Ulvilan murhan poliisitutkinta surkeaa

surkeat poliisit

Jukka Lahden murhan tutkinnassa rikospaikalla tehdyt virheet ovat hyvin poikkeuksellisia. Syyttäjien toimintaa Valtakunnansyyttäjänvirastosta käsin johtavan apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan poliisitutkinta henkirikosjutuissa on yleensä korkealaatuista.

- Syyttäjät ovat yleensä olleet tyytyväisiä poliisin esitutkintatyöhön henkirikosasioiden selvittelyn yhteydessä. On erikoista, jos tällaista kritiikkiä on yleisemminkin esitetty, ja nyt vielä erityisesti syyttäjän suulla. Onhan se poikkeuksellista.

Ulvila-jutun yksityiskohtiin Kalske ei ole tutustunut. Hän on kuitenkin seurannut poliisitutkintaan kohdistettua kritiikkiä.

Jutun syyttäjä Jarmo Valkaman mukaan syyttäjän työ olisi helpottunut, mikäli rikospaikkatutkinta olisi suoritettu tarkemmin. Maallikosta virheet kuulostavat alkeellisilta.

- Otetaan esimerkiksi nämä Auerin jalassa olevat isot veritipat. Kenen ne ovat? Toinen asia, mikä minun mielestäni on jäänyt pahasti auki, on tämä pihalla olevan roskiksen tyhjääminen. Tai naapuririvitalon roskiksen katsominen, koska johonkinhan ne tavarat on laitettu? Valkama totesi jutun loppulausuntopäivänä MTV3 Uutisille viitaten kadoksissa olevaan murhavälineeseen.

Kannellaanko peitetoiminnasta?

Oma lukunsa on poliisin peitetoiminta, josta jutun osapuolet eivät saa kertoa julkisuuteen. Uhrien omaisten asianajaja Seppo Kauppila kertoo kuitenkin yllättyneensä nyt esitutkinnan puutteista myös niiltä osin.

- Katson, että peitetoiminnasta saadulla tiedolla oli oma merkityksensä tämän jutun tutkintaan, Kauppila muotoilee. Poliisin käsityksen mukaan peitetoiminnalla ei saatu syyttömyyttä tai syyllisyyttä tukevaa tietoa.

Vielä ei ole selvää, aikovatko asianomistajat tai Anneli Auer kannella poliisin toiminnasta jutussa.

Poliisiylijohtaja: Kyse yksittäistapauksesta

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero ei virheitä suostu kommentoimaan. Hän sanoo MTV3 Uutisille, että kyse on yksittäistapauksesta. Henkirikosten tutkinta ei ole helppoa, ja poliisi on takuulla tehnyt parhaansa. Suurelta osin henkirikokset on Suomessa pystytty selvittämään. Paateron mielestä kyse ei ole siitä, että poliisitutkinnassa olisi esimerkiksi alueellisia eroja.

- Kyllä kaikista tapauksista pitää ottaa oppia ja katsoa, miten se (virhe) on tapahtunut. Mutta tämä tapaus on mennyt, eikä se sitä muuksi muuta.

MTV3:n uutiset ei tavoittanut jutun entistä tutkinnanjohtajaa Juha Joutsenlahtea juttua varten. Rikoskomisario Joutsenlahti johti tutkintaa ensimmäisten vuosien aikana.

http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2011/05/1336113/kalske-pitaa-ulvila-jutun-tutkintavirheita-poikkeuksellisina

6

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämän ihmettelijä

      Aika uskomaton on puolustuksen ajama näkemys. Aviopari riitelee, veitseen on tartuttu puolin ja toisin ja sitten tulee ulkopuolinen tunkeutuja joka osallistuu riitelyyn ja tappaa. Jossakin vaiheessa veitsi ei puolustuksen mukaan kuulunut kodin ruoanlaittovälineiden arsenaaliin. Ihmettelen miksi lapsilta ei ole kysytty ovatko he nähneet ko. veistä kotonansa aiemmin. Lapset ovat tarkkoja tekemään havaintoja yksityiskohdista. Jos veitsi on perheen omaa kalustoa, on aika turkasen kaukaa haettu että huppumies murtautuu ok-taloon sisälle asukkaiden läsnäollessa aikomuksenaan tappaa ilman että tuo tekovehjettä mukanansa.

