Onko täällä muilla kaikennielevää lamaa? En jaksaisi sitten millään tiskata, pyykätä, keittää ja siivota kotona. Tekemättömät työt harmittavat koko ajan ja talo on kuin lähtevä laiva. Tämä emäntä vain istuu kahvikuppi kädessään ja toljottaa. Tätä jaksoa on nyt kestänyt jo viikkokausia, muutamia energian puuskia lukuunottamatta. Olen tuijottanut ikkunan alla olevaa roskaläjää jo kohta kolme viikkoa, nyt sain sen työllä ja vaivalla nostettua kottikärryihin, menee varmaan juhannukseen ennen kuin saan sen vietyä kompostiin. Toisinaan innostun puutarhahommiin, mutta kun pääsen työhön käsiksi, tulee yhtä äkkiä raskas olo ja pitää raahautua takaisin kiikkustuoliin. Viime kesä ja sitä edellinenkin olivat samanlaisia saamattomuuden joutsenlauluja. Elämä on lyhyt, eikä haluttaisi tuhlata sitä näillä jumituksilla. En ole viitsinyt enää vuoteen lukea edes mitään kirjoja tai tehdä muutakaan sellaista mitä ennen rakastin yli kaiken. Tällaiset kaudet alkoivat vaihtareiden myötä, joten en liene kovin masentunutkaan, väsynyt kyllä olen, kun nousen varhain joka aamu huoltamaan perhettäni.
E.v.v.k.
Tahmeasti luistaa
10259
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kyllä tuo ihan masennuksen merkit täyttää. Eikö se perhe (lapset tuskin ovat enää kovin pieniä?) voisi ottaa vastuuta aamurutiineistaan?
Et kerro ikääsi etkä sitä, käytätkö vaihtareihisi jotakin. Itse olen yhtä vetämätön, mutta olenkin tosi alavireinen, kun jäin yhtäkkiä työttömäksi. Yli 50-vuotiasta ei tunnu haluavan kukaan mihinkään hommaan. Itsetunto on maan tasalla jne. Vaihtareiden syytä tämä ei ole pelkästään.
Tsemppiä sinulle, et todellakaan ole ainoa jaksamattomuuden suossa. Luepas vaikka vanhoja ketjuja, tämä kaikki toistuu siellä.
Totta varmaankin tuo että kaikki vaikuttaa kaikkeen. Itsekin kärsin monenlaisista vaihtarivaivoista ja nyt kun pääsin töihin niin yks´kaks vain huomasin että mihinkäs ne hikoilut ja masennukset ovatkaan kadonneet!
Tosiaan meitä 50 naisia ei oikein enää haluttaisi nähdä työpaikoilla, mutta kyllä minulle ainakin näin alkuun se teki hyvää kaikelle sairastamiselle, mutta eihän tämäkään varmaan pitkälle kanna, vuoden päästä kaikki on jo varmaan ennallaan. :D
Tuttu tunne minullakin, 50-vee tulee lasiin ensi viikolla. Vaihdevuosioireet vaivaavat, ja kukaan ei oikein osaa kertoa syytä niihin, saatika sitten antaa mitään apuja.
Tuollaista on mullakin, mutta onneksi vain ajoittain. Välillä on niin laiska ja vetämätön olo, ettei normi askareitakaan jaksais. Käyn kyllä vielä kodin ulkopuolella töissä. Lapset on lehahtaneet pesästä, että aika paljon saan kyllä olla ihan oloneuvoksena:)
Keskustelin erään ystäväni kanssa ja hän oli sitä mieltä, että nämä kykenemättömyyden kohtaukset ovat paniikkihäiriöihin viittaavia. Kuitenkin kovasta työstä, jossa pitää kumarella paljon, saan selkäni niin kipeäksi, ettei voi muuta kuin kävellä edestakaisin. Myös muut nivelet ovat kamalan kipeät ajoittain. Siis, kun pakottaa itsensä tekemään, seurauksena on fyysisiä kipuja. Lapsista nuorin on murrosikäinen ja taistelua riittää. Mitään omaa rauhaa ei ole koskaan. Nousen aikaisin ylös ja menen töihin vasta illaksi. Sekin väsyttää tässä iässä. Tuntuu, että pitäisi jo saada levätä välillä kunnolla - ei tuntia, paria - vaan pari viikkoa varmaan tekisi hyvää. Yksinhuoltajana se ei vain oikein onnistu ja vanhusten huoltaminenkin vie oman aikansa.
