisemmin "jokseenkin vastuullinen". Pankit eivät lainanneet suuria summia ilman vakuuksia. Sitten ryhdyttiin propagoimaan rahan vapaudesta (!). Vapaudesta suursijoittajille. Katastrofi seurasi. Kansa laitettiin maksamaan. Laadittiin EU ja pääomien ryntäilystä sinne ja tänne tuli laki. Suomen tilanteesta ei otettu minkäänlaista oppia.

Se mikä Suomessa meni läpi -kansa maksaa nöyrästi-, siitä pääoma teki mallin. Se sijoittaa pääomia ilman minkäänlaista sijoittajariskiä yhteen maahan kerrallaan, laittaa sen polvilleen ja kansa korvaa tappiot. Näin se saa ammattiliitot polvilleen ja sosiaaliturvan vuosikymmeniä taaksepäin.

Kainuunkin kunnissa keskustavetoinen linja on työntää (omilleen) yritystukia.
Karrikoitu esimerkki: Isä perustaa matkailuyrityksen maatilalleen ja rakentaa yhden linnun läpi mentävän taukotuvan. Se menee konkkaan. Poika jatkaa. Sitten eno jne. Joka vaiheessa uusi yritys saa yritystukea.
Mistä katteettoman yritystoiminnan tukemiseen löytyy rahaa? Ainoastaan palkkatyöläisten veroista.
Kunta tai valtio voi tukea tukea yrityksen perustamista. Annettu tuki tulisi olla velkana tai samalla summalla kunta saa vastineeksi osakkeita. Sekä tuen antajiin ja saajiin tulisi toisenlaista jämäkkyyttä, vastuuntuntoa.

Demokratian haaste.
Espanjassa hallitus ampui vaatimattoman aseettoman mielenosoituksen osallistujia. Kumiluodit voivat muuttua oikeiksi. Mielenosoittajat olivat EU-vastuuttoman rahapolitiikan uhreja.
Nato pommittaa Libyaa. Perusteena on, että hallitus ampuu mielenosoittajia. Pitäiskö Naton alkaa pommittaa Espanjan hallitusta.

Äänestä

pekka pietarinen

Kirjoitat kovasti faktoista, jotka ehkä ovat totta.
Tekstisi on suunnattu asiantuntioille.

Ihminen joka ei ole seurannut poliittisia / taloudellisia asioita ei voi sisäistää (ymmärtää) asioita noin.

Edellisen mielipiteen "karrikoitu esimerkki" on sellainen jonka voi taviskin ymmärtää ja käsittää mistä on kysymys. ( Se on osuvan hyvä )

Karrikoitu esimerkki: Isä perustaa matkailuyrityksen maatilalleen ja rakentaa yhden linnun läpi mentävän taukotuvan. Se menee konkkaan. Poika jatkaa. Sitten eno jne. Joka vaiheessa uusi yritys saa yritystukea. (pp tekstistä)

Mutta...

Lainaus tekstistäsi:

Pääoma oli akaisemmin "jokseenkin vastuullinen". Pankit eivät lainanneet suuria summia ilman vakuuksia. Sitten ryhdyttiin propagoimaan rahan vapaudesta (!). Vapaudesta suursijoittajille. (pp tekstistä)

Tuo on jo hieman hepreaa.

Mielestäni se tarkoittaa: (voin olla väärässäkin)

Aikaisemmin pankit vaativat vakuuksia lainoilleen / vekseleilleen, jotka olivat velan arvon mukaisia. Myöhemmin pankit tyytyivät pienempiin vakuuksiin koska yhteiskunta omalla tavallaan takasi pankin saamiset ja näin tavalliset ihmiset joutuivat maksumiehiksi ties mihin konnien kujeisiin.

Äänestä

S.O.K. Kuvailit viimeisessä kappaleessa juuri sitä, mitä halusin sanoa. Suuretkin yritykset toimivat aina pankkien kautta rahaoitusjutuissa.
Pankkien tulisi toimia kuten asuntoyhtiön. Ei se sen kummallisempaa ole. Erona on vain se, että asuntoyhtöt ovat itsekannattavia ilman voittoa. Asuntoyhtiössä korjataan vain sen verran kuin osakkailta kerätään varoja vasteikkeissa. Vastiketta voidaan korottaa remontteja varten tai ottaa tilapäistä lainaa, jota maksetaan vastikkeen yhteydessä pidemmällä ajalla.


Otan suomalaisten eläkkeiden mahdollisesti kovasta kohtalosta esimerkin.
Keskustavetoinen Kuntien Eläkevakuutuslaitos (myös ehkä muutkin) on sijoittanut eläkevaroja Saksan liikepankkeihin. Raha ei luo rahaa. Liikepankki sijoittaa tai lainaa korkeammalla korolla Kreikan liikeyrityksille tai lainasi Islannin ja Iralnnin huijarisijoittajille
Kreikassa sijoitukset eivät tuottaneetkaan voittoa. Joku osti lainattuja sijoituksia velkakirjoina eli osti velalliselta velat pois. Velkakirja saattaa vaihtaa vielä omistajaa.
Syntyy sijoitusten takausten ketju, jossa myös eläke-euromme ovat. Lopputuloksena syntyy katastrofi, koska raha ei luo rahaa eikä pääoma luo pääomaa. Ne syntyvät tuottavasta työstä.

Ns. rahamarkkinat menevät sekasortoon. Jotkut yritykset ja pankit ja sijoittajat keräävät tuplavoitot. Jotkut jopa isotkin pankit voivat kaatua. Keskimäärin pääoman suhde säilyy samassa suhteessa työpalkkoihin.
Siellä monen linkin takana meidän eläkevarat katoavat ja niiden uusista omistajista ei löydy hajuakaan.