    • 1088776HGHF6655486

      Joo
      Käräjäoikeus katsoi, että Auer on syyllinen poliisin huonosta esitutkinnasta huolimatta. Hovioikeudessa poliisin osaamattomuus taas satoi suoraan Auerin laariin ja hänet todennäköisesti katsotaan syyttömäksi perusteella, ettei ole riittävää näyttöä. Hovioikeus ehkä muotoilee päätöksen siten, että se viimeinen yksi prosentti täydestä sadasta jäi puuttumaan.
      Heti verekseltään paikalle tulleet poliisit olivat liian sinisilmäisiä, tyypilliseen suomalaiseen tapaan ja sotkivat jäljet. Myöhemmin eri konsteja kyllä yritettiin, mutta se oli silloin jo liian myöhäistä.
      Vain Helsingin ja KRP:n tutkijoilla on Suomessa riittävästi ammattitaitoa henkirikostutkinnassa. Muualla Suomessa tutkinta on lähinnä maalaispoliisin avutonta nyhräämistä.

    • +/-

      Yllärttäen lyyli ei ole pahemmin ollut suuttunut siitä että hänelle omasta mielestään syyttömänä oli tuomittu useamman vuoden kakku. Itse en e.h.k.ä pysyisi yhtä rauhallisena jos olisin väärin perustein saanut tuomion teosta jota en olisi tehnyt.

      Yleisesti ottaen kanssaihmiset suuttuvat ihan helevettiin jo vaikka maidon lainaamisesta kun väärää miestä/naista syytetään. Lieneekö oikeudenkäyntien pitkittäminen sitten vain ajankulua epäillylle?

      • Jäävät toiseksi

        Kun tuomioistuimessa syytön saa rangaistuksen, on uhrin ainoa mahdollisuus päästä asian yli rauhallisena pysyminen asettumalla päätään pidempänä tekemään huomioia järjestelmästä.


    • tumma=vaalea

      Esitutkintapöytäkirjassa oli sama juttu kuin Hesarin kuukausiliitteessä.

      Rouva arvioi miehen(huppu) iäksi neljä tai viisikymmentä. Hänestä mies oli noin 180 senttinen, suomalaisen näköinen, ennemmin VAALEA kuin tumma.

      Voi olla että vaaleitakin romaneja löytyy, miehissäkin.
      En itse ole koskaan nähnyt.
      Miten Anneli Auer osasikin ottaa varmaan ainoan romanimiehen tunnistusrivistä?

      Ei silti onhan romanimies suomalainen.
      Ovat asuneet jo n 500 vuotta Suomessa.
      Eikö J.Joutsenlahtikaan lue omia papereitaan?

      Eihän tumma ole vaalea.

      Miten kaikki kertomukset Anneli Auerin suusta kelpaavat?
      Hän ennakoi kaikki mm insestin,nauhoittamisen, lasten valehtelemisen ym.

      Rouva sattuu vaan olemaan patologinen valehtelija ja joku muukin outo pistää silmään.Hiusten käsittely kameroiden edessä, niinkuin lapset tekee.
      Miksi käräjäsaleissa on "poseerattava"? Tulee ihan se Nykopp mieleen.
      Ilmeetön.
      Samanmoinen oli se nimensä Panttilaksi muuttanut (avioliitto vankilasa), Anneli Auer olikin kertonut Panttilan olleen hänen paras kaverinsa vankilassa.(Minfon tietoa).
      "Samanlaiset lapset leikkivät parhaiten keskenään"
      Ilmankos hän sanoi viihtyvänsä vankilassa.Oliko se niin, ettei siellä niin kamalaa ole.
      Ei varmaan, koska kerrankin on kavereita, eikä tarvitse ulos"tuvasta"lähteä.

      • Pro Naiivius

        Sinä taidat kuulua siihen porukkaan, jonka mielestä AA on saatananpalvoja ja eläinten uhraaja? Eli uskot kaiken mitä virkavalta on ko henkilöä mustamaalannut. Valitetavasti sinunlaisia uskovaisia on suomessa aika paljon. Uskotte kaiken mitä virkamies teille kertoo, ilman omaa ajatelua tai pienintäkään kritiikkiä. Olette pelkkä lammaslauma, joka menee iloisena teuraalle.

        Yhtä asiaa en osaa olla ihmettelemättä, miten suomessa on onnistuttu löytämään kaikkiin virkoihin rehelliset ja viisaat viranhaltijat, vaikka suomalaiset muuten ovat rosvoja. Vai tekeekö virka ihmisestä täydellisen pyhimyksen?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      90
      1456
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1013
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      379
      854
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      153
      824
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      124
      727
    6. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      55
      709
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      658
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      635
    9. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      631
    10. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      622
    Aihe