järkeeni ei mahdu se, että työnantat ovat sitä mieltä, että eläkeikää pitää nostaa. Kuitenkin he irtisanovat yli viisikymppisiä eikä sen ikäiset enää saa uutta työtä, koska ovat liian vanhoja! Minutkin aikoinaan pistettiin pellolle 55 vuotiaana. Olin kuulemma jo liian vanha. Luulivat etten enää hallitse työtäni. No, kyllä sitten huomasivat kun joutuivat palkkaamaan kolme tekemään niitä töitä jotka tein yksin. En tietenkään saanut uutta työtä, jäin eläkeputkeen. Yksi syy tuohon oli ainakin silloin se, että oli joku ikäraja (olisiko ollut se 55) että työnantaja joutui maksamaan eläkeyhtiölle eläkemaksuja enemmän tuon ikäisestä kuin nuoremmasta. En tiedä miten nykyisin on, mutta jos vielä on, eihän kukaan palkkaa vanhaa, josta on enemmän kuluja kuin nuoremmasta!
Edelleenkään
maalaisjärkeä!
876
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Höpöhöpö. "joutuivat palkkaamaan kolme tekemään niitä töitä jotka tein yksin. " Joopajoo, ilmeisimmin sanottiin irti kolme muumiota ja palkattiin yksi ammattitaitoinen tekijämies tilalle.
Ei kukaan työnanataja mitään eläkeikää ole nostamassa. Valtiovalta kylläkin. Ennen pääsi duuniin kiertokoulusta, nyt pitää olla maisterinpaperit. Nykyvanhuksista ole enää mihinkään, nuorilla menee aikaa opiskeluun. Nuorten eläkeikää joudutaan nostamaan, että ammattitaidottomiksi ja hyödyttömiksi jäävien suurten ikäluokkien "hyvin ansaitut eläkepäivät" saadaan maksettua.
Eläkeputkeen 55 vuotiaana, vaikka eläkeikä on 64 vuotta. Eläkeikää nuoremmilla nostetaan hiljakseen 70:n, jotta suurtenikäluokkien lusmuilu saadaan kuitatuksi.
ole konttorirottia, jotka kaipaa niitä sun maisterinpapereita.
Täälläpäin eräs naistarjoilijakin luki aikansa kuluksi maisteriksi, mutta työskenteli tarjoilijana eläkkeelle asti.
Kummaa tuo vouhotus et ei saisi työtä? Mulle sitä tarjotaan vähän väliä.
Sinulle "Joo, kolme tilalle.."
Helppo nykynuorten astua yhteiskuntaan, jonka suuret ikäluokat ovat niska limassa valmistaneet.
Onneksi ei enää pääse venyttelemään yliopistossa muka opiskelemassa puolta elämäänsä, ja olemaan valmistumatta miksikään.
Vain 3 ihmistä tilalle ???? Silloin kun meikäläinen jäi pois viimeisestä työpaikasta niin joutuivat palkkaamaan peräti 6 uutta ihmistä.
Joten älä suotta pullistele.
Joo ja meillä piti sulkea koko osasto, kun jäin eläkkeelle, en kuitenkaan putkesta.
Asiahan ei koske ikäluokkaamme, vaan nuorempia. Heillä on mahdollisuus opiskella tukien turvin, joten moni aloittaa työelämässä meitä vanhempana. Lisäksi saavat lukea eläkevuosiksi ainakin osan opiskeluajasta, joten on kohtuullista, että loppupäästä vähän pidennetään. Toivottavasti työelämässä jaksamiseen kiinnitetään huomiota. Nykyään on hyvä tuo joustava siirtymisikä. Mutta hyvästä onnestakin elämässä on kysymys. Itsellänikin oli katkolla monta kertaa, mutta niin vaan luovin läpi ehjän työputken.
Ihan samaa mieltä tuosta kokeneiden työntekijöiden kohtelusta.
Eläkeiän nostoa ajaa sekä työnantajat sekä valtiovalta.
Tällä hetkellä suomessa on n.1,2 miljoonaa eläkeläistä.
Tulevaisuudessa ( 30-40 vuotta) eläkeläisiä on enemmän kuin työllisiä.
Mikäli suomeen ei saada työvoimaa (lue: eläkkeen rahoittajia) ulkomailta,
kusessa ollaan;)
" Työikäisten määrä pienenee ja eläkeläisten määrä kasvaa nopeasti. Vuoteen 2020 mennessä eläkeläisten määrä suhteessa työikäisten määrään arvioidaan olevan Suomessa toiseksi korkein koko EU:n alueella. Eläkeläisten määrän arvioidaan kahden tulevan vuosikymmenen aikana kohoavan Suomessa yli 400 000 hengellä, samanaikaisesti kun työikäisen väestön määrä näyttää supistuvan 140 000 henkilöllä. "
Kirjoitti Olli Nepponen kansanedustaja (Kok.)
Tuon ylläolevan lisäksi suomessa jää työkyvyttömyyseläkkeelle
joka vuosi n.2000 alle 30 vuotiasta.
Työnantajat eivät nosta eläkeikää vaan sen tekee suurelle osalle kanssasta valtio, koska eläkeläisten määrä kasvaa ja eläkkeiden arvoa pitäisi nostaa. Suomessa on kaikki hyvin vain "pullaa" on syöty liikaa joka vaikuttaa mahdjolliseen ajattelukykyyn.