Iltatähteni on rikkaus ja rakkaus ja pitää ajan hermolla, mutta tunnustan, että haikein mielin katselen toisinaan ikäisiäni naisia, jotka huvittelevat, matkustelevat ja ottavat aikaa itselleen kun lapset ovat jo maailmalla. Ehkä sitä sitten seitsenkymppisenä, jos terveyttä riittää, saa tehdä mielensä mukaan.
Oletko kokeillut hormoonihoitoa? Siitä voisi olla apua, niin voisit nauttia iltatähdestäsi. Murrosikäinen ja v-vuotinen siinä on paha yhdistelmä. Tulee helposti sanottua pahasti kummaltakin puolelta, tiedän tilanteen. Nuorimmaiseni oli murkkuiässä ja itse aloin tulla vaihtareihin, niin silloin tuli itkettyä monasti riitojen päätteeksi. Kaikki tuntui aivan kauhealta:(
Tutulta kuulostaa kaikkien teidän "vaivat"; en minäkään jaksa, niveliä särkee ja jatkuva saamattomuus ärsyttää, tuntuu, että pienikin asia vaatii kovaa ponnistelua. Kaikenlaista pikkukremppaa on ja paljon lääkärissäkäyntejä.
Tätä on jatkunut pari vuotta. Jotkut sanovat että estrogeeni auttaa, mutta ei sopinut mulle, nivelkivut helpottuivat, mutta muita sivuvaikutuksia tuli.
Nyt olen sitten aloittanut ruusunjuuriuutteen käytön ja olen jo saanut muutaman "työpuuskan" katsotaan sitten jatkossa, onko positiivisia vaikutuksia, ainakin seksi maistuu :), usein näiden luontaistuotteiden vaikutukset on tilapäisiä.
Voimia kaikille!
nuhraantuneelle: minkäniminen tuote on tuo ruusunjuuri? kuinka kauan käytit, kun alkoi vaikuttamaan? itse on myös kuin nukkuneenrukous. viimeiset menkat joulukuun alussa, ikää 52. hormonit ei kertakaikkiaan taida sopia :(.
Hei
Dynaforce ja sitä saa ihan marketeista, pari viikkoa olen käyttänyt. Eilen sain lisää vinkkejä puolitutulta ihmiseltä; hän oli tykästynyt apteekissa myytävään Femal-merkkiseen valmisteeseen, oli käyttänyt kuukauden ja oli saanut helpotusta hikoiluun ja uniongelmiin.
Itse kävin apteekissa vähän katselemassa, mutta oli aika kallis noin 30/60 kpl eli kuukauden annos. Dynaforce on noin 11 euroa ja sitä otetaan 1-3 kertaa päivässä 25 tippaa, muttei ennen nukkumaanmenoa, vie yöunet.
Minä olen piristynyt jonkin verran, muttei lisä pahaa tekisi.Aion vielä pari viikkoa katsella, mihin suuntaan mennään.
Minulla nuo saamattomuuspuuskat kestelevät aina kerrallaan parisen viikkoa. Sillon tällöin on päiviä jolloin energiaa piisaa.
Kun on huono jakso ei jaksa tehdä kuin ihan pakolliset kuviot. Sänky ja televisio kutsuu iltaisin. Ei huvita mikään ja töihin menokin välillä ahdistaa.
Hormonihoito on menossa, joten ei siitäkään apua tähän vaivaan.
Onneksi asun yksin. Jaksan kuitenkin siivota joka viikko ja huolehtia ulkonäöstä, mutta innostusta ei riitä oikein mihinkään entiseen.