Tällä tavalla romahti USA:ssa pari vuotta sitten asuntolainojen sijoituskupla jossa jotkut vetivät miljardeja keskimääräistä voittoa korkeammat voitot.

Kansanedustajien tulisi todella puuttua eläkevarojen käyttöön. Siinä liikkuu isot summat. Niitä ei saisi laittaa maailmalle sijotuskupliin.
Mieluummin vaikka kotimaahan terveyden ja vanhushuollon sektorille.


Keskustalähtöinen EU-komissari Olli Rehn jyrisee Kreikan kansalle: -joko kurjistatte itseänne taikka.....
Rerhn kohdistaa sanansa myös Suomen työläisille. Jos ette maksa sijoittajien tappiota, kostamme...kostamme.... ja silleen.
Meillä ei enää ole antaa ilmaiseksikaan tuottavaa valtion teollisuutta. Kreikassa sitä vielä on. Pääoma haluaa ottaa sen ilmaiseksi ja lisäksi osan palkoista ja eläkkeistä.

Äänestä
  • Tämä esimerkki on pienessä mittakaavassa. ( en viittaa nyt yksityiseen kuluttajaan ja sen velkoihin)

    Tarkoittaako tuo sitä jos ostat tuotteen ja se jää maksamatta, se siirtyy laskutusyhtiölle ja se jäämaksamatta se siirtyy perintäyhtiölle se jää maksamatta lopulta se menee ulosottoon ja siellä rahat karhutaan pois.

    Akuperäinen velka on 10 euroa mutta lopulta velka on 10000 euroa ja kansa maksaa sen velan ( jonkin sorttisena takuuna ) koska maksaja ei pysty millään maksamaan noin kohtuuttumasti noussutta velkaa.

    Tämän ketjun voittajat ovat sijoittajat! (kapitaali, raha, fyffe, taskuhieno, pääoma)

    Minun on pakko tunnustaa keskustelun tässä vaiheessa, että minä en punaista väriä politiikassa kovinkaan kannusta vaan sinisen eri sävyjä. ( sinisessä on eri vivahteita).

    Kansan etu on minunkin etu!

    Äänestä

Mistä niitä sosiaaliturvan leikkauslistoja oikein tulee!

Ikään kuin vastauksena EU:n talouskomissaari Olli Rehnin jyrkälle uhkaukselle Kreikan kansaa vastaan, Kimmo Sasi (Kok.) toi meidän hallitusneuvoittelijoille työväestön etujen leikkausohjelman.
Hallituksen talousohjelmaa laaditaan sillä perusteella, työväestö on elänyt yli varojen ja saattanut kansakunnan ahdinkoon ja että sen kuuluu pelastaa isänmaa.

Hallituksen taloudellinen ohjelma on oleellinen ja minkälaiset voimat ryhmittyvät minkäkin ohjelman taakse.

Kesällä pitää mm. kalastaa, mutta myös seurata meitä kaikkia koskevia päätöksiä.
Pitää seurata myös sitä, pitääkö työväestön edustajien kantti seisoa puheidensa takana.

Äänestä
  • Kesällä on kivempi kalastaa kun talvella.

    Minä kalastan ainoastaan mato-ongella ja koitan muistaa että " liero on siiman molemmissapäissä"

    Hyvää kala onnea ja kireitä siimoja.

    ps. pitää muistaa että väärä liero ei järveen joudu. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pekka pietarinen kirjoitti:

Nyt se sitten tapahtui. Eduskunta äänesti Portugalin työläisille matokuurin. Heidän on alennettava palkkoja ja eläkkeitä. Sosiaalista sektoria tulee ajaa alas. Valtion tuottavat toiminnot tulee lahjoittaa yksityiselle pääomalle.
Nuo jutut merkitsevät myös ammattiliittojen toimintaoikeuksien kaventumista.

Kuulostaa tutulta. Vuosikymmenen takaiselta Keskustapuolueen työreformiaatteelta.
Tai edellisen hallituksen politiikalta. Sattuiko mahdollisesti Suomessa tuollaista 1990 luvun alussa Keskustan Ahon ja Kokoomuksen Iiro Viinasen valtakaudella. Vai tulevan hallituksen ohjelmalta.
Vai kaikkea näitä.

Voidaanko todeta, että päätös oli isku Suomen työläisiä vastaan. Vanhasen/Kiviniemen hallitus otti velkaa yli 30 mrd euroa ja lisää otetaan. Kenelle? Palkat ovat nousseeet maltllisesti, eläkkeet eivät juuri lainkaan. Sosiaalitointa on ajettu alas. Terveydenhuoltoa yksityistetään. Ketä valtionvelalla tuetaan?
Tulevatko ehkä hetken päästä Portugalin työläiset vaatimaan Suomen palkkatyöläisten palkkojen alentamista. Tuottava valtion yritystoiminta on jo lahjoitettu yksityisille.
Tätäkö kansainvälisyys on. Jos on, ei ainakaan työläisten kansainvälisyyttä.

Eduskuntapuolueista vain perussuomalaiset ja vasemmistoliittolaiset äänestivät Portugalin kansan kurjistamista vastaan. Demarit ja monet muut pyörsivät vaalienaluspuheensa.
Eduskunnassa tapahtui suuri takinkääntötempaus. Musta on valkoista ja valkoinen mustaa.
Odotammeko vain rauhassa niskaan tarttuvaa kouraa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu